perjantai 2. tammikuuta 2015

Odotettavissa iltaan saakka: turvallisempi olo

Sannalle kiitos mainiosta vihjeestä. Ahkerana netinselaajana en ole aiemmin kuullutkaan jalankulkusäästä.

On varmaan upeaa olla huippupalkkainen meteorologi arpomassa, onko tänään "liukasta" vai "normaalia". Vuosien yliopistokoulutus ei mennyt hukkaan kenenkään kannalta katsottuna. Syntyi uusi kyösti, joka taatusti ei lähde rasittamaan pahaa yritysmaailmaa, vaan pysyttelee osana Ilmatieteenlaitoksen noin 720 työntekijän joukkoa. Työ erilaisten uhkakuvien luojana jatkuu.

Tarvitaan yhä uusia uhkia, koska vanhat tutut, kuten väestöräjähdys, otsoonikato-aids (tuo kasariklassikko), ilmaston lämpeneminen, ilmastonmuutos, ilmaston äärisäittyminen sekä ilmasto nyt yleensä, ilmastointi.... Venäjä, Puuttin, tappava yksinäisyys, yrittäjät, veropakolaiset ynnä monet muut hauskat jutut menettävät jatkuvasti toistettuna tehonsa.

Ehkä jo ensi syksynä saamme varoituksia puista irtoavista lehdistä, jotka voivat raivoten pieksää sinua naamaan ja sotkea autosi. Ai niin, eihän autoilla niin väliä. Keväällä voisi olla varoittaa pajunkissoista, noista pusikoiden julmista petoeläimistä.

Voin lähteä turvallisin mielin viikonlopun viettoon. Minua on varoitettu.

p.s. Vedenpaisumus unohtui uhka-listalta.

You-Have-Been-Warned-244adn3

2 kommenttia:

  1. Kaikkien byrokraattisten organisaatioiden ensisijainen tavoite on turvata oma budjettirahoituksensa. Sama päteet myös Ilmatieteen laitokseen, joka on turvonnut käsittämättömän suureksi ilmastonmuutoshypetyksen ansiosta.

    Tämä selittää Ilmatieteen laitoksen täydellisen haluttomuuden ymmärtää tai kuunnella eriäviä mielipiteitä ja leimata niiden esittäjät litteän maan kreationistien kaltaisiksi hihhuleiksi.

    Jos maailma ei tarvitse pelastamista, Ilmatieteen laitos ei myöskään tarvitse nykyisen kaltaista rahoitusta ja yli 700 työntekijää.

    Budjettirahoitus, sillä kyöstit elävät. Sen varmistamiseksi tarvitaan informaatiokampanjoita eli oman alan ongelmien liioittelua.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Vasara, hienosta kiteytyksestä. Aika on rahaa, sanotaan, mutta pelko ja se vasta rahaa onkin.

    VastaaPoista