lauantai 19. syyskuuta 2015

Voihan vekkuli sentään

Nyt kun Irak, lainausmerkeissä, hyökkää Suomeen aseettomalla hyökkäyksellä, heräsi ajatus, voisinko esimerkiksi minä hakea turvapaikkaa jostain. Ensisijaisesti sitä voisi hakea jostain vähän lämpimämmästä Euroopan maasta Välimereltä mutta Ruotsista voisi aloittaa. Svenssoneissa on aina ollut jotain hauskalla tavalla säälittävää surkeutta.

Oikeastaan omituista, ettei maasta löydy ketään työtöntäkään, joka tarttuisi tähän asyyli-korttiin. Aina voi heittäytyä kielitaidottomaksi. Virkakyöstien vallallahan meistä on useimmista jo sormenjäljet otettu, minustakin, joten tunnistaminen helpottunee turvapaikanhakumestassa sitä myöten aika helpoksi. Toisin se on karvaisilla iphone-miehillä.

Virkakyöstejä tästäkin on syyttäminen. Rahaa, ruokaa ja asuntoja tai majoitusta jaellaan kuin kommarimaissa ansiomitaleja pitkin ja poikin kuka niitä vain kehtaa tulla vaatimaan. Sairasta touhua, aivan sairasta. Virkakyöstit tuhoavat tämän maan - lopullisesti. Jokaiselta(?) iphone-mieheltä otetaan keuhkokuva. Voi vain kuvitella mikä määrä tautienkantajia joukossa täytyy olla, jos tuollaiseen toimenpiteeseen ryhdytään. Rikkaus todella käy kalliiksi suomalaisille. Voimme vain onnitella itseämme siitä, että valtio maksaa kustannukset - eli ei mitään hätää siellä kotikatsomoissa. Lopulta käy itseasiassa niin, että jihadistien avulla Suomi alkaa tienata. Ei todellakaan tarvitse hätäillä enää.

Aivan aluksi on ihan sama lakkauttaa Puolustusvoimat, Tulli ja Rajavartiolaitos, jotka erivärisissä työhaalareissaan pitävän sirkustaan satamissa, itä-rajalla, ties missä lähinnä tavallisten hyväntahtoisten ihmisten kiusaksi kyttäämällä viinapulloja ja kävelemällä saksanpaimenkoirien kanssa kivoja metsälenkkejä itärajan luonnonkauniissa metsissä. Mitäpä väliä näillä enää on, kun samaan aikaan länsirajalta vuotaa pataljoonan verran päivässä ukkoa sisään taikasanaa käyttäen. 

Stalin oli helvetin hölmö kun ei käyttänyt samaa kikkaa. Kaikenlaisia "kansainvälisiä sopimuksia" oli silloinkin vinot pinot eri kyöstien pöydillä ja persettä niilläkin pyyhittiin hyvin pitkälti.

Semmoinen muistikuva minulla on, että joku aseistakieltäytyjä haki takavuosina Belgiasta turvapaikkaa vedoten valtion suorittamaan vainoon. Ja tietenkin oikeassahan kaveri on ollutkin. Valtio vainoaa jokaista, verottaja jokaikistä ja armeija meitä joilla on kivekset ja järki tallella.

Sitä minä en tiedä, miten Belgian "sotapakolaisen" kävi. 

Eikä silläkään enää mitään merkitystäole.

Virkakyösti, toivottavasti nautit viineriä heti maanantaina. Olet sen totisesti ansainnut.

1 kommentti:

  1. Kyösti antakoon!

    Ihan tuli mieleen sellainen, että vieläkö tullimiehet jahtaavat ylipainoviinan tuontia Virosta vai onko populaa siiretty pohjoiseen tarkistamaan laitonta tavaran maahantuontia. Esim. kalleimmat ipadit ja phonet pitäisi ilmoittaa tullissa.

    VastaaPoista