maanantai 4. marraskuuta 2013

Kone alkaa hyytyä

On myönnettävä, että parin viime viikon uutisotsikot ovat aiheuttaneet minussa taisteluväsymystä ja alakuloa.

Pelkästään jo se, että Vihreät suunnittelevat helsinkiläisille satojen eurojen rangaistusmaksua vuositasolla auton omistamisesta, aiheuttaa suurta ahdistusta. Lukekaa vaikka paikallisen helsinkiläisen lahkon ylihörhön blogia, niin ymmärrätte.

Lisäksi en jaksa enää edes nauraa Esa Österpöllön tyyppisille tosielämän karikatyyreille, joita elätämme eri virastoissa tuhansittain ja taas tuhansittain vuodesta toiseen. Nykyään nuo tuon tyyppiset uutiset lähinnä masentavat, sillä ne henkivät, ettei mitään parannusta tilanteeseen ei ole tulossa.

Kannattaa tuosta Taloussanomien haastatteleman holhooja-Esan uutisesta huomata ainakin reippaan neuvostohenkinen toteamus:
Jos naapuri vaihtaa autosi renkaat ja annat kiitokseksi pullon tuontiviinaa, teet väärin, Österberg sanoo.

ja se hauska tieto, että todennäköisesti valtion laskuun on joku firma kuvannut suomalaisia Tallinnassa ostamassa viinaa. 16 vuorokauden ajan ovat kamerat käyneet. Suomalaisista "yrityksistä" jotka elävät täysin verorahoista voisi joku aikaansaavampi kirjoittaa vaikka kirjan.

Meno on sanalla sanoen lohdutonta.

Keskityn nyt joksikin aikaa  "nelivuotissuunnitelmani" hiomiseen.

Suosittelen jokaiselle Henri Heikkisen kirjaa Elämää hyvinvointivaltiossa

Kaikki tarvittava on sanottu siinä ja useissa suomalaisissa blogeissa. Ehkä jotain on sanottu tässä meikäläisenkin blogissa, mene ja tiedä.

Jos alkoholi ja masennus ovat sinulle tuttuja aiheita ja haluat niistä jonkun kanssa vaihtaa ajatuksia, laita ihmeessä meiliä, voimme jutella nimettöminä reilussa "toverihengessä".

Toistaiseksi se on over ja out täältä kelopuun oksalta.

6 kommenttia:

  1. Et nyt lopeta. Sulla on hyviä nostoja mediakentästä, mitä itse en ole nähny muiden löytävän. Sun on pakko nyt vaan jaksaa, ei voi mitään.

    VastaaPoista
  2. Kiitos KT kannustuksesta.

    Tällä hetkellä voimat on tosiaan hyytyneet PunaVihreän Vastustajan toistuvien iskujen takia. On vetäydyttävä keräämään voimia joksikin aikaa.

    Noi pysäköintijutut ja pyöräkaistasuunnitelmat laskuineen ovat melkoinen pommi. "käyttäjä maksaa"-linja ei kelpaakaan silloin fillariaktivisteille vaan maksamiseen pakotetaan meidät muutkin.


    Helsingistä on päästävä pois.

    VastaaPoista
  3. Jos renkaanvaihdosta antaa pullon veroviinaa, niin tekeekö silloin oikein? Joskus kakarana kultaisella 80-luvulla tuli oltua raksalla töissä muutama aika. Silloin oli tavanomaista, että mestari tai itse urakoitsija lupasi pullon viinaa mieheen, jos urakka valmistuu etuajassa. Tottahan sitä tehtiin satojen markkojen työ ennätysajassa ja palkkioksi viinaa, murto-osasta urakan arvoon nähden. En tiedä mitä raksamiehet nykyään kustantavat..

    VastaaPoista
  4. Kyllä se österperkin mielestä on väärin, veikkaan.
    Ja se se vasta väärin on jos mestari antaa työmiehille viinaputelin. se on jo tuottamuksellinen teko ja ties mikä rikos nykyaikana.

    VastaaPoista
  5. Olet niitä harvoja joka uskaltaa puolustaa yksityisautoilua - Helsingissä - ja vieläpä julkisesti. Hyvä kun olet piikkinä (ja sitkeänä) "vihvas" lihassa.

    Kun yksityisautoilusta ja tietulleista keskustee niiden kanssa, jotka käyttävät vain julkista liikennettä, ja he pitävät lisäksi yksityisautoilua kaiken pahan alkuna, niin toistaiseksi en ole tavannut vielä yhtään sellaista, joka ymmärtäisi tai myöntäisi sen, että ilman yksityisautoilua ei myöskään olisi samaa määrää tarjota subventoitua julkista liikennettä.
    Muistaakseni yksityisautoilun väheneminen 10 %:lla vähentäisi välittöminä verotuloina n. 250 000 000 € ja välillisinä x-määrä euroja. Jollain tavalla tuokin lovi olisi paikattava!

    Jatka vaan samaa rataa tai kuten Tuntemattomassa; saatanallinen ralli päälle vaan...

    VastaaPoista
  6. kiitos, KYL. Suomesta puuttuu sellainen aidosti autoilevan asiaa ajava taho. aluksi olisi hyvä olla edes blogi. Autoliittoa ei tässä yhteydessä ole lasketa mihinkään, se on järjestö joka on hissukseen ja turvaa oman olemassaolonsa, niin laadukas kuin Moottori lehti onkin.

    Autoilija on tämä valtiosirkuksen paras rahoittaja, sillä meitä riittää vielä toistaiseksi. Itse olen jo hylännyt suunnitelmat auton vaihtamisesta. tarkoitus on ajaa nykyisellä vielä toistaiseksi. mitäpä noita rahoja enempää tunkemaan Jutan pohjattomaan reppuun. antaa muiden maksella.

    veto on nyt poissa suurelta osin tämän kotikuntani Helsingin temppujen takia. toivoisin yhä näkeväni vielä joskus tutun käyttäjä maksakoon -periaatteen fillarifantasioiden yhteydessä. Baanalle maksuportit, 2 euroa ja sillä sisään ajamaan. Siinä se aate punnittaisiin.

    "jos et ole valmis maksamaan, et aidosti halua sitä", kuten hipit sanovat.

    VastaaPoista