lauantai 27. joulukuuta 2014

Vihreän harhan ylistys

Uusi vuosi, huonommat metkut.

Olen kirjoittanut Helsingin tuhosta oletettavasti jo kymmeniä kertoja. Tuho etenee lupaavaa vauhtia, kun harhainen väki päästetään toteuttamaan kieroutuneita visioitaan. Ei vaadi erityistä superälyä tajuta jo nyt, että ydinkeskusta on jossain määrin autioitunut. Suunta oli uutisissa jo vuonna 2005 sekä vuonna 2009, ja palveluiden käyttö vähentynyt koko ajan.

Jokainen voi tätä itse havainnoida kävelemällä keskustassa minä tahansa iltana klo 18 jälkeen. Arki-illatkin käyvät. Tiedämme Stockan tilanteen ja Malmin lentokentän kohtalon, vaikkei kenttä keskustassa olekaan. Betonislummia on saatava rakennettua ja vähäisetkin elämän merkit siirrettyä kaupungin ulkopuolelle, sinne minne vielä autolla kätevästi pääsee.

Tämä on toisalta Aatteen tavoitekin. Sen suhteen näyttää erittäin hyvältä.

Nyt on löytynyt ylistystä Aatteen suunnitelmille oikein Kaliforniasta asti. "Vuonna 2050 saatat haluta asua Helsingissä", kertoo otsikko. On bulevardeja ja kauniita arkkitehtien piirtämiä luonnoksia uudesta Helsingistä. Kaikissa kuvissa paistaa aurinko ja lämmintä on arviolta +25 astetta. (California, anyone?...) Todellisuushan täällä on hieman erilainen. On suurimman osan ajasta kylmää ja tuulista. Kahviloiden terassilla voisi istua jos niitä olisi tai jos niissä tarkenisi ilman pilkkivarusteita. Tai niitä ei mittailtaisi senttimitalla virkakyöstien toimesta.

Autottomia kaupunginosia on pakko rakentaa, jotta saadaan jengi helposti hallittavaksi ja täysin aatteen kontrollin varaan myös liikkumisen suhteen. Itsenäisyys ja vapaus ovat kirosanoja.

Suurin osa haaveillusta muuttoliikkeestä (250 000 asukasta lisää) tulee erilaisina mamuina, jotka eivät pysty itse elättämään itseään. Suunta on ollut selvä jo toista kymmentä vuotta.

Ja kun ei tuo ilmastonlämpeneminenkään ota tulta alleen. Taas on pakkasta ja auton ikkunat jäässä. Sama se meininki on ollut jo vuosituhansia. Ennen vaan mentiin suksilla eteenpäin.

1 kommentti:

  1. Yksi potentiaalinen rakennuskohde olisi Töölönlahti ja Hesperian puisto! Jos Töölönlahden täyttäisi niin siihen voisi rakentaa vain ja ainoastaan kaupungin vuokra-asuntoja! Samoin Kaivopuistosta ja Eirasta pitäisi purkaa kaikki alle kolmekerroksiset talot ja tilalle rakentaa vähintään kuusikerroksisia taloja, joista vähintään yli 2/3 olisi vuokrataloja. Lautta-, Lehti- ja Kuusisaaret myös olisi syytä rakentaa täyteen... Näin Helsingistä saadaan kansainvälisempi... ja vihreämpi!

    VastaaPoista