Näytetään tekstit, joissa on tunniste alkaisinko isona vihreäksi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste alkaisinko isona vihreäksi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Vihreää tajunnanvirtaa

Vihreät kertovat Hyvinvointivaltio-ohjelmassaan, kuinka homma hoidetaan kotiin: 

"Vihreät näkevät, että hyvinvointi on kaikkia varten. Tämä ei kuitenkaan tarkoita aina samaa kaikille vaan toisinaan tarvitaan erityispalveluja ja toisaalta taas esimerkiksi varallisuus tai tulotaso voi vaikuttaa palvelujen hintoihin. Mielestämme julkisen vallan rooli tulee olla laaja. Yhteisön tulee tukea ihmistä erilaisissa tilanteissa.

Ymmärrämme, että ihmisten lähtökohtiin ja elämäntilanteisiin vaikuttavat merkittävästi esimerkiksi perhetausta ja yhteiskunnan rakenteet. Siksi ihmistä ei voi laittaa yksin kantamaan vastuuta kaikista toimistaan tai olosuhteistaan. Valtio ei saa holhota vaan sen tulee tukea ja mahdollistaa ihmisten oma toimijuus. Kaikille on mahdollistettava omannäköinen elämä. 

 Hyvinvointivaltion perusta rakentuu ihmisten hyvälle koulutukselle sekä työn tekemiselle ja toimeliaisuudelle. Hyvinvointivaltio rahoitetaan ensisijaisesti riittävällä verokertymällä ja korkealla työllisyysasteella."

 OK. 

Siis julkisen vallan rooli pitää olla laaja, mutta valtio ei saa holhota ihmistä muttei toisaalta laittaa ihmistä yksinään kantamaan vastuuta toimistaan. Siihen vielä päälle pitäisi mahdollistaa jokaisella omannäköinen elämä. No minkä takia sitten tämä hyvintointi kaikkia varten, vaikkei se olekaan kaikille sama vaan siihen vaikuttaa varallisuus sekä tulotaso, pitää rahoittaa ryöstämällä "riittävä verokertymä" näiltä, joita ei saisi holhota ja joilla pitäisi olla se omannäköinen elämä? 

Hä?

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Ilta-ajelulla idässä

Siinäpä sitä taas mennään. Suunta on Itäväylällä kohti Vihreän Helmen ydintä. Lämmin ja lumeton talvi yhdistettynä nastarenkaisiin on jyrsinyt Itäväylälle hirvittävät urat muutamassa kuukaudessa. Jostain syystä vaikutti siltä, että itään päin menevä kaista on naapurikaistaa karmeammassa kunnossa Herttoniemen alueella.


Kuvassa on tiettyä symboliikkaa ja siinä kiteytyy ajatuksiani Suomen nykymenosta:

kuvanlaatu on hivenen heikko, eikä oikein näy eteen päin. Jonkinlaiset suuntaviitat siinä on ja oikein vaihtoehtokin nykyiselle kaistapäiselle (sic) menolle olisi oikealla (heh heh) tarjolla. Eteenpäin kuitenkin mennä painetaan eikä seurauksia jäädä turhaan pohtimaan, koska koneessa on vielä polttoainetta ja radiokin toimii. Kyydin maksajallakin vielä on pari markkaa taskussa, ja mikäli oikein huonosti käy, voidaan jonkin aikaa vetää samaa touhua velaksi; mutta vain jonkin aikaa. Valittu suunta vie kuitenkin suoraan vasenta kaistaa, koska sinne tuntuu suurin osa ihmisistä mielellään menevän.

Onneksi ei sentään ole samalla kaistalla vielä vastaantulijoita. Helsingissäkin tiestö päästetään rapistumaan oletettavasti tahallaan ja tarkoituksella, koska ylevämpi aate hyötyy siitä. Pyöräkaistapäistelyyn ja suoranaiseen fihadismiin löytyy kymmeniä miljoonia rahaa samaan aikaan. Minunkin on mainittava, että paperittomien notkujien hoito korpesi minua jo aikoja sitten mutta niin sekin vain maksajansa löytää. 

Olo tuntuu itseasiassa melko typerältä, sillä sairastuttuani olen pumpannut kunnalle omia eurojani lääkärikäynneistä miettimättä sitä vaihtoehtoa, että miksen minäkin voisi olla paperiton. Voin esittää vaikka mykkää ranskalaista, sillä vaikenen erityisen sujuvasti juuri ranskaksi vierailtuani viimeksi siellä ulkomaanmatkoillani. 

Viisas pääsee vähemmällä mutta nero maksattaa koko touhun muilla.

Suoraan sanottuna: ajaisin mieluummin toiseen suuntaan - pysyvästi.

tiistai 7. tammikuuta 2014

Gaian jihadisti eli gai´isti

Kirjoitin jokin aika sitten Helsingin muuttamisesta nukkumalähiöksi (Kaupunki ei ole vihreä nukkumalähiö). Toiston ollessa opintojen varsinainen äiti, on mukava huomata, että asia on päässyt lehtiotsikoksi Uudessa Suomessa (sivumennen sanoen lehden nimessä on jotain irvokkaan edistyksellistä). Ja ei, en luule, että yksikään toimittaja on tätä blogia lukenut.

Vihreiden suur-smurfit nuorine oppipoikineen tietenkin haluaisivat tyhjentää kaupungin "riistokapitalismista" eli käytännössä kaikesta inhimillisestä kaupankäynnistä paitsi luomupuodista, joka varmaan sijoitettaisiin energiatehokkaasti keskelle kaikkea, jonnekin kuihtuvan Stockan nurkille. Pientä liioittelua toki tässä, mutta osataan sama peli toisellakin puolella. Stockakin voi osaltaan kiittää vihreitä äänestäjiä. Automarketit vetävät porukkaa yhä enemmän ja enemmän kehäteiden varrelle. Keskusta taantuu ja se muuttuu sanalla sanoen vihreäksi.

Nähtävästi ja eri huhujen mukaan useampikin Vihreä Guru asuu Katajanokalla. Se onkin elämästä vieraantuneille ja usein koskaan töissä käymättömille "Gaian tulkeille" mainion kuollut mesta. Katajanokka on kuin Mäntsälä tai mikä vaan Suomen kunta Helsingin ulkopuolelle: paras puoli on, että sieltä pääsee pois. Mitään syytä ei Katajanokallekaan ole mennä. Paikassa on kai tätä nykyä yksi S-mafian kuppila ("oliko poonuskorttia?", kuten sinultakin varmaan usein kysytään) ja pari ison ketjun ruokapaikkaa, muutama hauska jugend-talo Vyökadulla ja Laivastokadulla sekä tolkuttomasti rumia kasaribunkkereita ja jokunen ihan aito neukku-henkeen rakennettu 70-luvun kerrostalo. Siinäpä se. En ole käynyt alueella jalkaisin vuosiin. Vielä kun heivaisivat Vikingin terminaalin veks sieltä, niin Vihreät saisivat unelmiensa kuolleen lähiön.

Kaupunginhallitus käsittelee rakennuskiellon äänestyksessä huomenna: en odota ihmeitä.

Vihreiden harhaisissa utopioissa ja Pyhässä Sodassa länsimaista elämäntapaa vastaan "asuntopula" ratkaistaan tunkemalla koko Suomi Helsinkiin betonibunkkereihin. Tätä edistääkseen gai´istit tarvitsevat rajoituksia yksityiselle, autoon perustuvalle liikkumiselle, jolloin kehä sulkeutuu ja ihmisten on pakko muuttaa Helsinkiin mikä kertoo Vihreille vain oman aatteen ylivoimaisuudesta.

Oikea ratkaisu on itsenäisen liikkumisen helpottaminen rakentamalla kunnollisia teitä, helpottamalla pysäköintiä Helsingissä, poistamalla autovero ja mielellään polttoaineverokin. Ensimmäinen korjaava liike on bussikaistojen lopettaminen. Siitä se lähtee. Oikeastaan jo sillä kaikenlaiset hetkelliset "ruuhkat", mikä Helsingissä tarkoittaa kahtatoista autoa jonossa, loppuvat.

Alla kuva jonkun vihreän blogista aikoinaan. Otsikkona oli "ruuhkaa Mechelininkadulla".


Ja jo vain helpotttaisi "asuntopula", kun ihmiset pystyvät itse päättämään missä asuvat ja voivat liikkua omilla ehdoillaan omaan tahtiinsa.

On myös hyvä muistaa, että Vihreä Eliitti ei aidosti ole kiinnostunut "ympäristöasioista", "luonnosta" tai yhtään kenenkään muun oikeuksista kuin omistaan. Eniten kiinnostaa muiden rahat ja oikeus päättää muiden elämästä. Muutama aidosti Gaiasta kiinnostunut niin sanottu hyödyllinen idiootti toki tarvitaan mukaan hörhöilemään luontojärjestöön ja muuhun kivaan kumisaapas-tason toimintaan villamyssy päässä.

Nesteen hallitukseen lienee sosialistien kesken yhtä kova tunku kuin ministeri-Volkkarin takapenkille. Palkkiot maittavat varmasti jatkossakin. Ja jos joku näkeekin tässä jonkin epäloogisuuden, on asia helppo kuitata legendaarisella vastauksella:

se nyt vaan on helpompi vaikuttaa asioihin sisäpuolelta.