Bloggaamisen sekopäisyys

Jos jotain arvostan tässä kirjoittamisessa, niin se on ihmisten kommentointi. On hienoa saada palautetta oikeastaan oli se millaista tahansa. Yhtäkään kommenttia ei ole tässä blogissa mennyt roskakoriin. Jollain tapaa kirjoitus, jota kukaan ei kommentoi, on ollut turha. Ehkä tuo on pieni kärjistys, mutta suunta on tuo. Tajusin jossain vaiheessa, että niin sanottu pöytälaatikkokirjoittaminen on ajanhukkaa ja itsepetosta. Teksti syntyy olemassaoloonsa vasta ihmisten lukiessa sen. Sitä ennen sitä ei, itse asiassa, ole edes olemassa.

Vasarahammerin, jonka kommentteja arvostan erityisen korkealle, toteamiin jatkuviin blogini lopettamista tuskaileviin juttuihini täytyy todellakin sanoa, että rehellisesti en keksi enää mitään kirjoitettavaa, vaikka samaan aikaan tekisi mieli parantaa tasoa entisestään ja haastaa virkakyöstit ja viherkahjot yhä uudestaan ja uudestaan. Fiilikset ovat siis erittäin ristiriitaiset. Siitä se jatkuva tuskailukin saa alkunsa. 

Kaiken lisäksi tässä on kesän jälkeen ollut havaittavissa suoranaista epätoivoon vaipumista. Meno käy yhä sekopäisemmäksi ja jotkut painajaiset, joista olen kirjoitellut, taitavat käydä toteen. Tällä kaikella on lannistava vaikutus. Käyn lähes yhden miehen sotaa näkymättömiä tuulimyllyjä vastaan kuin mikäkin romaanihahmo. Lisäksi olen kirjaimellisesti Vihreän Ytimen keskipisteessä. Jumalauta, oikein myrskyn silmässä täällä Kalliossa. Olo on välillä reaalimaailmassa ja ovesta ulos mennessä kuin toisella planeetalla. Oikeamielisyys paistaa ihmisistä täällä sadan metrin päähän. Sen huomaa, vaikka jatkuvasti energiaa menee kaahaavia fillareita väistellessä ja törmäystä pelätessä.

Fihadisti voi iskeä missä tahansa. Olin tuossa iltana muutamana puistossa tässä lähellä. Kallioita oli oikeastaan joka puolella. Eikö suoraan alas kalliota syöksy jonkinlainen trial-fihadisti motocross-kypärä päässä ja synkän musta ajoasu päällään kovaa vauhtia. Täysjousitettu uskonkappale antanee mahdollisuudet levittää fihadismin sanaa myös haastavissa  ja vaikeakulkuisissa maastoissa.

Fillarikaistaa vedetään kuin viimeistä päivää ympäri Helsinkiä. Koko idea saattaisi salaliittoon uskovien mielestä olla yksi suuri kusetus, jolla autoilua hankaloitetaan Helsingissä niin kauan ja hartaasti, että voidaan ottaa ruuhkamaksu-kortti käyttöön. Kuten eilen totesin,  on kyseessä myös silkka reviiritaistelu, jolla merkataan "Oikeamielisten ja Parempien ihmisten alue" aatteeseen hyvin sopivalla verenpunaisella värillä. 2-kaistainen Hämeentie, tai osakin siitä, olisi uskomattoman hyvä tulppa Kehä Ykköselle asti. "Voi että niitä ruuhkia!", huutaa viherkahjo kyöstin säestässä viineri hampaissa parin tunnin lounastuolla kesken "rankan" duunipäivän.

Kuvaavaa on, ettei edes fihadistien omiin kuviin osu pyöräilijöitä kaistapäistelemään..... 

(kuva pöllitty tunnetun vihreän jostain kuva-arkistosta.) Niin, kun ei niitä pyöräilijöitä niin paljoa lopulta ole. Joskus joku mankeloi jossain täällä päin, mikä on ihan ok. Omaa kaistaa siihen ei tarvita. Kuvassa kiteytyy helsinkiläisen liikennesuunnittelun järjettömyys. Vähimmälle määrälle liikkujia on varattu suurin osa tien pinta-alasta. Nopealla arviolla 70 prossaa pinta-alasta on varmaan 90 prossaa ajasta ihan tyhjänä... no, tätä tää on eikä muuksi muutu.

Jatketaan...

Yksi syy lopetusaikeisiin on myös vähäinen lukijamäärä. Ilmeisesti blogia, kaikkia näitä yli 400 kirjoitusta, on lukenut pieni mutta uskollinen joukko. Kiitos siitä jokaisella lukijalle. Kommentteja on kertynyt noin 1000, mikä on mielestäni aika paljon tällaisen tavallisen luontokappaleen naputtelemaan blogiin. Suunnilleen kaksi ja puoli vuotta tässä on oltu blogia takomassa.  En ilmeisesti osaa käyttää tehokkaasti tunnisteita, joilla saisin lukijoita. Lukijoita tulee eniten muiden bloggaajien linkkilistoilta. Kiitos kaikille, blogini omalle linkkilistallenne liittäneet.

Tiedän kyllä kirjoittaessani toistavani itseäni, etenkin noissa mainituissa lopettamisaikeissa, joten otan palautteen vastaan kiitollisena ja vältän tuota aihetta nyt jatkossa.

Periksi ei vielä anneta, vaikka se jatkuvasti käy mielessä. Elämme kuluneen sanonnan toteamissa jännittävissä ajoissa juuri nyt.