maanantai 10. kesäkuuta 2013

Enemmistö tekisi sitä ja tätä

Taloussanomat tietää kertoa, että enemmistö helsinkiläisistä tekisi autoilusta kalliimpaa. Ei ole varmaan kovinkaan monelle yllätys, ettei enemmistö helsinkiläisistä tiedä yksityisautoilun kustannuksista yhtään mitään. Sitäkin harvempi yllättynee, jos todetaan, että on aina mukava ideoida maksuja ja kieltoja muille, kunhan vain itselle ei koituisi mitään vastaavaa.

Päivänä muutamana tässä viime viikkoina jouduin julkisen liikenteen käyttäjäksi. Kokemus tulikuumasta ja tunkkaisesta bussimatkasta oli kyllä sinällään arjen extremeä. Matka sisälsi myös vartin verran raitiovaunun odottelua muutaman kymmen muun kyllästyneen näköisen odottelijan kanssa, sekä loppuhuipennuksena raitiovaunumatkan läpi keskustan. Tällä kertaa vältyin Grande Finalelta, jonka olen kokenut jo kerran: harva tietää tunnetta kun housuissa on jonkun toisen kuset - minäpä tiedän.

15 kilometrin matka kesti ovelta ovelle tunnin ja 15 minuuttia (eli lähes puolitoista tuntia).

Normaalioloissa ajan tuon matkan autolla noin 20-24 minuutissa.

Tekisin julkisesta liikenteestä huomattavasti kalliimpaa. Mutta minäpä en olekaan enemmistö.

2 kommenttia:

  1. Se tuossa julkisen liikenteen puuhaamisessa maksuttomaksi jaksaa ihmetyttää, että jos se on maksutonta ja ihmiset siirtyisivät (mitä eivät tekisi) julkisilla liikkujiksi, niin mistä ne rahat siihen otetaan kun verotulot supistuisivat autoilun laskiessa. Mistä oi mistä tulee tuo vihreä talouspää?

    VastaaPoista
  2. No heti ekana tuli mieleen sana "veronkorotus" mutta eipä sekään taitaisi auttaa... Autoilu tuottaa kassaa niin suuria summia, ettei niitä helposti korvata.

    Mun teorian mukaanhan ihmiset eivät matkusta julkisilla sen takia, että haluaisivat matkustaa julkisilla, vaan siksi ettei rahat riitä muuhun, muutamalla harvalla ei ole ajokorttia prätkään tai autoon tietenkään.
    Julkinen liikenne suunnilleen Helsingin kantakaupungin ulkopuolella on köyhien massojen liikuttelua paikasta toiseen.
    Huvikseen en ole kenenkään kuullut matkustelleen julkisilla, kyllä se on välttämätön paha.

    Ja koska ihmiset eivät sinänsä halua matkustaa julkisilla (poislukien muutamat Virheät) niin porukka täytyy siihen "ohjata" eli pakottaa tekemällä omaehtoisesta liikkumisesta mahdollisimman hankalaa ja kallista, eli rakentelemalla ruuhkia, ja myyttejä "koko ajan lisääntyvistä autoista/liikennemääristä/ties mistä".

    Suomalaisten autoilu lienee maailman kalleinta ja silti jengi on toistaiseksi vielä valmis maksamaan siitä (tosin autokanta on jo kohta Kuuban veroista) mutta kuitenkin, vielä maksellaan. Se ei nähtävästi herätä minkäänlaista ajatusta Oikeamielisissä.

    Vaikka mulle maksettais 10 euroa päivässä siitä, että matkustaisin julkisilla, en matkusta jos matka-ajat ovat kolmin/nelinkertaiset. ja tuskinpa matkustaisin vaikka aika olisi melkein samakin suhteessa omaan kulkuvälineeseen. Liikaa muuttujia, epävarmuutta, muita ihmisiä.. Nykyinenkään hinta ei voi olla keskivertokäyttäjälle mikään ongelma koska se on nytkin jo käytännössä ilmaista jos kuukausilipun saa satasella ja Helsingin sisällä muutamalla kympillä. Jos siihen ei jollain ole varaa, pitää miettiä omaa elämänhallintaa tai alkaa kävellä.

    Ei julkisia lopettaa tarvitse kokonaan mutta jotain järkeä tähän touhuun olisi hyvä saada. Käyttäjä maksaa, niin sen pitäisi olla, ja sitähän ne Oikeamielisetkin aina jaksavat toistella.

    VastaaPoista