sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Helsingin tuhoa seuraamassa jo vuodesta 2013

Helsingin Totuussanomat juhlii "Vallankaappaus autokaupungissa" -jutussaan tämän Itämeren pikkukylän valloitusta Vihreille, Paremmille Joukoille. Harmittaa taas, ettei tikkablog tavoita enempää ihmisiä. Kommenttien perusteella järkijoukkojakin vielä löytyy. Jopa hyvinkin samankaltaisia ajatuksia on luettavissa.

No, ne jotka tätä blogia ovat lukeneet tietävät kyllä, mistä on kyse ja mitä minä asiasta ajattelen.
Artikkelin pari ekaa kommenttia kiteytty olennaisen: tästä ei hyvä heilu. Viherjärkeä käyttämällä tämän kylän saa autiokaupungiksi muutamassa vuodessa.

"Tämä on mulle todella tärkeä aihe", sanoo ei-niin-yllättäen vihreä mies Ville Lehmuskoski, HKL:n toimitusjohtaja ja entinen kaupunkisuunnitteluviraston virkakyösti. Hesarissa Villeä on säestänyt vuodesta toiseen Fihadisti-Moisio, mitä en koskaan jaksa ymmärtää. Helsinkiä johtaa neuvostoliittolaisten runojen erikoisosaaja Sinnetännemäki ja kai se Radio-Pekkakin vielä on pullakahvittelemassa. Jälki alkaa olla sen mukaista.

Sadat tuhannet ihmiset maksavat vihreät unelmat sekä euroina, huonompina liikkumismahdollisuuksina, pidempinä matka-aikoina, tekemällä tehtynä ruuhkina... puhumattakaan siitä, että yhä edelleen jokainen villeteppojenkin kaupasta kantama tuote on tuotu sinne autolla. (asia jota viher-aatteen miehen on mahdoton käsittää)

Helsingin tuho on toki kuntalaisten päätettävissä. On sääli, että niin pieni mädättäjien joukko, käytännössä kyse lienee muutamista kymmenistä kivekkäistä, saa niin paljon harmia aikaan. Toki jokaiselle eliitille kertyy varsin suuri hovi, josta valtapelit ja nuoleskelu aikanaan nostavat uusia yksilöitä Katajanokan Suurtontun lähimpiin miehiin ja lopulta ehkä Suurtontuksi Suurtontun paikalle horisemaan joutavia pyöräilykypärän visiirin alta. Ihmisen toimintaa kauneimmillaan, sano.

Pannaan sen kunniaksi tähän vähän kuvia, joissa joukkoliikenteen ja  fihadismin vetovoima kiteytyy.

Ruuhkaa Sturenkadulla, huomaa fihadistien huikea määrä:




Kuvan henkilö ei ole fihadisti vaan yksinkertaisesti köyhä vanhus:



Eestit välttyvät kyttien uusimmilta veronkantomenetelmiltä tehokkaasti:


Kuvassa voi nähdä lehmuskosken haamun jos oikein tarkkaan katsoo:

7 kommenttia:

  1. Olen jo melko iäkäs ja todennäköisesti en enää elä silloin kun kaikki ehdotetut hullutukset ovat toteutuneet, mukaan lukien puolet kaupungin väestä on ns. värillisiä. Ja koska olen iäkäs, niin minut on kasvatettu edes jonkinlaiseen kohteliaisuuteen, mutta kun näen jossain haastattelussa tuon Alku-Kivekkään, niin televisio menee välittömästi toiselle kanavalle. Ei noin vastenmielistä luikkia ole olemassakaan. Tämä vain vahvistui kun valitettavan onnettomuuden seurauksena joku fillaristi kuoli tässä taannoin. Luikki-Kivekäs oli johtanassa lynch-mobia ja jos ne olisivat saaneet rangaistukseen tuomitun käsiinsä niin olisivat varmasti hirttäneet sen fillarinketjuihin lähimpään tolppaan. Sellainen joukkosuggestio ei poikkea mitenkään siitä, että neekereitä lynkattiin ja poltettiin Amerikassa. Hullunkiilto silmissä mennään joukon mukana ja pari viikkoa taisi olla aika tiukkaa mm. bussikuskeilla häiritsijöiden takia.

    VastaaPoista
  2. Kivekäs vaikuttaa tosiaan melkoiselta nilkiltä, jolla itseriittoisuus toiminee jo mankelinkin osittaisena käyttövoimana. Tämän blogin pieniin klassikoihin kuuluu The Lumikasa, joka aiheutti kivekkäille sellaiset itkuraivarit, että päiväkotien villepetterijasmiinatkin jäävät toiseksi.
    http://www.kaupunkifillari.fi/blog/2012/01/12/tarina-lumikasoista/

    totta tosiaan on, että yhden kohelon aiheutettua toisen kohelon kuoleman Tukholmankadulla ilmassa oli hetken aikaa aistittavisas lynch mob -meininkiä.
    Kivekäs näyttäisi varmasti mielellään esimerkkiä vetäen jotain autolla ajavaa narusta kaulakiikkuun hiilloksen päälle.

    VastaaPoista
  3. Kannattaa tutustua jos ette jo tiedä:

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Liikennepoliittinen_yhdistys_Enemmist%C3%B6

    On ihan selvä, että ihmisten, jotka pitävät mm. tuulivoimaa ja maahanmuuttoa loistavana bisneksenä, ei pitäisi antaa sekaantua minkäänlaisen vakavan päätöksenteon kanssa.

    Mulla olisi stadilaisena tässä yhteydessä vihreistä ja heidän tälle kaupungille (ja maalle) aiheuttamista kustannuksista paljonkin sanottavaa, mutta jätetään tällä kertaa tähän.


    t: Vitjaantunut Stadilainen!

    P.S. Pakko sanoa kuitenkin se, että noiden tahojen hokema "kaupunkibulevardi"-hullutus on tapettava kehtoonsa - siihen suuntaan ei missään tapauksessa saa liikennesuunnitelmia täällä viedä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisään jälkijättöisesti omaan ränttäykseeni linkin:

      http://yle.fi/uutiset/helsingin_kaupunkibulevardien_suunnittelija_yksityisautoilijan_matka_pitenee_muutaman_minuutin/8649655

      Katsokaa, kuinka saatanan härskisti tuolla valehdellaan: "Salmikivi tyrmäsi myös yksityisautoilijoiden huolen liikenteen ruuhkautumisesta.

      – Meidän tarkastelujemme perusteella yksityisautoilijan matka Helsingin kantakaupunkiin pitenee ehkä noin muutaman minuutin." !

      Täysin putkinäköistä lässyttelyä aiheesta. Samaa tavaraa kuin YLE:n tiedostustoiminta/propaganda tuulivoiman puolesta!

      Tuon "kaupunkibulevardi" (onpas taas keksitty hölmö markkinointinimike!) -sössötys voisi toimia, jos "muutaman minuutin" hidastuva väylä korvattaisiin keskustaan saakka ulottuvilla tunneleilla, ehkä, mutta tietenkin asiaan kuuluu, että kaikkia järkeviä liikennehankkeita vihreästi parjataan ja vastustetaan.

      Stadilaiset autoilijat tietävät, että se saattaa olla muutama minutti - per punainen valo, minimi, ruuhka-aikaan ja siihen päälle 50km/h (tod.näk. pikemminkin 40km/h) -rajoitus.

      "Muutaman minuutin...!!!" VMP!

      Vihreät ovat mukana koska pääsevät kiusaamaan ja haittaamaan liikennettä ja kokkarit varmaankin näkevät hienot rahastusmahdollisuudet kun rakennetaan "arvoalueelle"... Toistan: VMP!


      t: Vitjaantunut Stadilainen

      Poista
    2. Suurvihreä Osmo Soininvaara joskus blogissaan laskeskelee sitä, kuinka 13,723 sekunnin nopeuden hidastus maksaa hirvittävästi työaikana kun aikasumma kerrotaan miljoonilla ratikan käyttäjillä. Kumma kyllä, autoilijoiden tahallinen hidastaminen ei Osmolandiassa maksa mitään. Ainakaan koskaan ei blogissa ole ollut mitään laskelmaa. Kivekäs puolestaan laskeskeli blogissaan, miten paljon säästöä tulee, kun rautatiematkustajien kävelymatkaa asemalaiturilla lyhennetään. Laitoin siihen sitten kommentin, että "on hienoa että osaat aritmetiikkaa".

      Poista
  4. Entistä kotikaupunkiani johtavat nykyjään kulttuurimarksisitiset idiootit.
    Pian kaduilla ei tallaa muita kuin punavihreitä, sukupuolisia vähemmistöjä edustavia sekä kaikensorttisia muslimeja.
    Järkevä väki on autoineen muuttanut muualle ja käy ostoksilla kehätien varrella. Kivijalkaputiikit ovat muuttuneet konttoreiksi tai kirppareiksi. Käyn Hesassa kerran vuodessa ja sekin on jo liikaa.
    Miten helvetissä on mahdollista että Suomen suurinta ja samalla pääkaupunkia johtavat täydet imbessiilit?

    VastaaPoista