sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Palavat autot Vihreille ja kuppi kahvia, kiitos.

Olen ollut aistivinani, etteivät Vihreät ja heidän punaisemmat aatetoverinsa erityisemmin pidä autoilusta. Ei nyt mennä siihen kiusallisen tosiasiaan, että ilman autoja ja moottoreilla toimivaa liikennettä ei Vihreäkään pärjäisi edes Helsingissä, saati että saisi kaupasta tai mistään muustakaan mitään kommuuniinsa kannettavaksi. Kumipyörillä maailma toimii, vaikkei se siellä Vihermaassa tietenkään siltä näytä. Autoilussa Viheriöille kai kiteytyy yhteen jotain niinkin karmeaa kuin vapaus ja itsemääräämisoikeus sekä se kaikista pahin - Amerikan Yhdysvallat, USA, Jenkit - you name it, they hate it.

Ydinalueillaan Helsingin Kalliossakin Vaasankatu saatiin muutettua kävelykaduksi, jossa voi järjestää kesäisin ihmisten kiusaksi erilaisia fucked up pop up -henkisiä tempauksia, tai millä niitä kadunvaltauksia nyt onkaan tapana nimittää. Sotkua ja meteliä sekä pään aukomista niille, jotka eivät näytä kuuluvan joukkoon. Sitä on luvassa varmasti tulevinakin kesinä. En tiedä missä tämä juhlakansa talvehtii mutta talvisin Helsinki on aika rauhallinen paikka.  Kesä tekee tehtävänsä siinäkin: bongorummut, samettihousut ja palestiinalaishuivit kaivetaan esiin, heitetään tukka sekaisin ja rento neukkuarmeijan leipälaukku olalle -  ja sitten puistoon tai kaduille notkumaan.

Varsinainen syy Vihreiden lähes-kaiken-vastustamiselle on jäänyt hieman epäselväksi, mutta jotenkin se varmaan liittyy ilmastojen lämpenemisiin, lasten ja etenkin tulevien sukupolvien edistykselliseen suojeluun ynnä muihin vastaaviin asioihin. Toki pitää muistaa, että onhan se kriisin, kadunvaltauksen tai vähintään pienen miekkarin paikka, jos joku pystyy vielä nykyisellä verotuksella itse ostamaan itselleen tarpeellisen kulkuvälineen ja jättämään sen parkkiinkin melkein minne huvittaa. Joku saattaa jopa itse päättää aikataulunsa ja liikkumisensa! Ei sellainen käy päinsä.

Autot kuuluvat kaupunkiin kuin tofu vegaanin jääkaappiin. Se on osa sitä aitoa monimuotoisuutta, jota kaupungissa pitää sietää. Vasemmistolta tuttua sanontaa voi kohdistaan heihin itseensäkin: muuttakaa maalle jos ei kelpaa! Erämaassa ei ole tullut yhtään autoa vastaan, vaikka olen niitä muutaman viikon elämästä kiertänyt.

vaasa

Uuden Suomen lehtijutun mukaan kadun "siistiytyminen" saattaisi aiheuttaa joissain yksilöissä tarpeen poltella autoja ja ryhtyä mellakoimaan. Kuulostaa virkistävän ranskalaiselta tavalta viettää juhlaa, mutta sitä kai tämä vihreä osa meistä ihmisistä tänne haluaakin. En keksi miten "siistiytyminen" tuollaisen reaktion aiheuttaa, mutta enpä minä muutenkaan aina hoksaa vihreää logiikkaa.

Vaasankadulla on jo nyt erittäin leveät jalkakäytävät, joissa voi "chillailla" ja kävellä turvallisesti. Ainoana uhkana itselleni Vaasankadulla ja yleensä koko kaupungissa ovat vuodesta toiseen olleet vähäjärkiset polkupyöräilijät, jotka Oikeaoppisuuden Oikeutuksella ja täydellisen typeryyden tuomalla itsevarmuudella on vapautettu nähtävästi kaikista käytöstavoista ja järjenkäytöstä liikenteessä. Miksi ihmeessä useat heistä ovat olleet todella ärtyneitä ja vihaisia, jos koheltamisesta, vaikkapa jalkakäytävällä, on antanut asiallista palautetta? Entä missä polkupyörävero viipyy? Vakuutukset, katsastukset? Käyttövoimavero?

Ehkä Vihreille ja Vasemmistoliitolle kelpaisi Reilun Kaupan kahvilla käyvä auto?

Onkohan Reilun kaupan hiilidioksiidi yhtä vaarallista kuin tavallinen hiilidioksiidi.

.Kuva

2 kommenttia:

  1. bongorummut, samettihousut ja palestiinalaishuivit kaivetaan esiin, heitetään tukka sekaisin ja rento neukkuarmeijan leipälaukku olalle

    Juu hehhehhee... Tää on varsin hyvin karikatyyri. Käpylän palolaitoksen vieressä on sellainen pieni puistikko, jossa nämä pölvästit kesäviikonloppuisin pössyttelevät sätkiään ja narisevalla äänellään valittavat autojen metelistä.

    VastaaPoista
  2. Toinen hyvä bongauspaikka on Dallapenpuisto. Välillä imelä ganjan haju täyttää ilman... siellä on kiva kavereiden kanssa kirota Teollisuuskadulla kulkevaa liikennettä.
    Puisto tarjoaa myös nopean kulun moneen hipille mielenkiintoisen myymälään Kallion alueella ja mikä tärkeintä ovat kokonaisedulliset juottolat
    vain muutaman sadan metrin päässä.

    VastaaPoista