perjantai 28. kesäkuuta 2019

Kuuden vuoden kyöstitys

Tämän pienen blogin ensimmäiset tekstit tehtiin kylmänä kevättalvena 2013. Nokkelimmat laskekoot montako vuotta siitä on. Itse sain tulokseksi reilut 6 vuotta. Viimeiset kolmisen vuotta olen pitänyt hiljaiseloa ja järjestänyt elämäni uudelleen, uusiksi ja paremmaksi. Poistuin Helsingistä, tuosta Globaalin vastuunkannon ytimestä. Sinun ja minun yhteisen ystävän, virkakyöstin, kanssa olen kuitenkin ollut tekemisissä koko tämän ajan. Henkilökohtaisesti en ole tavannut tänä aikana muistaakseni kuin kyöstin tai pari, mutta eihän se mitään vielä tarkoita. Virkakyösti on läsnä arjessamme typerinä ja järjenvastaisina asetuksina, lakeina, "uudistuksina" (heh heh) ja täällä maakunnissa ennen kaikkea huonokuntoisina teinä. Tiet alkavat olla niin huonossa kunnossa, että kelirikko voitaisiin todellakin julistaa koko maahan; pysyvästi.

Mitkä ovat tämän blogin tunnelmat Suomesta vuonna 2019 kaikkien näiden vuosien jälkeen? Muistan jo ennen muinoin äidinkielen opettajan työnsä puolesta sanoneen, ettei omaan kysymykseensä saa vastata itse omilla vastauksillaan. Vastaan silti yhdellä sanalla: toivottomat. Ei se sitä tarkoita, etteikö maailmassa tai täällä Suomessakin olisi hyviä asioita. Onhan niitä paljonkin. Kaikessa tässä mitä vuosien aikana on tapahtunut, on kuitenkin kyse minua ja sinua suuremmista asioista. On kyse Suomesta, yhteiskunnasta, ihmisyydestä ja tulevaisuudesta. Viimeksi kun katsoin, Suomessa vaalikarja äänesti saman sakin uudestaan tunaroimaan lisää samoja ja uusiakin tunarointeja. Kaksi kolmesta suurimmasta puolueesta pelattiin ulos tai ne jäivät itse rannalle ruikuttamaan. Velkarahalla ostettiin ääniä opportunistien ruokkimiseksi ja elättämiseksi. Jokin huhu myös oli, että Suomen suurin turhuus, pakkoruotsi, palautetaan ylioppilaskirjoituksiin. Loppurahoilla ostetaan lennokkeja, joilla turvataan kyöstiarmeijoiden tilipussit. Myönnän toki, että nyt mennään jo kauas kyynisyyden rajan taa.

Itse tein sen siirron, että poistuin Helsingistä vuosia sitten. En ole siellä sen jälkeen käynyt. Tein oman pienen osani fihadismin estämiseksi. En ole yllättynyt siitä, ettei oma vastarintani pystynyt tekemään tuolle tuhoisalle aatteelle edes pientä haittaa. Joku ihminen tätäkin blogia yhä selailee, sillä kommenttiosioon oli ilmestynyt kommentti Tampereen surkeasti epäonnistuneesta fihadismin ruokinnasta. Kiitos sinulle, anonyymi, kommentistasi. Luonnonvoimia ja järjenkäyttöä vastaan taistelu on toki fihadismin syvintä ydintä, mutta toivoisi silti joskus kireimmänkin trikoosankarin ja fihadistin miettivän edes pari minuuttia Suomen ilmastoa ja vaikka maaston monimuotoisuutta. Ajokeli fillareilla on yhä sopimaton noin 9 kuukautta vuodesta. Mäkiä tulee ja menee, ja jos työpäivääsi ei kuulu suihku ennen ja jälkeen työpäivän ja lisäksi kuljetat mukanasi muutakin kuin uusinta hipsteriluuria, ei fillari ikinä, koskaan, mitenkään ole vaihtoehto työmatkoille jos matkaa on yli 100 metriä (minkä vegaanikin jaksaa kävellä yhtä kyytiä).  Harva meistä lopulta on kuten "Mengele" Stranius, tuo kylmien puurosuihkujen erikoismies. Me muut nimittäin elämme tässä reaalimaailmassa. Niin se vain on eikä se riipu siitä mitä mieltä sinä tai minä siitä olemme. Ilmasto ei tästä kauniimmaksi ihan heti Suomessa muutu.

Tämä yhden miehen kapina ei riitä. Käyn sotaa joka on jo hävitty. Vihreä aate on turmiollisuudessaan niin vahva ja itse itseään ruokkiva pyrkyreiden pelialusta, ettei tässä pelissä minulla ole mitään mahdollisuutta sitä voittaa. En pyri sitä toisaalta voittamaankaan, vaan tallentamaan eräänlaisen protestin internetin maailmaan siltä varalta, että joku joskus tätä lukee. Tulevaisuus on lapsissa ja nuorissa. Ehkä jopa muissa kuin meissä suomalaisissa.

Hallitukset tulevat ja menevät, vain veronkorotukset ovat pysyviä. Perinteinen polttoaineen veronkorotus tuli aina ennenkin. Se on pikaratkaisu, jolla puolueet täyttäneet pyrkyrit paikkaavat vuotavaa venettä matkalla pohjaan. 

Matkalla pohjaan voimme kuitenkin nauraa ja ihmetellä yhdessä miten tässä näin kävi.

Virkakyösti, nauti lomistasi! Kun sinä lomailet, ei meille muille ole tulossa uusia vitsauksia siedettäväksi.


8 kommenttia:

  1. Tikka on selkä! En turhaan viitsi siivota blogisyötelistaa ja aina sinne paukahtaa joku "elävä kuollut", which is nice.

    Tapahtunutta: uusia baanoja rakennetaan kiihtyvällä vauhdilla ja osa maksetaan asukaspysäköintilupaa korottamalla. Tavoite on 640 euroa vuodessa ja olemme n. puolivälissä. Kevyen liikenteen väylien logiikassa ei ole tapahtunut muutosta, ne alkavat ja päättyvtät miten sattuu ja ikuinen katutyömaa joka paikassa sotkee loputkin järjellisyydet. Hämeentiestä on tulossa katastrofi ja nyt sinne suunnitellaan uutta vesijohtoa kun vanhaa murjotaan harva se päivä.

    Jos on pystynyt pysymään poissa täältä niin ihan vitun siistii. Eläköityvä työkaveri on ostanut kotiseudultaan halvan asunnon ja kun Helsingin luukun on myynyt, niin eipä tarvitse pihistellä eläkkeellä kun 2-3 sataatuhatta euroa on tilillä ja uusi kämppä käteisellä. Mietn tehdä saman, jos joskus eläkkeelle pääsen, kun ne nostelevat vähimmäisikää joka vuosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selkänä täällä, ihan zombiena lopulta. Jos miettii näitä pahimpia työttömyys- ja muuttotappioalueita, missä minäkin tällä hetkellä asustan, voipi nauraa käteisellä asunnon ostavan tilanteella hyvällä tavalla. Asunnot on noin kymmenesosa Hellsingin hinnoista. Siis silleen että 80neliötä rivaria saa 35 tonnilla. eikä ole eds mikään homekorsu.

      täällä ei fillaireita näe kuin pikkulapsilla. aikuiset työssäkäyvät ajaa autolla maailman kalleimmalla polttoaineella. se on sankariteko valtiolle. annat siinä kalleimman uhrisi; joka litrassa yli euro veroa. gai´isti ei moisesta voi edes haaveilla laatikkopyörää polkiessaan.

      Poista
  2. Eihän se riitäkään, yhden miehen kapina. Mutta meitä on monta; emme vain pidä asiasta mölyä. Se päivä tulee, luultavasti vielä tämän vaalikauden aikana, jona maan ja kansalaisten talous on vedätetty niin kuralle, että jäljellä on vain kansannousu; ikävä kyllä se tullee olemaan aseellinen. On jotenkin vaikea tajuta, etteivät valtaapitävät ihan totta ymmärrä tai eivät enää muista, että jossain on suomalaisella raja. Sen ylitettyä jälki on rumaa - mutta sitähän sitä saa mitä tilaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sietää toivoa että väkivaltaan ei ajauduta. Tietysti jos katsoo sortuneita sosialistisia kokeiluja maailmalla niin eihän niistä aina ole ulos pelkästään puhumalla päästy. Kuten todettua, on toivo kuitenkin vain nuorissa ja lapsissa. Meidät aikuiset on jo pilattu ja menetetty. näitä kaikkosia ja anttirinteitä on puhumassa joka toisella kojulla sitä, millä nyt minäkin aikana parhaan aseman ja tienestin saa. samat kelmit, jotka rötöstelelevät nyt vaalirahoilla ovat kautta aikain olleet mukana siellä missä helpoiten ja nopeimmin saa valtaa ja asemaa. aivan sama, onko siinä ollut hakaristi hihassa tai mikälie sirppijavasara. aina niitä on, joilla ei arvoja ole, vain raha ja valta. siksi meidän vanhojen jäärien velvollisuus on osoittaa nuoremmille oikea tie. moraalin, toivon ja yhteisöllisyyden tie. mahdollisuuksien tasa-arvo ja ideoiden yhteistyö, kaupankäynti, vapaus ja parempi tulevaisuus.

      Poista
  3. Ole mitä mieltä tahansa, mutta minä pyöräilen aina kun keli sen sallii. Tästä ainoasta syystä: sillä säästän vähän rahaa kesäkautena. Turussa onneksi on hyvin kattava joukkoliikenne, joka pitää huolen liikumisestani huonompana kautena. Tämän ikäisenä (55+) koulunsa keskenjättäneenä (töihin tuli lähdettyä vähän turhan kiireellä) ei oikein työmarkkinatuen (tai mikä sen nimi tänään onkaan) ja toimeentulotuen lisäksi ole oikein vaihtoehtoja. Auto on oh so far out of my reach.

    VastaaPoista
  4. Anna mennä vaan. On minullakin fillari ja olen sillä jopa sotkenut töihin joskus. Kohdallani vain on, että hikoilen suoraan sanottuna saatanasti. Siis silleen, että about viiden kilsan matka vaatii molempiin suuntiin suihkussa käynnin ja kaikkien vaatteiden vaihdon aluskalsareita myöten. mitäpä tätä kaunistelemaan. minä en halua että minut pakotetaan siihen vetoamalle ties mihin ilmastovanhempiin tai muuhun mengelöintiin straniuksen hengessä ja nimessä.
    polkemiseen meni 20 minsaa suuntaansa suht rauhallisesti ajaen, siihen suihku päälle. se on noin puolisen tuntia suuntaansa tämä projekti. mitään kamaa ei oikein saanut mukana kuljetettua. tämä siis kesäaikaan. loskakelillä tai lumen aikaan en edes yritä.
    tämän blogin yhtenä ideana on ollut vastustaa överiksi mennyttä, uskonnoksi muuttunut fihadismia, pyöräilyn pakkosyöttöä vastoin tervettä järkeä, vihreää aatetta, kyöstien holhousta...
    olennaista olisi saada välitettyä se fiilis, että vihreät hyödylliset idiootit ovat sitä samaa ikuista laumaa joka ulvoisi aatetta kuin aatetta, mikäli sen nimissä saisi itselle jotain hyötyä. inhimillistä toimintaa tarttua hetkeen ja olla voittajien puolella mutta kyllä siitä on leikki ja korkea moraali kaukana kun pakkosyötetään omaa ideologiaa väkipakolla muille.

    VastaaPoista
  5. No fihadismi on varmaan hiukan eri asia kuin minun hyötypyöräilyni, jota harrastan pelillä jonka rungon sain ilmaiseksi (säästin vaivaa kuskata se kaatopaikalle) ja jota olen sitten täydentänyt vanhoilla osilla joita sattuu vielä lojumaan nurkissa + pyöräkirppikseltä ostamillani osilla (muistaakseni 6-7€ yhteensä) + uusilla rattailla & ketjuilla (n. 100€, huhhuh). Myös yhden renkaan jouduin ostamaan (n. 20€ Prismasta). Mutta toimii!

    VastaaPoista
  6. Leo Straniuksen avaus oli tietääkseni aprillipilaa päätellen julkaisun päiväyksestä ja tietenkin ehdotuksen käytännöllisyyden puutteesta. Kylmät suihkut vielä ymmärrän, sillä itsekin niistä nautin muutamaan otteeseen vuodessa.

    VastaaPoista