sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Sana pois

Sunnuntain alkuun lueskelin eri puolueiden vaaliohjelmia. En kovin tarkasti, vaan yleisesti silmäillen. 

Yksi sana toistuu kaikkialla. Se on hyvinvointi (linkissä Jani Toivolan tyylinäyte) eri muodoissaan. Aikani tekstejä silmäillessä aloin pohtia, mistä puhuttaisiin, jos sana hyvinvointi katoaisi kokonaan suomen kielestä. Sananahan se on melkolailla tyhjä muutenkin. En oikeastaan tiedä mitä se edes tarkoittaa nykymuodossaan. Ehkä se tarkoittaa sitä, että kaikki jaetaan tasan kaikkien kesken eikä keneltäkään puutu mitään, nälänhätä loppuu ja aseet vaikenevat maailmasta. Lisäksi Valtio suuressa hyvyydessään tarjoaa uusimman iphonen jokaiselle (siinä kohtaa kapitalismin vastaisuus unohtuu kuin sattumalta, vaikka vielä silloinkin herkimmät jäävät kaipaamaan valtion omaa puhelinmallistoa.

Kunpa joku vain puhuisi joskus ryöstöverotuksen lakkauttamisesta tai edes sanoisi sanasen vapaudesta, jossa omaa aatetta ei pakoteta toisten kurkusta alas.

Aina kun Jani Toivola mainitaan, herää minulle uteliaana ihmisenä parikin kysymystä. Lehtitietojen perusteella voisi päätellä, että Jani on ensimmäisenä miehenä maailmassa hankkiutunut jotenkin raskaaksi ja synnyttänyt lapsen.  Laitokseltakin tultiin kotiin ja siitä se sitten lähti. Ok. Edistykselliset vihreät pystyvät moneen, homot sitäkin enempään ehkä. 

Ehkä näitä ei vain saisi enää nykyaikana pohtia.




3 kommenttia:

  1. "Hyvinvointini on vaakalaudalla!" sanoo meillä lapsi, jos se ei vaikka löydä kaukosäädintä tai hiusharjaa.
    Olen pannut saman merkille Jani Toivolan tapauksessa.

    VastaaPoista
  2. Gaia antakoon!

    Eikös se mennyt niin, että maailmanloppu on lähellä kun koiras poikii?

    VastaaPoista
  3. Toivola on aidosti aika outo tyyppi. Miten yksinäinen homomies saa lapsen? En minä tajua.

    ja tosiaan: se voi olla, että Gaia on siunannut Jania ja se on sillä selvä.

    VastaaPoista