maanantai 31. elokuuta 2015

Tavallinen maanantai



Jonkun se on maksettava tämäkin sekoilu. Teknisesti en itse enää kuulu siihen onnellisten kerhoon. Pakko muutama sana on mainita, vaikkei kirjoitusintoa ole kuin nimeksi.

Maailman kalleimmat autot ja polttoaineetkaan eivät saa vasemmistolaisten tavoitetta ikuisesta takapakista ja työnteon lopettamisesta toteutumaan. Vielä jengi jyrää pääkaupungin uraisilla ja kuoppaisilla teillä tekemään jotain hyödyllistä. Vaikka alla olevasta jonosta poistaisi virkakyöstitkin (joita esmes Pasilassa riittää, taitaa Trafikin siellä majailla), jää siihen vielä useita ihan oikeita töitä tekeviä suomalaisia.

Ihminen on kauppaa käyvä eläin. Leppoisa sellainen onkin. Vaihtelemme tavaroita ja hyödykkeitä, satoi tai paistoi, oli virkakyösti kuvioissa tai ei.

Tässäpä aamulla jengiä matkalla ytimen suuntaan. Kuva tältä maanantaiaamulta.



Iltapäivällä ratikan tai spåran ikkunasta voivat työmatkalaiset sitten ihailla tätä; tee työtä jolla on tarkoitus. Se on sun ryöstöverotuksella hankittujen rahojen karkoitus.



Joka ukko jotain 20-35 vee, eikä muuta edes näy. Parrat kasvaa, rapina vain kuuluu. Miehiä parhaissa vuosissaan. Muistuttaa lapsuuden uutiskuvia jostain libanoneista tai beirutista ja mitä niitä islamoituja paskamestoja nyt oli ja on. Vain palavat autot ja lentelevät kivet puuttuu ja kalashnikoveille huitominen saviaitojen yli, rätit päissä ja naamoilla.

Toinen kuva on tärähtänyt pahasti, mutta kyllä siitä se kuuluisa ´olennainen´välittyy.

Koska tämä ei ole mikään maahanmuuttoblogi, vaan jotain ihan muuta, jätän mamutuksesta eli islamisaatiosta kirjoittelun minua huomattavasti pätevämmille ukoille.

Eipähän tämä meno naurata täällä Vihreän Vastuunkannnon Ytimessä. Suomessa ollaan matkalla kohti pohjaa, josta ei pääse onneksi kuin ylöspäin. Ei pidä käsittää väärin, kuvissa oleva meininki ei haittaa minua. Suhtautumiseni on hämmästelevän neutraali. Tätähän jengi nimenomaan on tilannut ja valtio delivers. oikein big time. 

Maakunnissa voitte korkata yhden saunaoluen lisää ihan jo senkintakia, että kuvat ovat tätä touhua haluavien ydinalueelta - Helsingin Kalliosta. Kokonaisuudessaan on siis hyvä, että niin monien ihmisten toimeet monikulttuurin rikkaudesta toteutuvat ihan siinä kotinurkilla. Eihän siitä voi normaali ihminen kuin iloita toisen puolesta.

Kyyti on tästä eteenpäin kylmää - ja kallista. Kylmää niille, joita tämä ei liikoja naurata. Kallista se on ihan jokaiselle meistä.




tiistai 18. elokuuta 2015

VMP koko touhu

VMP ja EVVK

Blogi on jollain tapaa tulossa tiensä päähän. Poistin aiemman fillari-aiheisen kirjoituksen, koska ei se jotenkin toiminut ja siinä oli väärinymmärryksen riski melko suuri.

Taas tuntuu, ettei ole mitään kirjoitettavaa. Kaikki on jo sanottu ja kyllästyttää. Jos joku haluaa jatkaa vihreiden, erilaisten demarien ja virkakyöstien vatipäisyyden ihmettelyä niin annan tämän blogin perinnöksi.

Minkäänlaista merkkiä niin sanotusti paremmasta Suomesta ei ole näköpiirissä. Asia on päinvastoin. Nyt alkaa kunnon syöksykierre.

Lähinnä huvittaa, että eetos on yhä täysin sosiaalidemokraattinen Vasse Vasurin p'iväuni Meillä on Unelma ja fillarit -mielenosoituksesta. Niin sen pitääkin täällä olla, sillä niin on haluttu ja niin on hyvä. Onneksi muhamettilainen nuoriso täyttää hiljalleen maan. Moniko niistä kavereista osaa ajaa pyörällä? Jätkillä on jokaisella sellaiset laitteet, ettei mulla ole edes heti varaa niitä hankkia.

Jotkut vatipäät, varmaan anarkomarkot, ovat tehneet pienen luokkasota-iskun Stubidon kämpille. Moinen pelleily on aivan helvetin hölmöä, mutta toisaalta erilaiset vasurit ovat vuosikausia huutaneet luokkasotaa (maassa jossa on maailman pienimmät tuloerot, tod näk) ja taistelua, joten ihme, ettei väkivaltaa ole enempää. Toimeentulotukianarkistin arki on kuitenkin turvattu hautaan saakka. Rillitkin niille maksetaan, mikä tuli mieleen siitä, kun itse ostin äsken uudet lasit muutamalla sadalla eurolla. 

Helsingin Totuudellisissa Sanomissa joku Vasse Vasuri kiteyttänee käytännössä jokaisen suomalaisen tunnot. On kaksi asiaa, joita suomalainen ei vaihda; toinen on tää demarius, ja toinen on.. no, vaikkapa idea siitä, että vasemmistolainen väkivalta nyt on vaan erilaista - ja parempaa.

"En hyväksy väkivaltaa, mutta voin ymmärtää..." lässyttää vasse-ämmä tuossa videossa. Klassikko on se. Ja sillä tää kansa on tuhoonsa seilaava. Virkakyösti pitää kurssin tiukasti tuhon tiellä.




perjantai 14. elokuuta 2015

Meillä on vainaja

kirjoitus julkaistaan hieman muokattuna uudestaan. Aiempi teksti oli parin viikon takaa.

Fihadismi on saanut ensimmäisen marttyyrinsa jonkun ihmisparan kuoltua tilanteessa, jonka lopputuloksena autolla ajava ihminen on ilmeisesti tahallisesti kaatanut fillarilla mankeloivan miehen. Mies löi päänsä ja kuoli myöhemmin sairaalassa.

Polkupyöräily on Helsingissä saavuttanut uskonnolliset mittasuhteet. Kyseessä ei ole enää väline, jolla taitetaan matka, jota ei joko jaksa tai huvita kävellä, kun muuta kulkuneuvoa ei ole käytössä. Pyöräilemällä helsinkiläinen tekee katumusharjoituksen, sovittaa ilmastosyntejään ja osoittaa kuuluvansa oikeamielisiin eli niin sanotusti parempiin ihmisiin.

Osa jatkaa syntien sovittamista jopa nauttimalla aamupuuron hiutaleet ilman vettä yhdistämällä ruokailun ja suihkussa käynnin kätevään cleantec-innovaatioon. Nämä ihmiset liikkuvat päivittäin keskuudessamme; vapaina, oikeustoimikelpoisina, niin kuin mekin liikumme vapaina ja oikeustoimikelpoisina.

Naisten kohdalla tähän fillari-ilmiöön sisältyy myös lievä itsensäpaljastelu, sillä katukuvan perusteella vaikuttaa olevan harvinaista pyöräillä ilman läpikuultavia trikoita, joiden läpi stringit juuri sopivasti kuultavat, kun tarakka on hivenen pystyssä.

Sanomattakin on selvää, että tällaiset liikennekuolemat ovat aivan yhtä "turhia" kuin muutkin liikennekuolemat. Turhia lainausmerkeissä siksi, koska en oikein näe tarpeellisiakaan kuolemia.

Uskonnolliset mitat saavuttanut fihadismi ottaa marttyyrista/kuolleesta kaiken irti. Amerikasta meille kotoutunut onnettomuuspaikalle ghost biken tuominen on yllättävää, koska tapa on kotoisin juuri paikasta, jota keskimääräinen fihadisti eniten inhoaa - Amerikasta. En itse asiassa juurikaan yllättyisi, vaikka paikalle pystytettäisiin kiinteä muistomerkki tälle vainajalle.

Se, mitä fihadistit ja fillariuskovaiset eivät liikoja mieti, on onnettomuustilanteen synty. Autojen vihaajat keskittyvät tässä ainoastaan välineisiin, koska niitä miettimällä saa parhaat fiilikset vihaansa. Kylmä totuus kuitenkin on, että välineet ovat yhä välineitä. Autot, mankelit, oikeat mankelit ja polkupyörät ovat elottomia esineitä, jotka eivät tee mitään tai itsessään aiheuta mitään. Ainoastaan niitä käyttävät ihmiset tekevät jotain tai jättävät jotain tekemättä.

Suomalaisille tämä yksinkertainen totuus on harvinaisen hankala käsitettäväksi. Se, että esineillä, kuten vaikkapa ampuma-aseilla, ei ole sen hienompaa "universaalia tarkoitusta" eikä "omaa tahtoa" vaikuttaa olevan ylivoimaista ymmärtää. Ovatpahan vain metallikappaleita nämäkin luettelemani esineet, joita ihmiset käyttävät kuka mihinkin.

Jos ihminen on taipuvainen raivostumaan, hän kyllä raivostuu, oli sitten potkukelkan sarvissa tai auton ratissa. Toisaalta keskiverto ihminen kestää hienosti provosointia eikä ole millään tapaa väkivaltainen. Kuitenkin, kun tarpeeksi venettä keikutetaan, löytyy ennemmin tai myöhemmin raja, jonka ylittämisen jälkeen all bets are off -sanonta on ajankohtainen jokaisella.

Tässäkään liikennekuolemassa eivät siis välineet itessään aiheuttaneet mitään. Kaksi ihmistä sai jostain nähtävästi jonkinlaisen riidan aikaiseksi, mikä ei sinänsä ole ihmiskunnan historiassa kovinkaan harvinaista. Keskisormen heiluttelu "väärässä paikassa väärään aikaan" voi joskus saada kohtuuttomat mittasuhteet ja seuraukset. Tämä onnistuu vaikka munasillaan hiekka-aavikolla seisten, ilman sen ihmeempiä välineitä.  Sellaisia me ihmiset olemme.

En tunne tätä kuolemantapausta yhtään sen tarkemmin. Lueskelin Totuudellisten Helsinkiläissanomien juttua ja kommenttiketjua, jossa torioikeus on päättänyt lynkata autolla liikkuneen, noin kärjistetysti. Autolla ajanut, autoilija (en pidä tuosta sanasta) on välittömällä toiminnallaan aiheuttanut polkupyörällä matkanneen ihmisen kuoleman,siltä se vaikuttaa tässä vaiheessa. Se, mitä ennen pään iskeytymistä asvalttiin on tapahtunut, on minulle arvoitus eikä asialla lopulta ole itselleni merkitystä.

Liikennekuolemista harvoin uutisoidaan näinkään paljon. On helppo uskoa, että pyörämies on nyt vaan vittuillut käsimerkein väärälle tyypille. Yhtä helppo on uskoa, että pyörämies on koheltanut perihelsinkiläiseen tapaan autojen keskellä miten sattuu, ehkä jo pidemmäkin aikaa, jolloin kohdalle on osunut jo aiemmin mainittu "väärä tyyppi", jolla on huono kyky sietää provosointia. Voitte kokeilla heilutella keskaria ihan vaikka suomi-tyyliin nakkikiskalla tai taksijonossa ja katsoa monesko vastaantulija ottaa nyrkit käyttöön. Tilanne ei silloin katso mitään välineitä.

Autoa käynnistäessä hyvin harvalla on tappamisen maku ja ajatus ensimmäisenä mielessä. En tiedä, millaisia tuomioita tässä jutussa jaetaan, mutta tappo tai kuolemantuottamus varmaan on kyseessä. Se, onko ollut "vakaa halu tappaa", ja mitä niitä muita lakitermejä on, selvinnee aikanaan.

Olen itse ajanut autolla Helsingissä päivittäin ainakin viimeiset 10 vuotta. Oman kokemukseni mukaan eniten liikenteessä  perseilevät pyöräilijät. Yhtä kaikki; ihmiset perseilevät. Ihmiset, joilta puuttuu kyky ottaa muut ihmiset huomioon. Tämä kaikki riippumatta siitä millä liikutaan ja missä.

Pyöräilyn suurin ongelma on, ettei se sovi liikkumismuotona kaupunkiin oikein mitenkään. Tämän lisäksi nykymuotoinen urheilu- ja kuntoilupyöräily ei ole kovin ekologista. Pyörät vievät tilaa työpaikoilla, vaaditaan suihkutilat (vai onko joku jolla ei tule hiki fillaroidessa?), vettä kuluu aikalailla, jos käy pari kertaa päivässä suihkussa tai miksei vain kerrankin, pitää olla vaatekaappeja... nykyään lisäksi fillareille rakennetaan hulppeita lämmitettyjä säilytystiloja esimerkiksi kerrostaloihin.

Kun oikein kuluttaa energiaa ruumiillisella työllä tai rasituksella, joutuu myös syömään enemmän. Ei kovin ekologista sekään. Fillaroija voisi näitä ympäristönäkökulmia miettiä ketjuja rasvatessaan. Pyöräilyn vaatima energia ei tule mistään muualta kuin syömisestä. Moottorilla kulkeva peli säästää luontoa tässä asiassa. Runsaasti syövä ihminen on pieni ympäristökatastrofi jo sinänsä. Jotkut kirjaimellisesti syövät kolmen edestä. Syö vähemmän, pelasta maailma, siis.

Fillari on hidas etenkin Helsingissä, jossa matkat usein (muistan jonkin tutkimuksen) ovat 3-10 kilometriä. Lyhyemmät matka kannattaa kävellä tai mennä skootterilla, bussilla, autolla - moottoriajoneuvolla. Harva tuskin polkee päivittäin tätä pidempiä matkoja jo senkin takia, että siinä kuluu aikaa tunti tai parikin helposti, kun liikennevaloja ja risteyksiä on bulevardisoitu  muutaman sadan metrin välein.

Tätä "bulevardisointia" voi käydä aistimassa Teollisuuskadulla, jossa punaiset valot kohtaavat kulkijan noin 50 metrin välein. Puolen kilometrin matkaan menee helposti silloin useita minuutteja. Huvittavinta on, että tämä ekoterroristinen, saastuttava tyyli on juuri se, jota Viherväki eniten tänne kaipaa. He ovat valmiita tarjoilemaan sinulle lisää hikeä, kuluja, maksamista, hitautta ja vaivaa omassa sokeudessaan ja ihmisvihassaan. Toinen vaihtoehto olisi ihmisten antaa itse valita elämäntapansa. Kuvitelkaa esimerkiksi Tuusulanväylä "bulevardisoituna" aina Kehä Kolmosella saakka. Naurattaako?

Polkupyörän kohdalla kyseessä on 1800-luvun omituinen laite, jonka toivoisi kadonneen historian myrskyissä, mutta vielä on muutamia, jotka tuolla laitteella jostain syystä haluavat matkustaa.Pienten lasten kohdalla sen vielä jotenkin käsittää, mutta mankeloiva aikuinen ei pyörän satulaan enää kuulu 2000-luvulla.

Euroopassa autoillessani olen ilokseni huomannut, että fillarit ovat lähes kadonneet katukuvasta. Olen ajanut Euroopassa ympäriinsä nopeasti laskien noin 20 000 kilometriä viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tässä ei ole montaakaan kertaa ajettu samaa tietä kahdesti. Ranskassa näin fillareita ainoastaan ns. trikookiitäjillä, jotka ajoivat laumassa maaseututietä. Oletan, että kyseessä oli vakavahenkinen urheilujoukkue. Ollessani Amerikassa meni toista viikkoa ilman ensimmäistäkään fillaria. Helsingissä pyöriä viuhuu joka puolelta, missä tahansa, miten sattuu, vailla itsesuojeluvaistoa tai muiden terveydestä välittämistä.

On mautonta tehdä polkupyöräilystä "harrastus" tai mankeliuskonto itselleen, ja olettaa, että se on sitä muillekin. Ehkä vainaja oli joku, joka oli ensimmäistä kertaa vuosikymmeneen joutunut jostain syystä tarttumaan pyörää sarvista. Minäkin juon vettä päivittäin, mutta en ole "vedenjuoja", en "harrasta vedenjuontia", enkä perusta "Helsingin Vesimiehet ry:tä" ainakaan heti tänään. Fihadistin on mahdoton käsittää, että polkupyörä ei jollekin merkitse mitään tai että siitä voi olla jollekin jopa suunnattomasti haittaa.

Pahinta tässä on kuolemantapauksen lisäksi juuri se ajatus, että fillarikansa saa nyt kunnolla vettä satuloihinsa ja kiihkon korkealle, jolloin ihmisten autolla ajamisesta tehdään entistäkin hankalampaa täällä Helsingissä. Karmein ajatus on, että tämä tapaus immostelee Meillä on Fillari -porukan siihen kiihkoon, että autolla ajavia aletaan vihata ja syyllistää liikkumisestaan entistäkin enemmän, kun se vihaaminen jo nyt on varsin ilmeistä. Väärinajelijoihin saatetaan kohdistaa jopa väkivaltaa, koska ihmiset tuntien väkivalta oman asian puolesta on aina oikein tai jopa suositeltavaa, mikäli punaisiin aatteisiin halutaan viitata.

Tukholmankadulle tulee fillarikaistat, vaikka katu on jo ennestään erittäin huonosti vetävä työmatka-aikoina. Muutaman kuukauden vuodessa muutaman sadan tai tuhannenkaan fillariuskovaisen takia ei tällaisia kaistoja kannattaisi rakennella. Fillarillä eivät liiku vanhukset, lapset (Helsingissä, käytännössä), vammaiset... kaikki nämä liikkuvat jollain moottoriajoneuvolla. Älkää, pliis, fihadistit, enää hankaloittako uskontunnustuskaistoillanne meidän tavallisten kaupunkilaisten arkea.

Kaupunkielämään kuuluvat monenlaiset laitteet mutta vähiten kaikista sinne kuuluu polkupyörä. Laite, jolla on hidas lähteä liikkeelle, hankala pysähdellä jatkuvasti tökkivässä kaupunkiliikenteessä, ja jolla kaatuminen (syystä tai toisesta) aiheuttaa kohtuuttoman suuret vahingot, koska alas tullaan vauhdilla ja korkealta.

Jos on pakko jollain kaksipyöräisellä, moottorittomalla liikkua, niin kickbiken minä vielä jotenkin käsitän täällä kaupunkiolosuhteissa. Liikkeellelähtö ja pysähtyminen ovat sillä sangen helppoja.

Toisin kuin fihadistit autoilua, itse  en ole kieltämässä pyöräilyä vaan toivoisin fillarikansalta liikennesääntöjen opiskelua ja sitä paljon puhuttua suvaitsevaisuutta eli muiden sietämistä. On omituinen sattuma, että tämä riitatilanne kulminoitui paikkaan, josta itse otin videopätkän aikoja sitten, eli Tukholmankadun ja Manskun risteykseen.

Peace, ihmiset, niin kuin rauhanväki usein sanoo. Kohta alkaa talvi ja fillarirauha laskeutuu taas kauniisti tänne Pohjolaan, ja munamankelistit laittavat alumiinihevosena talliin ja trikoot naulakkoon. Palataan sitten ensi keväänä näihin samoihin asioihin.






keskiviikko 12. elokuuta 2015

Virkakyösti kaivonkatsojana

Jos nyt jotain myönteistä pitää virkakyösteistä löytää, niin se on mielikuvitus. Kyky keksiä ihmisten kiusaksi virastoissa kesät talvet uusia, enemmän tai vähemmän järjettömiä kyykytyksen ja rahastuksen muotoja ja malleja.

Uusimpana, muttei edes omituisimpana, ovat kyöstit kehitelleet taas kerran idean auton omistajien ja omakotiasujien kyykyttämiseksi - nimittäin idean pakollisista öljynerotuskaivoista.

”määräysten mukaan toistuva pesu on sallittu ainoastaan tähän tarkoitukseen rakennetulla pesupaikalla, josta jätevedet johdetaan hiekan- ja öljynerotuskaivon kautta jätevesiviemäriin”

Toistuvaksi pesuksi kyösti on katsonut kerran viikossa tapahtuvan pesun. 

Viherhulluuden aikakauden piirteet sekä suomalaisen kansanluonteen tuntien ei yllätä, että Helsingin kaupungin Ympäristökeskuksen "virallinen käräyttelypuhelin" on vastaanottanut puheluita verovelvollisilta, jotka ovat huolestuneita soitelleet nähdessään naapurin pesevän pihassaan autoaan. Soittajia ovat huolestuttaneet auton pesun mahdolliset ympäristövaikutukset. 

Oikeita murheita, oikeita epäkohtia. Niihin ei kannata kenenkään ajatusenergiaa panostaa. Keskitytään parhaassa DDR-hengessä vain rauhassa käräyttelemään toisiamme mitä luovimmin keinoin. Suomalaiset ovat innostuneet ilmiantamaan toisiaan verottajalle siihen malliin, että kyöstejä on siirrettävä enemmän tähän hassunhauskaan sisäiseen tutkintaan, jos näin leikkisi käsite sallitaan.

Kuka tahansa meistä voi olla hallituksen vastainen toimija, kysykää vaikka Helsingin Totuudellisista Sanomista.


"Kiusa se on erityisen pienikin kiusa," sanoi entinen virkakyösti, kun verolipun tekaisi. Ja kampaviineristä palasen haukkasi.


keskiviikko 5. elokuuta 2015

Yksityisajatus

Kaiken tämän natsiratsisti-vassevasuri-immostelun keskellä ihan tälläisena yksityisajatuksena haluaisin kiinnittää ihmisten huomion Suomen suurimpaan ongelmaan: 

verotukseen ja holhoukseen

josta myös käytän nimeä kyöstitys.

Ei mulla muuta.


sunnuntai 2. elokuuta 2015

Kallio Vasse Party

Eilisestä Vasse Partyistä kertova HS sortuu heittämään täkyn/täyn vesille kuin Halla-aho konsanaan. Tekisi mieli siihen tarttua, mutta olen kommentoinut tätä vasemmistolaisten katujenvaltaus-unelmaa jo useissa kymmenissä bloggauksissa. Tartutaan nyt hivenen kuitenkin. Otsikkokin on niin herkullinen:

Block Partyn lumoissa juhlineessa Kalliossa kokeiltiin taas kaupunkia ilman autoja


Pari omaa kirjoitustani aihepiiriä sivuten: yksi on Kaupunki ei ole vihreä nukkumalähiö (21.12.2013) ja toinen Painukaa h**vettiin Helsingistä, kaupunki on Vihreiden (18.2.2014). HS:n tuntien uutisen kirjoittanut toimittaja Aalto on 99,8 prosentin todennäköisyydellä vasemmistolaisäänestäjä, joten juttuun on turha kuvitella haastateltavaksi ketään, joka vastustaisi tai ei pitäisi näistä kadunvaltaus-roskaus-kuseskelu -sessioista.

Kadut valtaavan massahurmosjoukon suosikkiartisti on Totuudellisten sanomain kertoman mukaan, kukapa muu, kuin itse Paleface - Prinssi Vasse II. Moni ei ehkä muista, että parhaaseen neuvostoliittolaistyyliin -holodomorin hengessä- "Peilfeik" on makustellut ajatusta rikkaiden syömisestä. Samainen Prinssi Vasse laulaa riistäjistä ja taistelusta kuolemaan saakka. Tiedämme, että taistelu on viime aikoina ollut erityisen muodikas sana. Tämä agitaattori lienee karauttanut paikalle Kirkan vanhalla bussilla, joka ei noin neljälläkymmenellä ikävuodellaan enää ole niitä viherpiipertäjien ekologisimpia vaihtoehtoja. Paikalle autotonta maisemaa juhlimaan on siis ehkä tultu - autolla.



Vasse-aate, siis sosiaalidemokratia eri muodoissaan on mautonta. Heti pintaa raaputtamalla se on äärimmäisen väkivaltainen ja kykenevä hirmutekoihin, jossa ne, jotka jotain omistavat, joutavat pataan, tai vähintään saada pataan. Palefacekin sen tietää hoilatessaan

"pakko on taistella, kuolla tai voittaa. Ratkaisu eessä on tuntematon"

Autotonta kaupunkia voi käydä katsomassa... jaa-a. No vaikkapa Sipoonkorvessa, kunhan on ensin rämpinyt märän hyttyspuskan läpi muutaman sata metriä keskelle ei-mitään. Tosin sinnekään harva kalliolainen jaksaa kävellä, joten on otettava bussi sinne (päin), sillä eihän sekään nyt perille vie, kuten ei julkinen liikenne vie oikeastaan koskaan. Miksi en käytä julkisia liikennevälineitä (25.3.2013)

Vasse ei tätä ymmärrä. Vasselle auto on kuin ampuma-ase; itsenäinen toimija, täysin ihmisen kontrollin ulkopuolella valtaamassa maailman ellei valtio pyytteettömyydessään astu hillitsemään näiden laitteiden herruutta ihmisestä. Vasse ei ymmärrä, mitä sana väline tarkoittaa. Ei edes silloin kun kaivaa vapaan valinnan hienoimpia tuotteita merkkilaukustaan tai leipälaukustaan. Tarkoitan siis viimeisimpiä iPhoneja tai muita vastaavia, vapaan kaupankäynnin ja valinnan tuottamia laitteita, eli välineitä.

Tuskinpa herttaisilla, otsat kirkkaina kaduilla tanssivilla hippitytöilläkään on neuvostoliittolaisia meikkituotteita mukana, saati itä-saksalaisia vaatteita. Niitä olisi varmasti, jos sosialismi olisi kyennyt tuottamaan yhtään mitään, mitä edes joku olisi vapaaehtoisesti halunnut omilla rahoillaan ostaa. Kallio Vasse Partyissa tarjolla olleet bisset, siiderit, ruuat, kaikki --- autollahan ne on sinne roudattu.

Vasse, herää todellisuuteen. Todellisuus on mukava asiaintila. Se rentouttaa, tekee aidosti suvaitsevaiseksi muita kohtaan (eli: elä ja anna muiden elää, jokainen omilla rahoillaan, kyvyillään jne, you know)  ja vie asioita eteenpäin.


lauantai 1. elokuuta 2015

Hipit ja kyöstit ne meillä jyrää(vät)

Aivan kuten mietiskelin, alkaa valtiokoneisto suitsia Portugaliin muuttavia eläkeukkoja ruotuun. Varmaan siinä menee samalla pari akkaakin ojennukseen, mutta mitäpä pienistä. 

Liikkumista on rajoitettava, ajattelee virkakyösti wiineri jo puoliksi syötynä. Ensin rajoitetaan rahaliikennettä, minkä jälkeen on sulavan luontevaa alkaa rajoittaa ihmisten liikkumista. Kellepä ei riittäisi yksi ulkomaanmatka kerran vuodessa, sillä eihän nyt missään voi olla mitään Suomea hienompaa. Ihmisessä täytyy olla jotain vikaa, jos hän täältä haluaa pois lähteä.

On aika karistaa Helsingin (Kallion) ganjanhajuiset ja kusiset kadut täksi illaksi ja poistua naapurikuntaan. Hipit valtaavat kadut . Liikkumista kaduilla hankaloitetaan tänään ja paikoitellen se on kokonaan estetty ainakin Hesarilla, mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät. Viherhipit omistavat tämän kylmän, tuulisen kylän. He tekevät mitä mielivät, me muut saamme kärsiä. Ja jos taas ei heitä miellytä jokin asia, voi aina järjestää miekkarin parissa päivässä, noin niinkuin "spontaanisti", ex tempore ja prima vista. Turhia lupia tai ilmoitusten jättämisen määräaikoja ei silloin kysellä. Mitä vaan voi periaatteessa tehdä, jos sen voi jotenkin muotoilla "kivan" muotoon

Sweduissa on innostuttu viskomaan käsikranaatteja. Suomalaisille tutussa pesiksessähän viskotaan palloa, haavoitutaan ja osa taitaa palaakin. Väkivaltainen, karmea kuolema kohtaa sen, joka ei syöksy poteroon riittävän ripeästi. Ruotsalaisten sietäisikin alkaa ottaa pesis vakavasti tulevaisuutta ajatellen.

Ehkä "Jugoista" alkaa aikanaan tulla importtina meillekin tänne kranuja. Kieltämättä hieman tylsäähän täällä Helsingissä on, kun pommit eivät pauku eikä kalashnikovit nakuta kylmää rytmiään kesäillassa. Edes kivet eivät vielä lentele.

Tylsää.