Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aitovihreä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aitovihreä. Näytä kaikki tekstit

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Kymmeniä miljoonia katosi räjähdysmäisesti mutta edistyksellisesti

Mankeliuskonto, tuo menneiden vuosisatain omituinen kultti, joka ei suostu kuolemaan, elää ja voi hyvin täällä Vihreyden ytimessä. Siitä innostuneena Helsingin kaupunki pumppaa pyöräilyn "edistämiseen" (heh heh) kymmeniä miljoonia euroja tänäkin vuonna.

Sanottava on, että touhu todella näkyy täällä. Siis se "räjähdysmäisesti" kasvanut pyöräilyn suosio. Se ei tosin näy siten, kuin ensiksi ehkä kuvittelee. Väitän yhä, että loppupeleissä fillaristeja on varsin vähän. Ei pyöräilijöitä paljoa näy, ne vain pitävän kovaa ääntä. Kovaääniset ovat useasti fihadisteja, joista kirjoitin aiemmin. Marginaalinen osa näistä on sitten vihanistejä, suorastaan aggressiivisia ihmisiä.

Niin, siis miten se "edistäminen", eli kaikkien muiden liikkumismuotojen hankaloittaminen, sitten näkyy. No, fihadistien kaistoina, hidastöyssyinä, järjettöminä liikennevalo-ohjauksina... ja mikä pahinta - fihadistien ylimielisenä asenteena, jonka saattelemana käytöstavat ja terve itsesuojeluvaisto voidaan siirtää ajon ajaksi tarakalle, ilman sitä lapsuudesta tuttua "mustekalaa". Se järki vain on siellä tarakalla ja tippuu jo ensimetreillä, koska oikeassa on oltava eikä tuntinopeus saa laskea. Ajolasit huolehtivat siitä, ettei kärpäsiä, koiria tai muita turhakkeita kannata niin väistellä.

Olen tästä niin paljon kirjoitellut, etten aio nyt toistaa itseäni enää yhtään enempää.
Vanhemmista teksteistä voi selata Helsingin tuhosuunnitelman laatimista. Tavoitteena on autio kylä, oikea onnen ja vihreyden paratiisi, jossa vain ketjuöljy on enää käypä vaihdon väline matkalla betonikuution fillarikellariin.

torstai 12. helmikuuta 2015

Pyhä viha ja fillarismin illuusio

Se paatoksen woima ja wäkevyys, joka tähän Kaupunkifillari-sivuston kirjoitukseen on naputeltu, ansaitsee tulla mainituksi tässäkin blogissa. Lukekaa itse, jos paatokselta jaksatte, ja tehkää tarvittavat päätelmät. Pari kappaletta poimin sieltä tähän. Aivan koko tekstiä en jaksa lukea, sillä julistamisessa on aina jotain puuduttavaa. Lähdetään liikkeelle vihervetoisesti (sic ja pun... ja mitä niitä on).

 Solidaarisuuden nimissä liikennevalistusta kohdistetaan ”tasapuolisesti niin pyöräilijöille, jalankulkijoille kuin autoilijoillekin”. Kuitenkaan pyöräilijä tai jalankulkija ja autoilija eivät ole liikenteessä keskenään tasa-arvoisia. He eivät myöskään aiheuta vaaraa tasapuolisesti. Tämä johtuu siitä yksinkertaisesta tosiasiasta, että pyöräilijä tai jalankulkija painaa 70 kg ja etenee 5-25 kilometriä tunnissa. Auto painaa 1500 kg ja etenee 40-80 kilometrin tuntivauhdilla. Auton liike-energia on yli satakertainen pyöräilijän liike-energiaan nähden. Lisäksi autoilijalla on ympärillään metallikuori, jota pyöräilijällä tai jalankulkijalla ei ole. 

Ahaa, okei. Eipä nyt tule mieleen ensimmäistäkään fillaristeilla ja kävelijöille suunnattua kampanjaa, mutta saattaa sellaisia ollakin. Jotain heijastin-kampanjoita on ollut. Tiedätte sen "välkyt erottuvat liikenteessä -jutun"?. Toisaalta jos sanon, ettei kukaan käytä heijastinta ainakaan täällä Viherkaupungissa, en liioittele yhtään.

Vaaran aiheuttamisessakin ollaan väärässä. Fillaroivat gai´istit eivät vieläkään ymmärrä, että ihminen sen vaaran aiheuttaa eikä väline. Tämän kanssa meidän kaikkien täytyy yhdessä tehdä vielä paljon ajatusharjoituksia. Vihreä, ihminen ei silti ole vihollinen. Fillarijihadisti, auto ei ole vihollinen. Auto on esine aivan kuin esine on esimerkiksi sähkövatkain tai kännykkä. Jos on epäselvää vielä, niin kysy, jooko?

Hetkinen... sopiiko fillarijihadistin tilalle paremmin uudissana fihadisti?

Ihan mielenkiinnosta laitan tähän maailman vaarallisimpien autojen joukkoon kuuluvan vekottimen kuvan, mikäli käytämme fihadistien matemaattisia kaavoja vaarallisuuden määrittelemiseksi.



Kieltämättä aikamoinen mörkö. Luulisi siinä fillarilla ajavaa vieressä hirvittävän.

Mitäs muuta?

 Auton kuljettaja aiheuttaa ylivoimaisesti suurimman vaaran liikenteessä. Lähes kaikki teot, joilla liikenneturvallisuutta voidaan nykytilanteesta parantaa, ovat kiinni autoilijan käyttäytymisestä. Tämä ei tarkoita, että autoilijat olisivat pahoja ihmisiä ja muut hyviä ihmisiä. Se tarkoittaa vain, että kaikki ihmiset ovat itsekkäitä ja pelastavat ensisijaisesti oman nahkansa. 

OK. Turvallisuus on kiinni hyvistä laitteista, oikeasta asenteesta, ihmisestä sekä jossain määrin ihan onnesta ja sattumasta, jotka tunnetaan myös kansanomaisemmalla nimellä tuuri. Ei siinä sen kummempaa jakoa tarvita vaarallisiin ja vaarattomiin. Vahinkoja sattuu vaikka mitä kieltäisitte. Viimeisessä virkkeessä nyt lähinnä kerrotaan vihervasemmistolaisesta ihmiskäsityksestä.

Jalankulkijalla ja pyöräilijällä on jo selviytymisviettiin perustuva motivaatio olla törmäämättä keneenkään, varsinkaan autoon. Autoilijan motivaatio väistää jalankulkijaa tai pyöräilijää ei perustu selviytymisviettiin, sillä on epätodennäköistä, että törmäyksessä autoilijalle kävisi kuinkaan. Se perustuu tietoiseen harkintaan. Siksi se on niin helppo unohtaa hetkeksi, kun puhelin soi tai ajatukset harhautuvat, tai kun vähän väsyttää. Tai pidemmäksi aikaa, jos vaan ei kiinnosta. 

Hiljaiseksi vetää tässä vaiheessa, tällä osastolla. Tuo on ihmisvihan lietsontaa ja pyhää vihaa viatonta konetta kohtaan. Kyllä minä liikenteessä välitän aivan saman verran, eli paljon, muista kulkijoista, riippumatta siitä olenko liikkeellä jalan, prätkällä, autolla, potkurilla vai munamankelilla. No, meitä ihmisiä on erilaisia, osa meistä on fillarijihadisteja.

Otetaan vielä palaa Pyhää Vihaa. On helppo kuvitella julistuksen kirjoittaja tärisemässä puna kasvoilla yliopistokirjaston koneella tai ihan kotikoneellakin. Koska sodassa ollaan, lienee pyöräkypärä päässä ja hihna erityisen tiukalla:

Auto on se joka tappaa. 90% vaarasta johtuu autosta, mutta vastuu jaetaan tasapuolisesti kaikkien kesken. Tämä ei ole tasa-arvoa. 

Ihminen tai paska tuuri tappaa. Elämä tappaa. Tasa-arvoa on se, että kaikilla on mahdollisuus liikkua turvallisesti hyvälaatuisilla teillä käyttäen nykyaikaisia välineitä ja noudattaen yhteisiä sääntöjä. Tämän te fillaristit haluatte kieltää meiltä suomalaisilta. 90% Suomen ongelmista johtuu 90 prosentista suomalaisista. Ei siinä sen kummempaa. "Your prosentti is as good as mine".

Mennään yhdessä yhä syvemmälle vihan tunteen käsittelyyn. Nyt jo poskia kuumottaa ja kädet hikoilevat, näppiksen napit huutavat hoosiannaa.... tilanne käy kuumaksi, väkivalta nostaa rumaa eturengastaan ja ohjaustanko alkaa väristä. Huuda, huuda se julki koko maailmalle:

Siinä vaiheessa kun vihreä palaa oletusarvoisesti pyörätielle ja autoilijan on anottava tien ylityslupaa kipuamalla ajoneuvostaan ulos ja painamalla nappia, siinä vaiheessa kun pyörätie tehdään suoraksi ja etuajo-oikeutetuksi ja autoilijat ohjataan mutkittelevalle kiertoreitille, siinä vaiheessa kun etuajo-oikeutetun autoilijan reitille asetetaan jokaiseen risteykseen shikaaneja sekä teräviä hidastöyssyjä, siinä vaiheessa kun auton moottori, rengasmelu ja töötti kuuluvat auton sisälle yhtä kovaa kuin ulkopuolelle, siinä vaiheessa kun pakokaasut ohjataan auton sisätilan läpi, siinä vaiheessa kun auto aiheuttaa yhtä suuren vaaran auton sisällä olijoille kuin ulkopuolisillekin, siinä vaiheessa voidaan alkaa keskustella tasa-arvosta.

Siinä vaiheessa, kun tavoittelee Suomen historian pisintä virkettä vihapuheen historiassa, pitää mennä ulos, rauhoittua, ottaa ehkä parit naukut ja miettiä, onko minulla kaikki hyvin. On myös hyvä miettiä, millaisia merkityksiä asioille antaa, ja miksi.

On pohdittava, tarvittaessa ammattiavun turvin, onko tämä se asia, josta minun on näin paljon murhetta kannettava ja stressiä otettava. Niin minä olen viime vuosina toiminut: pohtinut asioita, käsitellyt tunteita ja huomannut elämän kauneuden. Siihen kauneuteen mahtuu kaikenlaisia koneita aina fillareista supertankkereihin. Mitä niistä kaikista murhetta kantamaan. Elämän monimuotoisuus on upea asia ja se yllättää harva se päivä. Anna kaikkien laitteiden ruostua, mukaillaisekseni kulunutta hippi-sanontaan. Hellitä, fihadisti, sinäkin hetkeksi.

Fihadisti, annan sinulle kokeneen miehen neuvon: minulla on nyt parempi olla, kun olen käsitellyt itseäni vaivanneet asiat loppuun. On asioita joihin ei voi vaikuttaa. On myös asioita, joihin ei tarvitekaan voida vaikuttaa. Varo sinäkin siis, ettei sinusta tule vihanisti. Katkeruus ja loputon sota reaalimaailmaa kohtaan kalvavat sinut sisältä käsin loppuun. Viha tappaa, niin yksinkertaista se on.

Loppua kohden kirjoituksen veto hyytyy. Virkkeet lyhenevät. Vihan tunne selvästi laskee mutta jotain tekisi mieli vielä sanoa. Tulee ehkä tunne "eikö kukaan kuule huutoani" tai "miksei maailma ymmärrä" ja saattaa parahtaa itkuinen huuto "Gaia, auta". On siis todettava, kuin uskontunnuksena yhteenkuuluvuutta luomaan, maagiset voimaannuttavat sanat. Ääni saattaa jo väristä mutta totuus on tuotava julki. Ilmoille parahtaa huuto, kuin kaukaa katkeran lapsen suusta. Sen omaperäisyys on ylittämätön:

Autoilu ei ole mikään ihmisoikeus 

OK. Eipä ole fillarointikaan mikään ihmisoikeus. Kyseessähän on 1800-luvun käkätin. Oman aikansa huipputeknologiaa sieltä samalta osastolta, jossa nyt ovat gramofonit ja höyryveturit. Lopetan uskonnollisen julistuksen analysoinnin tähän, koska "ei vaan kiinnosta".

Pannaan tähän vielä kuva matkailuautosta, jolla ajaminen saattaa todella vaatia korostunutta selviytymisviettiä.



 ja koska olen ns. aitovihreä, niin pannaanpa vielä vihreän auton kuvakin.



Challengeriin saa nykyään sarjatuotannostakin jo yli 700 heppaa. Varmaan vaarallinen laite.


 Fillari meidän, joka olet taivaissa.... pysy siellä taivaissa
sillä polkemalla ei maailma pelastu

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Virkakyösti vihreässä paineessa

Helsingistä kuuluu kummia. Minua ei tietenkään yllätä enää mikään ja olen vähän pettynytkin Vihreän Eliitin ihmeen maltilliseen julkiseen visiointiin. Uskon vakaasti, että kulissien takana suunnitelmissa ja villeimmissä fantasioissa asuvat ne aidot ja mielenkiintoiset Vihreät Fantasiat. Niitä joudumme vielä odottelemaan.  Onneksi tai valitettavasti.

No jotain juttua oli siitä, että "suuret asunnot" olisivat seuraava halveksunnan kohde vähän samaan tapaan kuin paljon puhutut citymaasturit olivat jokin aika sitten... Ei nyt takerruta siihen faktaan, että osa niistä on aidosti aikamoisia maailmanparannuskoneita päästöjen kannalta, sillä ei AitoVihreää luonto tai kenenkään hyvinvointi kiinnosta, vaan halu kontrolloida muiden liikkumista ja rahoja ja koko elämää. Eikä sitäkään kannata miettiä, että suurin osa suomalaisista ei halua asua siellä Jätkäsaaren hiilineutraalissa, ellei peräti nollahiilisessä betonibunkkerissa aikanaan, vedenkäyttökiellon tullessa voimaan, yhteisen pyykkituvan orjana. Say no to Low, sano!

Voitte ajatella sen niin, että kunhan tulevaisuudessa joudutaan ottamaan käyttöön polkuautot,  niitäkin aletaan paheksua ja niistä kerätään aivan samalla tavalla autoveroa ja maksuja, kuin nykyisin kerätään moottorikäyttöisistä autoista. On hyvä muistaa, että Suomessa ollaan pioneereja tässäkin asiassa ja onpa täällä rakennettu maailman suurin polkuautokin jo valmiiksi, tai ainakin konseptitasolle asti.

Perhemalleille tietenkin monikulttuurisessa onnelassa on sitten omat autonsa. Rankemmin verotettuja ne tietenkin ovat, sillä "ketään" ei tarvitse sellaistakaan autoamikä on todistettu Oikeamielisyyden Sanomien puolueettomissa ja jokaisella tavalla aukottomissa tutkimuksissa. "Ken niitä epäilee, kokee karmean kohtalon ja joutuu jäämään Helsinkiin asumaan", vanha viidakon sananlasku.

Four-Person-Pedal-Car

Mutta palataanpa itse otsikon mukaiseen aiheeseen:

Katajanokan Suuri Gai´isti loihe lausumahan, että Hämeentie pitäisi muuttaa kokonaan joukkoliikennekaduksi.

Väsynyttä läppää, sanoisi teini.

Olisin kaivannut aitoja ulostuloja mutta yritetään pärjätä tällä. Samaan settiin olisi kannattanut vaatia samaa karua kohtaloa myös Mäkeläkandulle ja Mannerheimintiellekin. Olisitte saaneet kylän paremmin tukkoon ja autioitumisen nopeutumaan. Kukapa ei asuaisi majailla Katajanokan kaltaisessa elottomassa nukkumalähiössä aitovihreään tyyliin.

Tässä väsyneessä vihervisioinnissa on kyse jonkinlaisesta alkuvuoden provosta. Kaupungin sadat ja tuhannet muttei toivottavasti vielä sadattuhannet virkakyöstit ovat vihreässä paineessa, sillä sitähän uutisartikkelissa mainittu poliittinen paine tarkoittaa. Kyöstit ja erilaiset pienet ja suuret poliitikoksi haluavat elävät jonkinlaisessa symbioosissa toimien kohti "edistyksellistä tulevaisuutta" tai jotain muuta vastaavaa olotilaa. En vielä ole oikein päässyt täyteen selvyyteen tämän symbioosin luonteesta, joten kuulisin siitä mielelläni lisää, jos muilla on enemmän käsitystä mistä siinä on kyse.

Perverssillä tavallahan tässä jengi saa sitä mitä on lähikoulussa paperilappuun numeron raapimalla tilannut eli kurjuutta. Ottakaa se hymyillen vastaan, helsinkiläiset, sitten kun se kunnolla rysähtää päin naamaa.

Vihreämpi tulevaisuus, tyhmemmät naiset(kin).

GreenWorks1