Näytetään tekstit, joissa on tunniste liikennesuunnittelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste liikennesuunnittelu. Näytä kaikki tekstit

torstai 15. syyskuuta 2016

Mechelininkadun tuho

En asuu enää Helsingissä. Seuraan kuitenkin tuon globaalin vastuunkannon ytimen touhuja ja tuhoa paikallisesta Helsingin Totuudesta.

Mechelinkadun tuho on nyt vasaroitu varmaksi. Itsehän ikuistin Meklun kuviksi viime joulukuussa. Itselleni on niin sanotusti alusta asti ollut selvää, mikä tuonkin kadun kohtalo Vihreiden käsittelyssä on. Vihreä aate ei arvosta mitään, noin niinkuin lopulta. Tuho etenee, elinkelpoisuus kärsii, jopa ympäristö kärsii Gaian aateen, gai´ismin, alttarilla. Vihreä aate on rappiota ja kulttuurin sekä luonnon, kotien, asuinympäristön kuolemaa loppuun saakka vietynä.

En olisi tätäkään jaksanut enää kirjoittaa. Monia hyviä aiheita etenkin fihadismista on jäänyt kirjaamatta tähän Gaismin voittokulkua seuraavaan päiväkirjaan.

Etenkin fihadismin ääriainekset, väkivaltaiset Baanakuristajat ja toisten omaisuutta jalkakäytävillä vahingoittavat sekopäät olisivat, näin jälkikäteen ajateltuna, ansainneet oman mainintansa tässä hiljentyneessä blogissa. Sitä saadaan mitä tuetaan, kuten Kumitonttu sanoo. Helsinki, eli Vihreät kätyreineen, on sitä todella saanut; Vihreää aatetta pakkosyötettynä. Pakkosyötön jälkeen saat vielä laskun toimenpiteestä.

Niin, se miksi kirjasin tämän muistiinpanon, johtuu surullisesta huomiosta: asukkailla ei Viher-Helsingissä ole helvetinkään mahdollisuutta vaikuttaa omaan välittömään elinympäristöönsä. Ei sitten minkäänlaista. Kivekkäät päättävät muiden puolesta.

HS toteaa

Aiemmin Helsingin hallinto-oikeus (HAO) oli hylännyt valitukset lokakuussa 2015. Tuolloin valittajia oli kaikkiaan 20 taloyhtiötä, kuusi yritystä ja yksi rekisteröity yhdistys. Nyt HAO:n päätöksen kumoamista hakeneita oli muutama vähemmän.

Kaupunkihuhu kertoo, että Kivekkäällä itsellään on fillarimyymälä Meklulla. Mikä sattuma!

tiistai 2. helmikuuta 2016

Yksityispyöräilijä

Helsingin väkipakolla suoritettu fihadisointi etenee kivekkäiden toivomalla vauhdilla. Toki jos kivekkäät yksityispyöräilijät päättäisivät, nopeus olisi aivan eri kertaluokassa nykyiseen nähden. Ilmeisesti virkakyöstien mädättäminen ja kivekkäiden soluttauminen päättäviin elimiin on kuitenkin ollut hitaamman puoleista; kestänyt ehkä parikin vuosikymmentä.

Kivekkäät, jotka käyttävät pää-äänenkannattajanaan vaatimattomasti Helsingin Sanomia, ovat itsensä Kivekkään suulla ottaneet kantaa fihadismia jokunen aika sitten kritisoineeseen mielipidekirjoitukseen. On tuhoisaa ja vaarallista, että kivekkäät todella istuvat päättävissä elimissä Helsingissä, jopa kaupunginvaltuutettuina Virheiden listoilla. Fihadistisen eliitin aiheuttamien tuhojen ja heidän yksityispyöräilynsä maksajiksi olemme joutuneet me viattomat helsinkiläiset. 

Kivekkään kirjoitus näyttäytyy pintaa katsoen ihmeen maltisellana mutta sen ei pidä antaa hämätä. Gai´ismiin olennaisesti kuuluva puhdistautumisrituaali, polkupyöräily, on asetettu tasan 100 prosentin tavoitteeksi jokaiselle Helsingissä liikkuvalle. Ei se tavoite sen vaatimattomampi ole. Samoin kuin vasemmistolaisuuden "käyttöönotto" yhteiskunnassa yleensä, on prosessi vietävä väkisin loppuun, sillä harvapa elämänsä kurjistamiseen mielihyvin suostuu. Prosessista on demokratia kaukana, toisin kuin fihadistit väittävät. 15 prosentin tavoite mankelilta taitettavista matkoista kuulostaa lähinnä surulliselta vitsiltä. 

Kaunopuheissa fillari toki kulkee mutta käytännössä juuri kukaan ei täällä polkupyöräile kuin parina kesän kuukautena. Nyt talven mittaan näkyy muutamia mankelisteja, jotka selkeästi ovat lajin vakavia harrastajia varusteista päätellen. 

Me tavalliset ihmiset, kuntalaiset ja ulkokuntalaiset, liikumme aivan muilla keinoilla. Joko autoilla tai sitten julkisilla, etenkin ne jotka niillä liikkumaan joutuvat.

Bulevardisoinnista, jonka toteutumista en sinänsä epäile, tulee mieleen lasten suunnittelema kaupunki. Leikkipaikkoja olisi joka puolella, puistossa saisi ilmaista karkkia ja jäätelöä ja olisi ikuinen kesä. On vain sääli, että niin moni lapsenmielinen on päässyt päättämään meitä aikuisia koskevista asioista täällä Helsingissä. 

Nimimerkki Nelikasi kiteyttää HS:n artikkelin kommenteissa osuvasti:

Kivelä jatkaa omaa ideologista vääristelyään joka toisessa Hesarissa vuodesta ja päivästä toiseen ja Hesari nostaa nämä ideologisesti väritetyt jutut aina ykkösaiheikseen. Yksi lievästi polkupyöräkriittinen juttu Hesarin toimittajalta ja Kivelä hyppii seinille. Kivelän ja Helsingin liikennesuunnieluviraston popagandaväite suunnittelusta autojen ehdoilla on täyttä Putinilaista trollausta.  
Jokainen Helsingissä vähänkin autolla liikkunut siis myös bussilla, taksilla tai jakeluautolla liikkuva on viimeisten 30 vuoden ajan saanut matkaseurakseen syövän lailla leviäviä katujen kavennuksia, kuutiokivistä rakennettuja hidastetöyssyjä, kortteliväjejä joissa on kolme neljä suojatietä, kokoojakatujen käsittämättömän alhaisia nopeusrajoituksia, liikennevalo- ohjelmia jotka pysäyttävät liikenteen jokaiseen mahdolliseen risteykseen ja joissa autojen läpimeno on pahimmillaan nolla autoa valojen vaihtovälillä, risteysalueita jotka on tehty niin ahtaiksi kääntyä että yksikin bussi tukkii kaikki kääntyvät kaistat ja estää muiden etenemisen. Näitä esimerkkejä voisi luetella vaikka kuinka paljon lisää. 
Kivelän harha on se, että hän ei ymmärrä, että vaikka yksityiautot kiellettäisiin kokonaan kaupunkilaisten palvelut ovat riippuvaisia hyötyliikenteestä joka tarvii samoja katua kuin yksityisautot. Kulkisiko Kivelän lattekahvit baareihin ratikalla tai pyörän tarakalla. 
Helsingin keskustan autioittaminenko on vihreiden märkä uni. Keskusta maantieteelle ei voi mitään ja koska autovihamielinen liikennesuunnittelu on saanut jyllätä, on voitu jättää Keskustatunneli rakentamatta, on sijoitettu kaukobussiterminaali täysin järjen vastaisesti Kamppiin, rakennettu matkustajasatamat pussinperille Katajanokalle ja Jätkäsaareen, on vedetty hitaita ratikkamonstereita Tukholman Gamla Stania muistuttaville kapeille asuntokaduille, jätetty rakentamatta kattava metroverkosto ja ajatettu kaikki kaukojunat keskustaan ja rakennettu urheilupyhätöt liikenteellisesti mahdollisimman hankaliin paikkoihin.

Tekstihän on lähes täysin Tikkablogin suuntainen! Hienoa. Fihadismin nousu ja sen jatkuva tuhovoima tekee blogistani entistä ajankohtaisemman. Arvostaisin kovasti, jos blogiani seuraavat bloggarikolleegat ja muut samanmieliset laittaisivat blogini omille linkkilistoilleen näkyville uusien seuraajien saavuttamiseksi. Lukijoita tuskin voi liikaa olla.

Yksin me emme ole mutta hajallaan kyllä. 

Hesarista pöllimäni kuva kertoo fihadistisesta utopiasta kaiken olennaisen:



p.s.
itselleni aivan uusi tuttavuus, nettisivusto oikotieto.fi näkyy lisänneen blogini listoilleen. Kiitos! 
Käykäähän tekin tutustumassa millaisesta sivustosta on kyse.



tiistai 26. maaliskuuta 2013

Valoa tunnelin päässä, ja se valo ei ole vihreää

Ajelinpa taas vaihteeksi neljän ruuhkassa. Joidenkin mielestä sellainen toiminta on kai jotenkin erikoista ja tuomittavaa -  että ihmiset kehtaavatkin siirtyä työpäivän jälkeen kaupan kautta koteihinsa omaan tahtiin ja ilman valvontaa, ja mikä pahinta - autolla. Näitä oskala-kyllösiä suosittelisin ensimmäiseksi hankkimaan ajokortin ja sen jälkeen ajelemaan autolla. Se on mukavaa puuhaa etenkin kun kevät alkaa saada niskalenkin talven pakkasista ja Hakamäentien tunnelin päässä alkaa näkyä valoa. Matka taittuu, voit kuunnella vaikka musiikkia ja nauttia omasta rauhasta. Samalla tuet Suomen valtiota maksamalla liikkumisestasi veroa.Kuva

Tuulilasi alkaa olla naarmuinen. Tänä keväänä on jostain syystä ropissut kiviä lasiin enemmän kuin aiempina keväinä. Olen jo pariin otteeseen työllistänyt paikallista lasikorjaamoa, vakuutusyhtiön laskuun tietenkin. Siitäkin tippuu veroja valtion kassaan ihan mukavasti, sillä työllistetään ihmisiä. Mutta koska Auto paha, Vihreä hyvä, niin minkäs teet, tuomittavaa toimintaa yhtä kaikki.

Ottakaa ihmiset se lasiturva autoonne. Se maksaa aika nopeasti itsensä takaisin, kun vahinko sattuu.

Kuva

Kuvassa tyypillinen näkymä "neljän ruuhkasta", noin klo 16.20, tavallisena arkimaanantaina. No onhan siinä viitisentoista ihmistä matkalla kuka minnekin.

Kuva

Hakamäentien useita vuosia kestänyt remontti teki tiestä niin hienon ja toimivan, etten edes muista millainen se oli ennen remonttia. Kiitos hyvästä työstä kaikille siihen osallistuneille. Jossain määrin uusi tie vaikuttaisi siirtäneen "ruuhkia", eli sitä että hetkellisesti muutama kymmenen autoa on samalla pienehköllä alueella, enemmän Mäkelänkadun ja Koskelantien risteykseen. Jos jollain on tarkempaa tietoa asiasta, niin kertokaa ihmeessä.

Tosiaan: tässä sitä mennään kohti kevättä ja autoilijan parasta aikaa eli kesää. GPS-laskutusjärjestelmä vain puuttuu. Se nakuttaisi vasemmiston kassaan kieltämättä aika mukavaa tuottoa omillakin ajoillani. Harmittaa, ettei laskutushaluisin kansanosa tajua, että dieselöljyllä nakutteleva kulkupelini tekee sitä jo nyt. Joka kilometristä minä maksan. Käyttövoimaveroakin maksan joka päivältä, ajoin tai en. Siihen päälle ajoneuvovero sekä vakuutuksista kertyvät verot. Huolloista ja varaosista kertyvät verot ja tietenkin polttoainevero vielä siihen päälle. Mitä oskalat maksavat fillaroinnistaan ja pyöräteistä...

Oskala-kylliäiset haluaisivat minun ajavan fillarilla ja heittävän sen jonnekin liityntäpysäköinnin kattoon parkkiin työpäivän ajaksi. Ehkä herttaisinta oskaloissa on täydellinen todellisuudentajun puute. Vihreät eivät selvästikään koskaan kuljeta mitään fillarissaan, he asuvat työpaikkojensa vieressä,  he eivät nähtävästi hikoile, kuljeta lapsia tai eläimiä mukaan, heillä on aikaa käyttää työmatkoihin tunteja päivässä, he eivät käy kuin töissä ja kotona päivänsä aikana, muita osoitteita ei kai aatemaailman kuulukaan- tai ehkä kaikki tarvittava kulkee trendikkäässä olkalaukussa ja aurinko paistaa ympäri vuoden ja tie on sula siinä kilometrin työmatkalla vuokrapuutalon kakluunin lämmöstä kantakaupungin toimistolle, ja ehkä tavarat kotiin toimittaa sähköautolla luomukaupan työharjoittelija.  Todellisuus on kuitenkin jotain ihan muuta: lupaan valokuvata sitä ensi talvena.

Vihreiden blogien parhainta antia saattaa olla jonnekin huitsinviuluun piirretyt ja väritetyt maa-alueet. En ole koskaan käynyt Mäntsälässä, enkä taida kyllä käydäkään. Haluaako joku asua radanvarressa jossain mistä mitään saadakseen on ensimmäisenä matkustettava junalla tunti pois. Ehkä joku haluaakin ja se hänelle sallittakoon.  Kehäkolmosen jälkeen pääväylien viereiset alueet ovat lähinnä savista pusikkoa, sitä "luontoa", jota tämä porukka haluaisi kai Helsinginkin olevan.

Vihreät voisivat hetken miettiä miksi ihmiset ajavat autolla töihinsä. Ei kyse ole siitä, että he kiusallaan pilaavat hannujen päivää vaan siitä, että ihmiset ovat niin valinneet. Se on näille valitsijoille paras ja mieleisin tapa liikkua. Se, että oskalat tieten tahtoen haluavat hankaloittaa suurten ihmisjoukkojen valitsemaa tapaa liikkua kertoo vain vihreästä utopiasta, jossa vapaata valintaa vihataan. Ennen autoilun täyskieltoa ehdin vielä todeta: Vihreä aate ei ole toimiva ratkaisu.