perjantai 11. syyskuuta 2015

Ulkomaalaiset humalassa

Kävin toissapäivänä Lähi-Itäkeskuksessa. Paikkahan on kuin suoraan uutisten paskastan-pätkistä tai jostain syyrioista. 

Ihmettelin, kun DNA:n ja Soneran myymälöissä oli aivan helvetillinen kuhina. Tämä tapahtui siis illalla kello kuuden jälkeen. Merkille pantavaa oli, että joka ikinen noissa myymälöissä ollut oli ns. lähi-itäläisen näköinen. Mietin asiaa siinä parina sekuntina ohi kävellessäni, mutta sitten se unohtui. Mikäpä lienee ollut erikoistarjous, johon "ulkomaalaiset" olivat tarttuneet. Kahteen pieneen myymälään oli pakkautunut arviolta 20-30 muhamettilaista.


Prepaid-liittymien hamstraus on aiheuttanut kulttuurien kohtaamisia. Juuri sitä ihanaa monikulttuurin värinää, jota Meillä on Unelma Elättää Lähi-itä ja Puoli Afrikkaa -porukka kovaan ääneen haluavat lisää.

Talouselämän uutisessa, pienenä vittuiluna pottunokille, vihjataan, että suomalaiset ovat jurrissa ostamassa prepaid-liittymiä, eivätkä oikein osaa humalatilaltaan enklantia.

Melko "jalo" tyyppi toi haastateltu Alice Jalo.

neutraalisti nimetyissä "ulkomaalaisissa" ei voi olla mitään vikaa vaan pelkkää - jaloutta.

SPR:kö se tästä ihmiskaupasta kuittaa kassan, vai kuka? Uskomaton liikeidea. Ei voi kuin voittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti