tiistai 23. joulukuuta 2014

Vihreä vihaa Sinua

On joulun aika. Pitäisi rauhoittua, sekä toivoa hyvää kaikille. Se on joskus yllättävän hankalaa.

Vihreä, tuo totalitarismin ja ihmisvihan sanansaattaja, nostattaa aatteellaan kuitenkin pintaan hetkellisen silmittömän raivon. Viha ja raivo ovat tunteita, joiden käsittely on erityisen hankalaa monille, usein myös minulle. On hetkiä, jolloin niin sanotusti kuppi menee nurin. Uskoisin, että niitä tulee elämän mittaan jokaiselle yksi tai useampi. Erehtyminen on kauheimmissakin tapauksissa vain erehtymistä, jota voi aidosti katua. Minusta sekin on osa elämää, vaikkakin ajatus peruuttamattomista virheistä on kammottava.

Joillekin valitettavasti ei kehity kontrollia tunteisiinsa eikä työkaluja aggression käsittelyyn. Mikään itsehillintäopas tai -harjoittelu ei mielestäni auta loputtomiin etenkään niissä tilanteissa, joissa ihminen ajetaan nurkkaan ja alistetaan sinne saastaisen rotan asemaan.

Ja sitä Vihreät juuri tekevät. Heille yksilö on saastaa, jota pitää rangaista. Vapaus on sairautta, jota pitää vihata. Valinnanvapaus on syöpä, jota vastaan on taisteltava. Vihreä vihaa sinua, sillä mikään ajatus, vaikka vihreäkin, ei sovi, jos se on sinun omasi, ja olet itse valinnut sen. Olen tullut siihen tulokseen, että sosialistin aatemaailma on täynnä Pyhää Vihaa vapautta, ihmistä ja lopulta kaikkea elävää kohtaan ja näihin vapauksiin kuuluu myös ajattelu. Metsän pienet kivet saavat vielä toistaiseksi olla vapaita mutta en tiedä kuinka kauan.

Polttoaineen hinta on viime aikoina ollut suomalaisittain aika matala. Ryöstäveroja on hinnoissa silti vieläkin aivan liikaa. Perintövero karkottaa jo muutamat varakkaat pois Sossulandiasta, mikä on vain hyvä asia.

Nyt kuitenkin tämä yksittäinen joulun valopilkku ennen ensi viikolla käyntiin paukkuvia uusia veronkorotuksia on saanut eräänkin Aatteen Apostolin polttamaan partansa karrelle. Tämä Vihreä on nyt vaatimassa öljytuotteiden verojen nostamista.

Vihreä aate voisi lomailla joulun kunniaksi ja ostaa välipäivinä menolipun takaisin Itä-Saksan kansanmädättämisensuunnitteluviraston toiseksi ylimpään pöytälaatikkoon, josta sen huuruisten urbaanilegendojen mukaan sanotaan olevan lähtöisinkin.

Vihreilläkin on jo tutusta lauseesta oma versionsa:


keep-calm-and-hate-humans

4 kommenttia:

  1. Kuten tuolla fb:ssa totesin, niin vihreät ovat olleet jo niin kauan pilvessä, että eduskuntataloa he luulevat Roope Ankan rahasäiliöksi! Tosin, sitä näyttää koko vasemmistokin luulevan, vaikka eivät ole kuin " vanhaan hyvään Neuvostoaikaa" vodkahuuruissa!

    VastaaPoista
  2. joo.... aivan sairasta touhua. en tajua mikä into Aatteella on viedä ihmisten rahat. miksei vapaata valintaa hyväksytä tai edes suvaita. jengi saisi itse päättää mihin rahansa käyttää. mitä vähemmän veroja sitä enemmän valinnanvapautta.

    mikä fb-juttu toi on?

    VastaaPoista
  3. Kaipaisin rehellisyyttä ihmisten mieliin. Virheät voisivat aivan avoimesta sanoa kaipaavansa Itä-Saksaa tännekin. ei siinä mitään pahaa olisi jos sen myöntäisi, päinvastoin.... arvostan rehellisyyttä.

    Laittaisin heti oman Wartburgin tilaukseen Puolueelta. muutaman vuoden voisin moista helmeä odottaakin. ja pensakorttia.

    VastaaPoista