keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Vapaus on kirosana, kyykytys soi kauniimpana

Suomalainen on enemmän tai vähemmän masokisti. Se nauttii pienestä ruoskinnasta ja tuon reilun "kaupan" päälle elättää ruoskijansa ja tyydyttää tämän loputtomat tarpeet. Jotkut harvat jopa nauttivat oikein kunnon härkäruoskalla ruoskimisesta. Nimittäkäämme heitä tässä jutussa kommunisteiksi.

Suurin kysymys onkin lopulta, miten tähän on tultu ja kuinka ihmiset alistetaan elättämään ruoskijansa vuosikymmenestä toiseen. Osaako kommunistikaan tähän vastata, vaatiessaan lisää maksuja itselleen samalla kun itkee holhouksen riittämättömyyttä omassa elämässään. Vastuu omasta elämästä on tuntematon käsite, eikä sitä edes haluta. On helpompi olla vaan ja vaatia muita maksamaan kaikki. 

Ajoittain tapahtuu pieniä kahakoita, joita vallankumouksiksi kutsutaan. Suomessa näitä ei ole tapahtunut eikä tapahdu mutta muualta maailmasta löytyy esimerkkejä. Maksumiehet kyllästyvät kyykyttäviin isäntiinsä ja nousevat kapinaan.

En tiedä, enkä välitä tietääkään, mitä arvoja tai aatteita luterilainen kirkko tunnustaa, mutta ainakin Helsingissä sen arvomaailma on myrkynvihreä. Käsittääkseni Jeesus-nimisellä sankarilla oli jonkinlaista kapinahenkeä. Olen ikävä kyllä unohtanut mistä koko touhussa mahdollisesti olis kysymys.

Sen sijaan 20 prosenttia Helsingin "uskovaisista" on vihreitä. Ei se yllätyksenä tule, ei, sillä isäntää täytyy miellyttää ja anella lisää luita kaluttavaksi sen sijaan, että itse hankkisi luun jos toisenkin ja lopulta vaurastuisi niin, että voi käydä isännän kanssa kilpaa kauppaa. Helsingissä on silkkaa idiotismia tunnustaa mitään muuta väriä kuin myrkynvihreää. Sitä myöten idiootti olen itsekin, koska maksan veroja tähän kaupunkiin tänäkin vuonna ja samaan aikaan valitan huonosti hoidetuista teistä ja suunnilleen kaikesta muustakin, mikä jotenkin sivuaa Aatetta.



Alko, jota Ukko ylijumalaan ei käsitä, on kyykyttänyt 17-vuotiasta nuortamiestä mehun ostamisesta. Mehua ei siis myyty. Mehu kun saattaa muistuttaa alkoholijuomaa. Valtio, jota joudumme elättämään loputtomine virkakyöstiarmeijoineen, antaa perusteluksi seuraavaa:  

"Tämä päätös ei perustu lakiin, vaan alan yhteissääntelyyn ja Alkon omavalvontaan. Alko on ottanut tässä tiukan linjan, eikä meillä myydä alkoholijuomien näköisiä alkoholittomia alaikäisille lainkaan. Tällä hetkellä tilanne on tämä"


Tällä hetkellä tilanne tosiaan on tämä, valitettavasti.








4 kommenttia:

  1. Jahast, pitäneekin taas alkaa harkitsemaan uudemman kerran jäsenyyttäni kirkossa.

    Se on muuten jännä juttu tuossa (etenkin "turvallisuuden" tähden luodussa) sääntelyssä ja miksei sensuurissakin, että ne joilla on valta rajoittaa muiden elämää, hyvin usein rajoittavat sitä enemmän, mitä lait tai säännökset määräävät.

    Esimerkiksi jonkin iltapäivälehden keskustelupalstan moderaattori karsii kovalla kädellä "rasismia" tai muuta ikävää enemmän kuin ehkä on ohjeistettu, esimiehiään miellyttääkseen. Ihan vain varmuuden vuoksi.

    Sama koskee tietenkin myös itsesensuuria.

    Liian monessa paikassa lähtökohta ei ole vapaa ja uusia näkökulmia tuova keskustelu, jota aina jesuiittamaisesti peräänkuulutetaan, vaan tarkkaan säädetty ennalta-arvattavasti etenevä hymistely.

    Ne jotka toimivat tätä ajattelutapaa vastaan ja jopa käyttävät tarpeettomankin kovaa kieltä kapinoidakseen tätä pelleilyä vastaan, ovat sitten muka niitä pahimpia sananvapauden vihollisia...


    t: Vitjaantunut Stadilaine'

    VastaaPoista
  2. Tämä evankelis-luterilainen kirkko se on hämmästyttävän itsetuhoinen laitos. Sen näkyvimmät edustajat julkisuudessa kannattavat kristinuskoon vihamielisesti suhtautuvien muslimien maahantuontia suvaitsevaisuuden nimessä sekä vielä Vihreää Liittoa, jonne tunnetusti on pesiytynyt ateismia kannattavia kommunisteja.

    Ehkä tämä ristiriita selittyy sillä, että sekä kirkko että vihreät ovat uskovaisia, kirkko uskoo monikultturisuuteen ja vihreät Gaiaan.

    VastaaPoista
  3. Stadilainen, olet aivan oikeassa. Vittuuntumista on meille Helsingissä asuville luvassa vielä pitkän aikaa.

    Lippo, luulisi tosiaan, että uskovat pitäisivät omia puoliaan muita outoja aatteita vastaan, mutta ei. Jopa vuosituhantinen vihollinen muhamettilaisuus on tervetullut samaan kahvipöytään.

    mielisairaus on vallannut koko maan.

    VastaaPoista
  4. Miten mahdotonta se on käsittää, että lakiin tai asetuksiin perustumattomat 'yhteissääntelyt' tai 'omavalvonnat' avaavat oven täydelliselle mielivallalle. Tuollaisella mielivallalla ei ole mitään tekemistä oikeusvaltiona itseään pitävässä maassa. No, se onko Suomi enää oikeusvaltio, on kyllä asetettu kyseenalaiseksi täysin perustellusti.

    VastaaPoista