maanantai 7. syyskuuta 2015

Kommarin ajatuksenjuoksu

Selatessa suomalaisia nettisivuja tai muita keskusteluja, törmää aika ajoin eri muodoissaan lausahdukseen "sä näet kommareita kaikkialla". Tuon herttaisen tokaisun taustalla on usein oma sokeus sille, että niitä kommareita (eri muodoissaan, taas kerran) on kaikkialla. Semantiikka hoitakoon sen, mitä nimeä näitä porukoista milloinkin käytetään. Meillähän jopa päivystävät anarkistit johtohahmojensa muodossa vastustavat valtion leikkauksia, mikä on jo - no, se on käsittämätön kuvio. 

Holhousfanaatikkojen, kyöstiuskovaisten tai perinteisemmin ihan vaan kommunistien järjettömyydenjuoksu (vrt. ajatuksenjuoksu) yllättää lähes päivittäin. 

Ensin siis keskitymme  hetken siihen tosiasiaan, että yhden lajin sosialisti antaa luukkunsa iPakolaisille (mikä on sinänsä ihan jees ja evvk). Tästä riemastuneena toisen asteen, tai astetta vakavamman, holhouksen ja kyöstityksen kannattaja suivaantuu tästä, että "ei se näin mene ja tämä on väärin", koska näiden Oikeamielisten harhaisissa aivoituksissa vain valtio voi päättää ihmisten omaisuudesta, ruumiista, hengestä ja mielestä, kaikesta. Jos joku vielä miettii onko tämä Pohjois-Korean meininkiä, niin vastaan, että mistä minä tiedän, koska koko mesta on ihan evvk (taas kerran) ja kannattaakin jokaisen keskittyä lähinnä siihen, ettei kyseisistä paikoista tai muistakaan vastaavista onneloista valu tänne yhtään mitään.

Sen tiedän, että tämä on Pohjolan-Korean sosialistimeininkiä, sitä melkeinpä punaisinta meininkiä, mitä ihmismieliin on koskaan syövän lailla tukevasti iskostunut. Irtihän se ei lähde, paitsi kommarien omalla nagant-käsittelyllä. Me järjissämme olevat vältämme väkivaltaa viimeiseen asti, toisin kuin punaiset lajitoverimme, joille tappaminen, ryöstäminen ja aivopesu ovat arkisia työkaluja ollen vain osa sekopäistä työvälinevalikoimaa.

Jotenkin kai tämä alla oleva on käsitettävä niin, että auttaminen ei ole auttamista, ellei siitä päätä valtio pyhyydessään ja hyvyydessään virkakyöstien lyhyellä työajalla kampaviineri huulilla.



"Tunnukkaa" itseasiassa aika hyvältä, että kansa menee vaihtoon kommarien omasta toimesta, eivätkä punamuumit edes itse sitä tajua. Täytyy nauraa räkättää vielä hiekkakuopan reunallakin, sillä siellä sitä ollaan samassa jonossa punaisten kanssa, kunhan isis-miehet panevat iphonet taskuihinsa ja kunnolla niin sanotusti haisemaan. 

Meille jää niissä karkeloissa tätä vauhtia lähinnä vain teuraslampaan rooli. Vielä iskurin naksahtaessa patruunan perään loskan peittämän polun päässä olevan hiekkakuopan reunalla ja hyisen tuulen puhaltaessa pohjoisesta kaiken jäätävää viimaansa,  kulkee punanutun vähäisissä aivosoluissa ajatus viimeinen; valtio olisi ...




5 kommenttia:

  1. Olen huomannut, että aika monella sosialistilla tai kommarilla on hätkähdyttävän heikko ymmärrys talouden toiminnasta.

    Esimerkiksi jos joku taloudellinen mekanismi ei lähtökohtaisesti ole sosialistisen teorian mukainen (josta he eivät siitäkään tosin paljoa ymmärrä), se on väärin ja kamalaa kapitalismia, kolonialismia, rasismia...

    Juuri siksi tällaiset henkilöt eivät yhtään ymmärrä, mikä Neuvostoliitossa meni pieleen ja miksei samaa voitaisi taas kerran yrittää täällä Suomessakin.

    Siksi esimerkiksi myös tuulivoima kaikkine tukineen ja huijausmahdollisuuksineen kuulostaa heistä aivan normaalilta ja kannattavalta taloudelliselta toiminnalta.

    Tulee kylmä rinki perseen alle kun ajattelee, että niitä ihmisiä on jopa maamme korkeimmissa päättävissä asemissa tekemässä tuhojaan :-(


    t: Vit...Stadilaine'

    VastaaPoista
  2. Kiitos hienosta kommentista. Tuulivoimassa se järjettömyys kiteytyy.... tai tuulivoimattomuudessa.
    http://www.talouselama.fi/uutiset/67+++suomen+suurimman+tuulivoimayhtion+liikevoittotaso+hipoo+taivaita/a2322600

    Kommareillehan mm. Veikkaus ja RAY..... , ja alko ovat "yrityksiä". vähän kuin maatalouskin on "yrittämistä" siinä porukassa.... tai sekä taksit, apteekit.
    kyllä ne niin kuutamolla on, ettei sitä uskokaan.

    muistakaamme peruslähtökohta että Valtio omistaa kaiken. kaikki on valtion, rahat, ihmisten mielet ja ruumiit, koneet ja metsän eläimetkin. ken sitä vastaan rikkoo,kokee karmean punaisen vihan.

    VastaaPoista
  3. Niinhän se on, että olisi kiva kun valtio maksaisi verot ja tarjoaisi ihmisille kaiken tarvittavan ja pahat yritykset menisivät pois.
    sitä on kokeiltu Helsingissäkin
    http://www.taloussanomat.fi/autot/2015/09/07/helsinki-haluaa-lopettaa-kutsuplussan-jokainen-kyyti-maksaa-20-25-euroa/201511517/304

    VastaaPoista
  4. Rahan antaminen kyösteille on elämämme ja myös kuolemamme tarkoitus.

    http://veroblogit.com/

    Tikalle antoisia lukuhetkiä.

    VastaaPoista
  5. Huh! ristus..... verokyöstien blogi. luin ensimmäisen jossa perinteisin sanakääntein perustellaan "haudanryöstö" kauniiksi asiaksi, joka itseasiassa on ennen kaikkea oikeudenmukaista. kukapa virkakyöstiä paremmin tietäisi, minne ihmisen rahat ja varallisuus kuuluvat.

    en tiedä voinko lukea tuota blogia kuin yhden jutun viikossa. kiitos kuitenkin!

    VastaaPoista