Kun pakkasesta äärisäätä tuli

Enpä teistä muista tiedä, mutta minusta 25 asteen pakkanen talvella on, miten sen nyt sanoisi, aivan helevetin normaali lämpötila. Aika kaukana siitä äärisää on.

Uuskieli naurattaisi ellei kieli olisi väline, jolla muokataan ihmisten ja massojen ajatuksia, ja jolla näitä massoja lopulta hallitaan. Näin juhlakauden aikaan tämäkin on hyvä tajuta, jotta voi toivotella herkimmille oikein rauhallista juhlakautta.

Koska olen taipuvainen muistelemaan menneitä, täytyy todeta, että nuoruuteni Suomessa, heti tuossa itärajan tuntumassa, Neuvostoliiton kaikenkattavassa huomassa, parinkymmenen asteen pakkanen tuntui olevan se normaali olotila talvella. Kovin pakkanen, johon jouduin, oli rapiat 40 ja risat astetta Celsiusta. Saattoi olla noin 44 meidän kylällä. Kävely kouluun oppia hakemaan oli omanlaisensa prosessi. Silmäripset jäätyä napsahtivat ja sormia sulateltiin kyläkoulun ikivanhan rautapatterin rakosissa. Luokassa istuttiin loppupäivä ulkovaatteet päällä ja hoettiin Aapiskukon tarinoita mi-nus-ta tu-lee i-so-na vir-ka-kyös-ti...no okei, tuon viimeisen sanan sävelsin ihan itse äsken. Ei siellä nyt sentään niin lukenut.

Liitutaulun yläpuolelle oli varmaan joku opettaja jo vuosikymmeniä aiemmin ripustanut sellaiset aakkostaulut. Tiedättehän, A:n kohdalla oli A niin kuin Auto, ja kuvassa tietenkin se auto. Se mikä minua nyt vuosikymmenten jälkeen on jäänyt mietityttämään, tai mietityttään, on, oliko N-kirjaimen kohdalla sana neekeri  (älä klikkaa jos olet herkkä) vai ei. Ei varmaan ollut, mutta joku urbaani legenda kertoo, että sellaisiakin aakkostauluja on käytössä ollut, niinkuin onkin. Ne meidän koululla olleet taulut olivat todella vanhoja, sen minä muistan.

Kun sitten joskus harvoin oli nollakelit, me pojat kutsuimme sitä suvikeliksi, sillä silloin maassa oleva lumi oli, luonnollisesti, suvilunta tahi nuoskaa. Kunhan suvilumi sitten taas aikanaan jäätyä rapsahti, tuli hankiainen. Olimme reippaita ulkoilevia lapsia me pojat. Erikoisuus, jota moni ei maailmassa koe, on polkupyörällä ajo hankiaisen aikaan pitkin lumisia metsiä ja peltoja. Lapsenhan se vielä kantaa se tuore hankiainen, eikä siellä aikuisia näkynytkään. Tätäkään jaloa lajia en ole vuosikymmeniin kokeillut. Olihan se tunne, kun keskellä peltoa metrisessä lumessa ajaa mankelilla, fillarilla, tai tsygällä - Vihreiden Pelillä.

Niin kai se lopulta on; ennen talvi oli talvi. Nyt sekin on äärisäitetty ilmiö, josta pitäisi kai kokea syyllisyyttä.

Enpä koe.