perjantai 31. tammikuuta 2014

Lyhyitä havaintoja

Tänään tuli radiosta jokin ohjelma, jossa haastateltiin tyyppiä, joka on tehnyt Irwin Goodmanista musiikkinäytelmän. Kanava oli YLEn taattua tuotantoa. Naistoimittaja jututti näytelmäkirjoittajaa Irwinistä ja kysäisi jossain vaiheessa suunnilleen, että "oliko Irwin ensimmäinen perussuomalainen herravihassaan?"

Taattua YLEä! Kuvittelin hetken tuon verorahoilla pakolla elätettävän mammutin auditorion, johon kaikki rapiat 3000 "työntekijää" ovat kokoontuneet ja hiljaisuuden vallitessa joku raukkaparka sanoisi vaisusti, mutta kaikkien kuullen, "olen persu"....

Eipä silti; samanlainen demaripuolue persut ovat kuin muutkin.

Todettakoon kuitenkin, että Sampo Terhon kirjoitus alkoholista ja holhouksesta on tiukkaa ja täyttä asiaa.
Sitä voi terveyssyistä olla herkuttelematta ja juomatta koko ikänsä. Siitä tosin ei ole takeita että elinaika pitenee, mutta ainakin aika tuntuu pidemmältä.”

Jonkin verran kuppia kumonneena sanoisin, että näinhän se asia on.

Kippis sille! Verovapaata - tottakai.

maanantai 27. tammikuuta 2014

Hissukseen

Paljon olisi monenlaista kommentoitavaa uutisrintamalla mutta viime päivät ovat menneet osin krapulassa, ja osin autoon tehtäviä hankintoja mietiskellessä.

Odottelen tässä jo kevään budjettiriihen uutisointia ja ennen kaikkea uusia veronkorotuksia, joista nyt on kuulunut vain huhuja. Aamun radiouutisissa kerrottiin, että tietoja "rakenneuudistuksista ja veronkorotuksista" sekä muista erilaisista "eheyttämis-" ja mitä näitä nyt onkaan -projekteista, saadaan maaliskuussa.

Alvin korotus on hyvällä  kärkisijalla omassa veikkauslistassani ja alennetut alvitkin varmaan nousevat, kuten tänäänkin huhuiltiin. Lisäksi ennustan vuodelle 2015 jonkinmoista polttoaineveron korotusta, ihan perinteen vuoksi.

Itse siirrän autoon liittyvät hankintani tänäkin vuonna Viroon, koska menoja on tiedossa jokatapauksessa yli 1000 eurolla aivan sama mistä ne hankinnat tekee. Siellä nyt vain saa samalla rahalla enemmän. Sitäkin tärkeämpää on periaatteellinen puoli: olla rahoittamatta tätä vastuunkantotoimintaa täällä Suomessa.

Vinkkinä "etelänmatkaa" suunnitteleville tuli mieleen tästä kirjoituksesta, että käykääpä Virossa joskus myös apteekissa. Vaikka ihan vaan ihmettelemässä miten 10 särkylääketablettia ei maksakaan 2 euroa vaan saat niitä kahdella eurolla vaikka 40 kappaletta. Ainakin Kristine-keskuksen yhdestä apteekista löytyi monenlaista pientä ns. nuhaan ja särkyyn: nenäsuihkeita kolmella eurolla, vitamiineja järkihintaan, särkylääkkeitä ja mitä niitä on kaikenlaisia poretabletteja, jotka täällä maksaa kybän. Ostin pienen kassillisen kaikenlaista ja lasku oli alle 20 euroa. Kokeilkaapa!

Autonhuoltoa ajatellen kannattaa kuuklata oman auton merkki ja kirjoittaa perään "tallinn". Merkkikorjaamot ovat muutaman kilsan päässä satamasta, ajoaikaa noin parikytä minsaa ja työtunnin hinta noin nelisenkymppiä. Yleiskorjaamoilla tietty sitäkin halvempi. Osat kokemukseni mukaan melko samanhintaisia tai noin 20 pinnaa halvempia. Palvelu ollut erinomaista muutaman käynnin ja parin eri korjaamon perusteella.

Japsimerkeillä ollut monesti hyviä kampanjoita varaosista. Itse vaihdatin esim. jarrupalat ja levyt merkkiliikkeessä hintaan 200 euroa. Hyvät osat maksavat täällä helposti melkein saman ja työt joutuu ähisemään itse siihen päälle. No, tämä on tällaista suuntaa antavaa, tietenkin. Toki jotain kiinanpeltia saa jarrulevyiksi aika halvalla täältäkin, mutta ei nyt tartuta siihen, kun puhutaan oikeista autoista ja oikeista osista.

Huonoja puolia laivamatkaamisessa on, etteivät laivayhtiöt tyhmiä ole. Hinnat ovat mielestäni nousseet vuoden aikana melkolailla. Auton vienti + ukko mukaan maksaa monesti jo noin satasen, vaikka hyviä kampanjoita on liikkeellä jos niitä jaksaa seurailla.

Maksellaan  - vielä perse kestää.

Mutta ei se enää kovin kauan kestä. Sitten laitan työhanskat nurkkaan, myyn kämpän ja juopottelen niin kauan, että kyllästyn siihen.

Muut saa maksella.

Downshiftaus onkin aina jotenkin kiinnostanut.

hm-downshift

perjantai 24. tammikuuta 2014

Vastuuta välttelemässä

Tähän väliin on mainittava, etten suoraan sanottuna malttaisi odottaa: mitä ne uudet veronkorotukset ovat.

Jyrki se vaan jaksaa tuota vastuuta kantaa. On se niin kova jätkä Siilinjärveltä.

Nyt ihan varmasti Suomi lähtee uskomattomaan nousuun! Ihan kohta, malttakaa vielä hetki.

 

torstai 23. tammikuuta 2014

Tanja valmistelee lakia

Kuten tiedämme, alkaa Suomi hiljalleen sulkeutua.. Joku voisi sanoa Suomen sulkeutuvan omanlaiseensa reaalisosialismiin, sillä kovin todellista tämä on. Virkamiesten, ja etenkin naisten, suurimpaan unelmaan -Kieltolakiin- siirtyminen ottaa vielä aikansa. Sitä ennen nöyristelemme mäyräkoirat ja viruvalkeat kourassa Länsisataman peltiparakissa todistelemassa ja pyytelemässä anteeksi olemassaoloamme ja janoamme, kuten jo syksyllä mainitsin.

Virkakyöstit ovat nyt istuneet kunnolla iltaa ja tulleet siihen tulokseen että "omaan käyttöön" voi tuoda ulkomailta alkoholia 10 litraa väkeviä ja 110 litraa olutta. Sitä ei kerrota miten noihin lukuihin on päädytty. 10 litraa on todella vähän. Sitä ihmeellisemmät määrät on pystyttävä, jotenkin, perustelemaan kyöstille.

Oikea pointti on tietenkin, mitä ihmettä se kyöstille kuuluu, paljonko ja mihin käyttöön ihminen viinaa hankkii.

Ministeriöstä haastatelluiksi kesken kahvitauon kaivetut Merja ja Tanja (nimiä ei muutettu) eivät oikein itsekään tiedä mitä tekevät ja miksi.

Etenkin ne vakuuttelut, perustelut ja vannomiset, ettei se 11. litra kirkasta mene sille naapurin Sepolle, ovat hankalasti määriteltävissä. Varmaan jonkinlaisella taikaloitsulla saattaa saada haalarisedän pään käännettyä sataman jonossa. Jäämme vielä odottamaan mitä nämä loitsut tarkemmin ovat.

Senpä takia lakia kuukausipalkalla kirjoitteleva Tanja on itsekin vähän pihalla:
Lakia valmistelevan neuvottelevan virkamiehen Tanja Nurmen mukaan asia on mahdoton kirjoittaa lakiin.

Se, että britit ja monet muut tunaroivat samassa asiassa ei nähtävästi riitä vaan mukaan on päästävä myös pienen Suomen.

photo

tiistai 21. tammikuuta 2014

Lyhyttä huumoria

Suomen Valtion ja verotuksen ystäville tarjoilee tänään melkoisen huumoripläjäyksen Tekniikka&Talous-lehti.

Mehusta on moneksi. Erityisesti väliotsikot saavat hymyn naamalle.

Hauskoja lukuhetkiä!

 

 

Vihreiden unelma toteutuu (tätä vauhtia)

Uutiset kertovat, että Helsinki on menettänyt tällä vuosisadalla satoja miljoonia euroja kunnallisverojen alaista tuloa.

Muuttoliikkeen suunta on vihervasemmiston mieleinen: itsenäiset, omalla rahallaan elävät ihmiset pakkaavat kamansa ja muuttavat pois. Tilalle tulee monikulttuurisuutta ja vihervasemmistolaisuutta, niin että Kallio kukkii muiden kaupunginosien kanssa kilpaa kävelykaduilla kantaen globaalia vastuuta.

Muuttoahan minäkin suunnittelen, mutta minäpä en olekaan viheriäisvasuri.

Lisää monikulttuuria, autoilun vihaamista ja erilaisia maksuja niin kyllä se siitä vielä enemmänkin vihertyy!

( varmaan on muitakin syitä, mutta...)

p.s. piti sanomani vielä, että itselläni viimeisiä niittejä muuttosuunnitelmien aloittamiselle olivat nämä "paperittomien" eli laittomasti maassa notkuvien rikollisjärjestöiden jäsenille tarjotut maksuttomat terveydenhuoltopalvelut, joiden kustannuksiin minäkin verorahoillani osallistun.

Satakunnan Vihreiden nerokas suunnitelma lienee otettu ensimmäisenä käyttöön juuri Helsingissä:

muutos

maanantai 20. tammikuuta 2014

Suomi-meininkiä

Asuntokauppa hyytyy, autojen riistoverotus toi tavallaan toivotun tuloksen (kunpa ihmiset lopettaisivat ostamisen kokonaan), alkoholiasiat sekoillaan päin mäntyä ja muita puita ja rahaa riittää ostaa vanhoja romuja saksalaisilta sekä autoilijoiden kyttäystä tehostetaan miljoonilla euroilla.

Sanoisinpa näin maanantain kunniaksi, että ilmassa on aitoa Suomi-meiningin tuntua.

Taattua ryssimistä jo vuodesta.... no, kuka tietää, niin kertokoon.

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Alkoholiverokapinallisen elämää, osa 13: Parhaalle ystävälleni

Olet täällä tänäänkin. Virkistät mieltäni, poistat tylsyyttä, nostatat mielialaa ja joskus annat asioille merkityksiä, joita en muuten näkisi. Viet minua uusiin paikkoihin ja tilanteisiin ainakin epäsuorasti, koska jostain syystä tapaan sinua melkein kaikkialla.  Tuot uusia ajatuksia esille, annat vanhoille ja kuluneille ideoille erilaisia näkökulmia. En silti anna sinulle niin suurta merkitystä kuin joskus aiemmin. Joskus työnnän sinut ulos asunnosta, sillä en jaksa seuraasi. Ei se tarkoita, että olisin sinut hylkäämässä, vaikka kieltämättä pyrin siihen nykyään. Tai haluaisin pyrkiä.

Olet kulkenut mukanani jo ainakin parikymmentä vuotta joka päivä. Joskus olet ollut kauempana mutta useimmiten silti mielessä ja sitä kautta lähellä joko ajatuksissa tai teoissa, tai molemmissa. Kanssasi olen juhlinut, surrut, kestänyt arkea, kestänyt Suomea tai oikeastaan suomalaisia, muun maalaisia myös, kylmää (muistatko sen yhden hiihtoretken nuorempana, kun yövyimme vanhassa tukkikämpässä ja tarjosit lämmikettä kilometrien erämaahiihdon jälkeen kovassa pakkasessa). Kesähelteellä kannoin sinua selässä Patvinsuolla ja kirosin samalla hirvikärpäsiä.

Seurassasi tapasin kauniita naisia (se yksi brunette niistä yhä kaikista kauneimpia koskaan, tai se yksi blondi) ja joskus tuntuu, että olisinko ilman sinua heitä tavannutkaan. Teini-iässä ohjasit ottamaan kontaktia vähän enemmän kuin osasinkaan; saati uskalsin. Saavutimme yhdessä asioita, joista joudun sinua kiittämään,vaikka aiheutit pahaa oloa ja häpeää sekä seuraavan aamun vältteleviä katseita. Fyysisiltä ruhjeilta vältyimme, mikä näin jälkeenpäin tuntuu suorastaan ihmeelliseltä.

Tutustuin muutamaan hyvään kaveriinkin, kun vietimme aikaa kaikki yhdessä. Kannoin sinua repussa tai rinkassa itärajan erämaissa, Egyptin helteessäkin löysin sinut jostain, Roomassa jouduimme sanaharkkaan paikallisten kanssa, Englannissa sinä olet ollut joka kerta mukanani ja Tanskassa aiheutit minulle hirveän laskun baari-illasta. Irlannissa olit siellä pienessä kylässä vaikka olin ihan varma, ettet sinä sinne asti ole ehtinyt, koska satoi ja koko kylä oli kiinni. Sieltä sinut löysin takan äärestä kun ulkona myrskysi.  Ruotsissa sinua ei niin näkynyt mutta aina joku tiesi missä olet. Lopulta niissä kesäjuhlissa oli siellä varsin hauskaa, sillä pidit seuraa svenssoneillekin ihmeen hyvin. Amerikassa välttelin sinua, mutta kyllähän me melkein joka päivän tapasimme sielläkin. Viime vuonna kävimme yhdessä Virossa, Italiassa, Unkarissa ja muuallakin: aina sinä siinä olet. Et ymmärrä lähteä.

Ensimmäisen kerran tapasimme kauan sitten, kun minä olin vielä nuori ja tietämätön. Tunnuit sellaiselta, jonka kanssa ei tylsää olisi ja joka olisi hyvä kaveri vähän aralle ja epävarmalle nuorelle, joka räpiköi vasta omille siivilleen maailman tuuliin. Isommat pojat kertoivat juttuja sinusta ja vanhemmat miehet muuttuivat jotenkin, kun viettivät aikaa seurassasi. Muistatko, kun vilvoittelit rantavedessä sinä yhtenä juhannuksena ja nousit sieltä sitten taas saunaan muiden seuraan. Jotain erikoista sinussa oli, niin päättelin, koska tuo kerta on jäänyt erityisesti mieleeni lapsuudesta. Olit taikaa.

Meillä on viha-rakkaus -suhde. Varmaan sen takia tämäkin iltapäivä on meidän.

Suomessa sinusta ei pidetä. Ihmiset kyllä pitävät mutta valtio ei.

En minä sinua jätä koskaan. Olet paras ystäväni. Vihattu ja niin monen rakastama.

Kaveria ei jätetä.

Kuva

Sarjan aiemmat osat luettavissa:

Osa 12: Vuoden kokeilu

Osa 11: Aine helvetin esikartanosta

osa 10: Kieltolaki, missä sinä viivyt

osa 9: Demareita paossa

osa 8: Kiristyy, kiristyy

Osa 7:Virkamies tietää

Osa 6: Vapun jälkeen

Osa 5: Kun jano ei lähde juomalla

Osa 4: Simaa!

Osa 3: Suomalainen demari

Osa 2: Tuttu tunne

Osa 1: Veroja ystävällisesti korottaa hän

perjantai 17. tammikuuta 2014

Joka aamu töihin

Ajattelin ensin huvittaa itseäni veistelemällä omalaatuista huumoriani virkakyösteistä virastoissaan. Ahkeroimassa (lainausmerkeissä), tekemässä raportteja ja tilastoja, joita kukaan ei koskaan lue, ja sitä rataa.

Talouselämän mainio artikkeli jonkin TEM-nimisen viraston kyöstien etätöistä oli kuitenkin tavallaan liikaa. Siinä on liikaa herkullisia paloja joihin vanha, autoileva koiranleuka voisi tarttua.

Oikeastaan koko vitsi on jo itse otsikossa

Joka aamu töihin -ajattelu on mennyttä maailmaa ministeriössä.
 

”Etätyöt ovat selkeästi lisänneet työhyvinvointia ja tyytyväisyyttä. Meillä ei ole ole havaintoja siitä, että tuottavuus, tehokkuus tai laatu olisivat alentuneet. Tämä ei ole tutkittua, vaan havaittua tietoa.

"Tuottavavuus, tehokkuus tai laatu".

Klikkaamalla suuremmaksi:

Kuva

No iliman muuta!

Sen kunniaksi tänään pari tuoppia verollista keskiolutta.

torstai 16. tammikuuta 2014

Alko on superia

Valtio se on jännä laitos. 

Se haastaa naapurimaassa toimivan viinakaupan oikeuteen "väärän" sanan käytöstä.

Suomi 2014. Todellisuus on parasta viihdettä. 

Ja nyt bisselle. Verottomalle sellaiselle.

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Cityvihreää vit... sittää.

Voiko päivä enää ihanammin alkaa, onko ihanampaa aamua kuin tää...

No varmasti on muttei tämäkään aamu huonosti ala. On hienoa huomata, kuinka cityvihreä fillariaktiivi vetää herneet nenään, kun kaupungin muutaman kymmenen ihmisen harrastukseen varaamat rahat osuvat kauniisti sanottuna perähikiän takametsän sivutielle oman etu-töölöläisen lähikadun sijasta. En epäile hetkeäkään, etteikö tämä aktiivijengi asu nimenomaan Töölö-Meilahti -linjalla.

Vihreät tekevät poliitikkaa kaikesta, myös pyöräilystä, joka tietenkin tapahtuu Helsingissä ja varmaan muuallakin muiden kustantamilla teillä. Mitään käyttömaksuja saati veroja ei fillariaktivisti tuiman katseensa ja nyrkkiin puristuneiden käsiensä ohjastaman mankelinsa satulasta maailmaa katsoessaan maksa. Se jos mikä on harmi, sillä maksamalla saattaisi se sitruunansyönyt ilme ja muiden tielläliikkujien huomioonottaminenkin alkaa hieman kiinnostaa. Muistamme vihreiden Käyttäjä maksaa -laulun, joka aina välillä kajahtaa blogimaailman pienestä mutta sitäkin kovaäänisemmästä lehtivihreänvärisestä nurkasta.

Mutta hei, te kaikki suolasohjossa mankeloivat ollitervot: kaupunki kuuluu kaikille, myös niissä itähelsingin lähiöissä asuville. Lisää fillarikaistaa lähiöihin ja entiset pois kantakaupungista ihmisten kulkemista haittaamasta!

Eikä sovi unohtaa, että muut maksavat ollitervojen pyörätiet: siksi polkupyörävero ei voi koskaan olla mitään muuta kuin oikeudenmukainen.

Ai niin: mitä Sahaajankadun fillarikaistaan tulee, en ole koskaan nähnyt kenenkään pyöräilevän siinä. Ajan Sahaajankatua autolla pari-kolme kertaa viikossa. Menkää nyt ajelemaan sinne ja äkkiä, sillä komeampaa mankeleiden highwayta saa jo etsimällä etsiä. Jos hintaa kertyi 1,7 miljoonaa niin montako euroa perittiin fillariaktivisteilta? Kuten aktivistit itsekin toteavat, se on mainio parkkipaikka koirapuistoon autolla meneville. Kiitos siitä.

Hymyillään kun nähdään, paitsi ettei sinua, Kaupunkifillaristi, pimeällä näe.

1288356986536

tiistai 14. tammikuuta 2014

2000 ruumista ja oivallus

Puunpoltto tappaa 400 suomalaista vuodessa, näin eilen kerrottiin.

Pientähän tuo vielä on. Pienhiukkanen panee hiukkasen paremmaksi ja tappaa 2000 suomalaista vuodessa.

Nyt loppuu se puunpoltto takapihalla ja jätä se tulitikkukin suosiolla raapaisematta!

Varsinainen asia, jonka haluan tällä kertaa sanoa on: Vihreä poliitikko on todistettavasti oivaltanut elämästä jotain.

Toivomme, että heräämisiä tapahtuu viherleirissä yhä enemmän ja entistä useampi voi sielläkin todeta:
Erilaisilla ihmisillä on erilaisia tarpeita.

Siitä se lähtee! Se aito tie parempaan maailmaan.

Pakko todeta, että huomasin minäkin ajattelevani tänään jotain vihreää.

Think_Green_by_DarkAnyel

Ei se nyt niin kamalalta ajatukselta tuntunut.

maanantai 13. tammikuuta 2014

Vihreät kielsivät kukat

Tai kukat kielsivät Vihreät. 

Näin luin hetken ajan maanantaiaamun työinnostuksen sumentamilla silmilläni.

Oikeastihan Turun virkakyösit ovat kieltäneet kukat koulujen sisätiloista ratkoakseen osaltaan Suomen kuuluisien homekoulujen sisäilmaongelmia.

Ratkaisumenetelmänä tämä kuvaa hyvin ajan henkeä, toimimista "kohti sosiaalidemokratiaa" sekä vastannee teholtaan aikalailla ns. klapinpolttokieltoa, joka tappaa (se puupoltto siis) 400 suomalaista vuodessa.

Virastossa kaikki hyvin: nyt on tehty jotain ja kohtahan se lomakausi jo alkaakin.

Onnea Turku!

 

lauantai 11. tammikuuta 2014

Jos ajat, et ota... julkisia kulkuvälineitä.

Härreguud, tai kahdeksankymmentälukulaisittain donnerwetter että saksalainen tekee paikoitellen hyviä autoja!  Coupe-mallinen, suoran kuutosen siivittämä tiiselikäyttöinen hirmu on kyllä nautinnollinen peli tehdä matkaa halki lumisateisen pääkaupunkiseudun aina Veikkolasta Tuusulaan.

En laskenut hiilijalanjälkeäni. Pakko tunnustaa: ei se käynyt edes mielessä.

"Gaia im grüner Himmel ist jetzt nicht zufrieden".......

lukioaikainen saksanopettajani saattaisi sanoa kieliopista jotain mutta tuo tuleekin ihan ulkomuistista.

Kuva

perjantai 10. tammikuuta 2014

Kysymys sinulle, Vihreä. Osa 5.

Tässä sarjassa esitämme kysymyksiä Vihreille.

Vihreä, miksipä et hakisi osallistujaksi uuteen tv-ohjelmaan ?

Pääsisit "lähemmäs luontoa", "parempaan aikaan". 1800-luvun leppoisaan tunnelmaan, pois kaikista pärisevistä ja haisevista koneista, tehotuotannosta, sähköstä, juoksevista vesistä (intiaaninimesi voisi olla Running WaterNomore), interin netistä, buukin feissistä ja twittereistä,  jobsin steven keksimistä tökkimisviestimistä. Pukin vanhin poika Joulukaan ei näyttäisi samalta kuin limpparimainoksessa, koska Coca-Colaa ei ole hapattamassa ja sihisemässä arkeasi pilalle. Hammaslääkärin porakin pyörii vain kymmenesosakierroksia siitä mitä nykyisin - kutsu sitä luomutunnelmaksi, koska puudutusta ei ole. 

Sähkö ei tulisi töpselistä eikä vesi hanasta. Olisit onnesi kukkuloilla. Autoja oli yksi kylässä ja sekin paikallisella apteekkarilla (mikä ei lopulta eroa nykytilasta juurikaan, kun otetaan yli 3-vuotiaat romut pois laskuista) Pääsisit siihen tilaan, mihin monet teistä haluavat meidät muutkin ajaa eli kohtalaisen ankeisiin ja alkeellisiin olosuhteisiin täältä länsimaisesta elämäntavasta katsottuna.

Nyt olisi tilaisuus näyttää mihin pystyt. Älä anna tätä tilaisuutta meille taviksille tuhlattavaksi. Hakuaikaa on vielä jäljellä. Tee se. Nyt.

Kiskoisit siellä puulusikalla sitä haaleaa aamupuuroasi ennen veden kantamista muuripataan. Aamukahvia ei ole. Koska viimeksi käytit puuhellaa? Itselläni siitä ei ole edes monta kuukautta aikaa.  Ai raitiovaunulla järjestöduuniin? Lähin kusiputki löytyy tuossa elämäntavassa suunnilleen Pariisista mutta siellä ei spurgut kuse penkeille.

Suosikkityökalusi sirppi ja vasara saisivat muutakin käyttöä kuin olla t-paidan koristeina Dallapénpuistossa ensi kesänä.

Polkupyörä olisi tuorein keksintö. Niistähän te diggaatte. Mankeloit kerran viikossa kylälle suolaa hakemaan.

Ai niin, kasvisruokaa on varmasti tarjolla usein. Mutta muista: älä pakota muita syömään sitä. Pakko maistuu huonosti.

Kuva

p.s. mainostan vielä omaa kyöstien  elämästä kertovaa tositv-formaattiani työnimeltään Oikeudenmukaisuus mainittu. Jos olet kiinnostunut ohjelmaideasta, ota yhteyttä.

torstai 9. tammikuuta 2014

Tunnetut veroparatiisit

En ole juurikaan aiempina vuosina jaksanut lueskella "kansalaisjärjestö Finnwatchin" veroparatiisijuttuja.

Kiitos guuglettamisen tämäkin "kansalaisjärjestö", joka löysi merkittävät ja huiman pahamaineiset veroparatiisit Belgian ja Alankomaat omissa huippututkimuksissaan, paljastuikin tutkija-Matin takaa ns. siksi itsekseen.

Olen käynyt Belgiassa, siellä on erinomaisia oluita. Veroparatiisissa en tiennyt silloin olevani.

Usein huomaan olevani verohelvetissä, mutta sen maan nimeä ei saa ääneen sanoa.

Kunpa Verohelvetissä olisi edes upeita hiekkarantoja mutta ei.

Kuva

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Virkakyösti vihreässä paineessa

Helsingistä kuuluu kummia. Minua ei tietenkään yllätä enää mikään ja olen vähän pettynytkin Vihreän Eliitin ihmeen maltilliseen julkiseen visiointiin. Uskon vakaasti, että kulissien takana suunnitelmissa ja villeimmissä fantasioissa asuvat ne aidot ja mielenkiintoiset Vihreät Fantasiat. Niitä joudumme vielä odottelemaan.  Onneksi tai valitettavasti.

No jotain juttua oli siitä, että "suuret asunnot" olisivat seuraava halveksunnan kohde vähän samaan tapaan kuin paljon puhutut citymaasturit olivat jokin aika sitten... Ei nyt takerruta siihen faktaan, että osa niistä on aidosti aikamoisia maailmanparannuskoneita päästöjen kannalta, sillä ei AitoVihreää luonto tai kenenkään hyvinvointi kiinnosta, vaan halu kontrolloida muiden liikkumista ja rahoja ja koko elämää. Eikä sitäkään kannata miettiä, että suurin osa suomalaisista ei halua asua siellä Jätkäsaaren hiilineutraalissa, ellei peräti nollahiilisessä betonibunkkerissa aikanaan, vedenkäyttökiellon tullessa voimaan, yhteisen pyykkituvan orjana. Say no to Low, sano!

Voitte ajatella sen niin, että kunhan tulevaisuudessa joudutaan ottamaan käyttöön polkuautot,  niitäkin aletaan paheksua ja niistä kerätään aivan samalla tavalla autoveroa ja maksuja, kuin nykyisin kerätään moottorikäyttöisistä autoista. On hyvä muistaa, että Suomessa ollaan pioneereja tässäkin asiassa ja onpa täällä rakennettu maailman suurin polkuautokin jo valmiiksi, tai ainakin konseptitasolle asti.

Perhemalleille tietenkin monikulttuurisessa onnelassa on sitten omat autonsa. Rankemmin verotettuja ne tietenkin ovat, sillä "ketään" ei tarvitse sellaistakaan autoamikä on todistettu Oikeamielisyyden Sanomien puolueettomissa ja jokaisella tavalla aukottomissa tutkimuksissa. "Ken niitä epäilee, kokee karmean kohtalon ja joutuu jäämään Helsinkiin asumaan", vanha viidakon sananlasku.

Four-Person-Pedal-Car

Mutta palataanpa itse otsikon mukaiseen aiheeseen:

Katajanokan Suuri Gai´isti loihe lausumahan, että Hämeentie pitäisi muuttaa kokonaan joukkoliikennekaduksi.

Väsynyttä läppää, sanoisi teini.

Olisin kaivannut aitoja ulostuloja mutta yritetään pärjätä tällä. Samaan settiin olisi kannattanut vaatia samaa karua kohtaloa myös Mäkeläkandulle ja Mannerheimintiellekin. Olisitte saaneet kylän paremmin tukkoon ja autioitumisen nopeutumaan. Kukapa ei asuaisi majailla Katajanokan kaltaisessa elottomassa nukkumalähiössä aitovihreään tyyliin.

Tässä väsyneessä vihervisioinnissa on kyse jonkinlaisesta alkuvuoden provosta. Kaupungin sadat ja tuhannet muttei toivottavasti vielä sadattuhannet virkakyöstit ovat vihreässä paineessa, sillä sitähän uutisartikkelissa mainittu poliittinen paine tarkoittaa. Kyöstit ja erilaiset pienet ja suuret poliitikoksi haluavat elävät jonkinlaisessa symbioosissa toimien kohti "edistyksellistä tulevaisuutta" tai jotain muuta vastaavaa olotilaa. En vielä ole oikein päässyt täyteen selvyyteen tämän symbioosin luonteesta, joten kuulisin siitä mielelläni lisää, jos muilla on enemmän käsitystä mistä siinä on kyse.

Perverssillä tavallahan tässä jengi saa sitä mitä on lähikoulussa paperilappuun numeron raapimalla tilannut eli kurjuutta. Ottakaa se hymyillen vastaan, helsinkiläiset, sitten kun se kunnolla rysähtää päin naamaa.

Vihreämpi tulevaisuus, tyhmemmät naiset(kin).

GreenWorks1

Nyt närästää

Autoja fanittavat lukijat varmaan tietävät Breran. Kyseessähän on Alfa Romeon konseptiauto, joka otettiin tuotantoon melkeinpä sellaisenaan vuosituhannen alkupuolella. Wikipedia kertoo olennaisen.

Kyseessä on liioittelematta yksi maailman kauneimmista autoista. Suomessa raharajoitteisena joutuisi tietenkin laittamaan dieselöljyllä käyvän purkin vaikka mielessä on tietenkin bensa-V6. (ja se apteekin kaunotar, sillä asia vaivaa minua yhä). Yhdistän Apteekin kaunottaren usein Alfa Romeoon.

V6 tarjoaisi voimaa kaikilla kierrosalueilla, sekä urheilullisen äänimaailman, josta me dieseltraktoreilla päristelevät suomalaiset voimme vain haaveilla. Lisäksi Alfan neliveto, Q4, olisi tarjolla voimakkaampien moottoreiden kanssa. Kuolleita kohtia ei vetoalueilla ole, mikä saattaa diesel-miehelle olla outo ajatus. Toisaalta taas sitähän se oikea autoilu on: voimaa ja sitkeyttä sekä tyyliä.

Ai miten tämä liittyy närästykseen, voisi joku hippikin jo kysyä.

No siten, että esimerkiksi vuoden 2006 Brera maksaa Italiassa noin 10 000 euroa ja allekin. Suomessa taas....

noin 24 000 euroa.

Missäs mulla olikaan ne närästyslääkkeet?

alfa_romeo_brera_00

tiistai 7. tammikuuta 2014

Gaian jihadisti eli gai´isti

Kirjoitin jokin aika sitten Helsingin muuttamisesta nukkumalähiöksi (Kaupunki ei ole vihreä nukkumalähiö). Toiston ollessa opintojen varsinainen äiti, on mukava huomata, että asia on päässyt lehtiotsikoksi Uudessa Suomessa (sivumennen sanoen lehden nimessä on jotain irvokkaan edistyksellistä). Ja ei, en luule, että yksikään toimittaja on tätä blogia lukenut.

Vihreiden suur-smurfit nuorine oppipoikineen tietenkin haluaisivat tyhjentää kaupungin "riistokapitalismista" eli käytännössä kaikesta inhimillisestä kaupankäynnistä paitsi luomupuodista, joka varmaan sijoitettaisiin energiatehokkaasti keskelle kaikkea, jonnekin kuihtuvan Stockan nurkille. Pientä liioittelua toki tässä, mutta osataan sama peli toisellakin puolella. Stockakin voi osaltaan kiittää vihreitä äänestäjiä. Automarketit vetävät porukkaa yhä enemmän ja enemmän kehäteiden varrelle. Keskusta taantuu ja se muuttuu sanalla sanoen vihreäksi.

Nähtävästi ja eri huhujen mukaan useampikin Vihreä Guru asuu Katajanokalla. Se onkin elämästä vieraantuneille ja usein koskaan töissä käymättömille "Gaian tulkeille" mainion kuollut mesta. Katajanokka on kuin Mäntsälä tai mikä vaan Suomen kunta Helsingin ulkopuolelle: paras puoli on, että sieltä pääsee pois. Mitään syytä ei Katajanokallekaan ole mennä. Paikassa on kai tätä nykyä yksi S-mafian kuppila ("oliko poonuskorttia?", kuten sinultakin varmaan usein kysytään) ja pari ison ketjun ruokapaikkaa, muutama hauska jugend-talo Vyökadulla ja Laivastokadulla sekä tolkuttomasti rumia kasaribunkkereita ja jokunen ihan aito neukku-henkeen rakennettu 70-luvun kerrostalo. Siinäpä se. En ole käynyt alueella jalkaisin vuosiin. Vielä kun heivaisivat Vikingin terminaalin veks sieltä, niin Vihreät saisivat unelmiensa kuolleen lähiön.

Kaupunginhallitus käsittelee rakennuskiellon äänestyksessä huomenna: en odota ihmeitä.

Vihreiden harhaisissa utopioissa ja Pyhässä Sodassa länsimaista elämäntapaa vastaan "asuntopula" ratkaistaan tunkemalla koko Suomi Helsinkiin betonibunkkereihin. Tätä edistääkseen gai´istit tarvitsevat rajoituksia yksityiselle, autoon perustuvalle liikkumiselle, jolloin kehä sulkeutuu ja ihmisten on pakko muuttaa Helsinkiin mikä kertoo Vihreille vain oman aatteen ylivoimaisuudesta.

Oikea ratkaisu on itsenäisen liikkumisen helpottaminen rakentamalla kunnollisia teitä, helpottamalla pysäköintiä Helsingissä, poistamalla autovero ja mielellään polttoaineverokin. Ensimmäinen korjaava liike on bussikaistojen lopettaminen. Siitä se lähtee. Oikeastaan jo sillä kaikenlaiset hetkelliset "ruuhkat", mikä Helsingissä tarkoittaa kahtatoista autoa jonossa, loppuvat.

Alla kuva jonkun vihreän blogista aikoinaan. Otsikkona oli "ruuhkaa Mechelininkadulla".


Ja jo vain helpotttaisi "asuntopula", kun ihmiset pystyvät itse päättämään missä asuvat ja voivat liikkua omilla ehdoillaan omaan tahtiinsa.

On myös hyvä muistaa, että Vihreä Eliitti ei aidosti ole kiinnostunut "ympäristöasioista", "luonnosta" tai yhtään kenenkään muun oikeuksista kuin omistaan. Eniten kiinnostaa muiden rahat ja oikeus päättää muiden elämästä. Muutama aidosti Gaiasta kiinnostunut niin sanottu hyödyllinen idiootti toki tarvitaan mukaan hörhöilemään luontojärjestöön ja muuhun kivaan kumisaapas-tason toimintaan villamyssy päässä.

Nesteen hallitukseen lienee sosialistien kesken yhtä kova tunku kuin ministeri-Volkkarin takapenkille. Palkkiot maittavat varmasti jatkossakin. Ja jos joku näkeekin tässä jonkin epäloogisuuden, on asia helppo kuitata legendaarisella vastauksella:

se nyt vaan on helpompi vaikuttaa asioihin sisäpuolelta.

maanantai 6. tammikuuta 2014

Alkoholiverokapinallisen elämää, osa 12: Vuoden kokeilu

Suunnilleen vuosi sitten, tai oikeastaan vasta maaliskuussa, kyllästyin Jutan temppuiluun ja panin stopin alkoholin ostamiselle vähittäismyynnistä. Tästä kerron juttusarjan osassa 1. Vuosi 2013 oli sitten historian kuivimpia ellei kuivin. Kupitettua tuli lähinnä anniskelupaikoissa ja niissäkin lopulta ihmeen vähän. Ei tätä kuitenkaan Jutan ansioksi pidä laittaa, sillä itse jokainen korkin kiinni laittaa tai kaupasta juomansa kantaa.

Lopulta kapinani lähti vähän käsistä, enkä enää ostanut edes perinteisiä saunakaljoja lähikaupasta vaan olin ilman. Loppuvuodesta sorruin ostamaan pari kolme kertaa tölkin tai pari, sillä enhän minäkään sentään täydellinen ole. Kokeilu oli hauska ja aion jatkaa sitä hieman lievemmällä tahdilla.

Tallinnasta nostin viime vuonna kyytiin pari kertaa pienehkön lastin. Moni varmaan muistaa, että suomalaisia viinanostajia on kuvattu salaa Tallinnan satamassa. Ihan totta, luit oikein. Täytyy sanoa, että jotain erikoista siinä touhussa kyllä on. Aikuiset, nähtävästi täysjärkiset, ihmiset ostavat niin paljon kirkasta viinaa, että olen itsekin nähnyt useamman kerran kun paikallinen viinakaupan myyjä nostaa trukilla täyttä eurolavaa ruosteisen hiacen perälle. Se on uskomaton näky.

Toisaalta niinhän se pitääkin tehdä. Verotus on lähtenyt täällä käsistä, enkä koe millään tapaa, että kenenkään kannattaisi enää kovin tunnollisesti näitä veroja maksella. Miksi maksaa, oikeastaan? Eikä nyt aleta lässyttämään "kun ne menevät hyvää tarkoitukseen". Niinhän ne aina menevät, joka paikassa muuallakin kun teille niin on kerrottu jo koulusta asti. Maksamalla rahoitat vallitsevaa järjestelmää ja voit itse miettiä, miellyttääkö se sinua. Jos miellyttää ja olet tyytyväinen, jatka toki maksamista.

Diggaan ajatusta, että Suomessa etenkin maakunnissa on kattava trokariverkosto viinanmyynnille. Tapasin viime vuonna muutamia "isäntiä" eri puolilta Suomea, jotka kertoivat hieman homman toiminnasta. Kartanovolvo tai hiace käy Tallinnassa, hakee lastin ja jälleenmyynti hoidetaan tutunkauppana kohtuuhintaisilla tuotteilla. Kympin olutlava myydään noin viidellätoista eurolla. Kyseessä tietenkin A-olut. Tiukka viina kulkee siinä mukana, sillä se on perinteisesti ollut mainio kauppatavara kätevän "hyötysuhteensa" takia, kuten tiedämme jo kieltolain ajoilta asian olevan.

Aidosti en usko myyjien tuosta touhusta nettoavan juuri yhtään mitään mutta hei: vain kommunistit mittaavat kaiken (toisten) rahassa. Aatteellinen toimintahan se on jalointa toimintaa. Maistoin näitä "import-oluita" itsekin muutamalla saunareissulla Suomen niemellä. Ei se pahalta maistunut.

Alkoholivero nousta napsahti muutama päivä sitten. En ole tälle vuodelle vielä juonut tippaakaan, joten sekin asia piti korjata eilen hyvässä helsinkiläisessä olutravintolassa kavereiden kanssa maailmaa parantaen!  Nyt on luonnollisesti melkoinen kanuuna eli darra mutta eiköhän tämä tästä taas lähde liikkeelle särkylääkkeiden ja rasvaisen ruuan avittamana.

Näin eilen pitkästä aikaa silmää hivelevää naiskauneutta mutta silti yksikään ei vetänyt vertoja Apteekin Kaunottarelle

Kuva

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Sarjan aiemmat osat luettavissa:

Osa 11: Aine helvetin esikartanosta

osa 10: Kieltolaki, missä sinä viivyt

osa 9: Demareita paossa

osa 8: Kiristyy, kiristyy

Osa 7:Virkamies tietää

Osa 6: Vapun jälkeen

Osa 5: Kun jano ei lähde juomalla

Osa 4: Simaa!

Osa 3: Suomalainen demari

Osa 2: Tuttu tunne

Osa 1: Veroja ystävällisesti korottaa hän

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Maaseutudemarin sdp-visiot

Kuten olen jo useita kertoja maininnut, ei Suomessa ole muita kuin erilaisia sosiaalidemokraattisia puolueita.

Hauskan esimerkin tästä tarjoaa tällä kertaa Keskustapuolueen nuorisopuupääjaoksen toimija, jonka nimi jää tarkoituksella tässä mainitsematta. Blogissaan hän on visioinut verotusta ja tarkemmin sitä, kuinka köyhyys poistetaan.
Osana kokonaisvaltaista verotuksen uudistamista tulisi pohtia siirtymistä neljän arvonlisäverokannan malliin. Tässä mallissa esimerkiksi ruoka, lääkkeet ja joukkoliikenne olisivat luokassa 0%; palvelut ja media luokassa 10%, yleinen alv. noin 26% ja ylellisyystuotteet noin 36%.

On suorastaan surullista, ettei "ylellisyystuotteita" tarkemmin eritellä. Mainitaan vain "huvipurret, timantit ja muut tällaiset täysin turhat hyödykkeet". Todennäköisesti samaan settiin kuuluu lämmin vesi ja ympärivuorokautinen sähkönsaantikin. Vasemmistolaisen mielestä jokaisen olisi suotavaa olla tytyväinen siihen leipäpalaseen, jonka valtio viitsii antaa. Sunnuntaisin saatte sitten kinkkusiivun siihen päälle ja voitte järsiä sitä kylmässä ja ahtaassa betonibunkkerissa radanvarsilähiössä. Puoluepomo ajaa siitä ohi illalliselle ja vilkuttaa ikkunasta jos muistaa.

Maalaisliitonkin vaalimainos on valitettavasti vanhentunut.

maa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ketä demaria sinä äänestät ensi vuonna?

lauantai 4. tammikuuta 2014

Suomi suunnittelee omaa alkemiapaneelia

Suomi aikoo perustaa kansallisen alkemiapaneelin.

Siitä on hahmoteltu asiantuntijaryhmää, joka kokoaisi tietoa alkemiasta kullan valmistamisen taustaksi. Paneeli ei tee omaa tutkimusta.

Paneelin on tarkoitus koostua eri tieteenalojen asiantuntijoista. Edustettuina olisivat muun muassa luonnontieteet, taloustieteet, teknologia ja kansainvälinen politiikka.

- Lukumääräisesti paneeli ei voi olla kovin laaja, sillä se hankaloittaisi ryhmän työskentelyä. On myös mahdollista, että paneelin kokoonpano vaihtelee työvaiheen mukaan, sanoo alkemistikyösti Jack Pavunvarsi Oikeaoppisuuden ja Aukottoman Totuuden ministeriöstä (OATM).

Alkemiapaneelin valmistelu on alkanut ministeriössä, ja toiminta on tarkoitus saada alkuun syksyn aikana.

Varsin tehokas ja aivan liian tuntematon, hieman vastaava paneeli meillä jo onkin Suomen Turuus. Voi vain kuvitella miten raskasta ja haastavaa on olla....... tulevaisuuskyösti.

Hommahan on rankkaa: projekteja pyörii, kahvitilaus on saatava varmasti perille tässäkin kuussa ja pullat tilattava ajoissa. Tulevaisuudesta kun ei tiedä varmaksi ja omaa leipomoa ei talossa ole.

Tutkimuksia oli käynnissä vuonna 2012 peräti 70 erilaista. Ei haittaa, ettei niistä kukaan ole kuullut - eikä kuule.

Paperia kuluu varmasti paljon, mikä on hyvä, sillä se lisää hieman oikeaakin työtä jossain päin maapalloa.

Henkilötyövuosia tehtiin vuonna 2012 yhteensä 52 ja touhun ollessa, sanoisinko "varsin haastavaa", ei tästäkään kioskista todennäköisesti olla ihan ensimmäisenä leikkaamassa määrärahoja.

Nimettömänä pysyttelevä tulevaisuuskyösti suostui pitkän suostuttelun jälkeen vuotamaan blogiini yhden kuvan, jonka hahmotteluun tutkimusryhmän jäsenet käyttivät koko viime toukokuun. Kesä-, heinä- ja elokuu meni kuulemma pohtiessa, miten tieto ilmoitetaan maksupuolella olevilla kansalaisille ja pitihän ne viiden viikon lomatkin johonkin väliin tunkea koko porukalle. Syyskuussa, tarkemmin siellä loppupuolella, päätettiin sitten, ettei kuvaa julkaista, koska sen antama kuva Jutan ja Jyrkin luotsaamasta valtiosta lähitulevaisuudessa saattaisi järkyttää herkimpiä katsojia. Kaiken lisäksi kuvassa etummaisena menevän kaverin vaatteista tuli väärän värisiä.

" Me tehrään ensi keväänä uusi kuva", toteaa nimettömänä pysyttelevä tutkijamme.

Tässä se nyt kuitenkin on:

Kuva

Jatkuvasti nousevat verot - mitä kaikkea ihanaa niillä saakaan jatkuvasti lisää.

perjantai 3. tammikuuta 2014

Kysymys sinulle, Vihreä. Osa 4.

Tässä sarjassa esitämme kysymyksiä Vihreille.

No, miten se on maailmanpelastus sujunut viime aikoina?

Mietin vaan, kun huomasin tällaisen oppaan. Että ovatkohan sen neuvot toimivia. En ole lukenut sitä vielä.

Kyse ei ole kuitenkaan mistään sunnuntaiajelusta enää, joten hyvä neuvot ovat varmasti tarpeen.

Kuva

torstai 2. tammikuuta 2014

Uusi vuosi, korkeammat maksut

Valtion viimeisin lahja tälle vuodelle, eli veronkorotukset, alkavat nyt näkyä polttoaineiden hinnoissa. Dieselöljyn hintaan on ilmestynyt muutaman sentin lisä. Kiitos siitä Jutalle, Merjalle ja monille muille eteläisessä Helsingissä hengaileville maailmanparantajille. Mikäli en saa neuvoteltua lähiaikoina lisää liksaa itselleni, on minulla käytettävissä omaa rahaani hivenen entistä vähemmän tänä vuonna. Upea järjestelmä tämä hyvinvointivaltio. Ei voi muuta sanoa. Vihertävät riemuitsevat varmaan saavutuksistaan, sillä ostovoiman heikkeneminen alkaa todella näkyä - kiihtyvään tahtiin.

Kevään kolkutellessa jo auton ovia (kyllä, tämä on sitä Jyrkin ja Jutan joskus kaipaamaa positiivista ajattelua) nousevat mieleeni tietenkin jo ensi kesän ajosuunnitelmat sekä auton laittaminen kesäkuntoon. Renkaat menevät vaihtoon nykyisten kesänakkien ollessa jo aidot Silestonet, joista miekkataksissa istuva sinihaalarinen setä, tai kireälle ponnarin kiskonut ja jostain pistoolin saanut täti, antavat lisäverolipun kouraan niin halutessaan. Aidosti tietenkin on vasta talvi aluillaan ja kohta pääsen kiroamaan vajaavetoisen kärryn talviominaisuuksia.

Enemmän kuin verolippu, minua kiinnostaa oma ja muiden turvallisuus sekä auton ajettavuus. Etuvetoisen kanssa matkaa tehdessä tuntuvat vetävät ja ohjaavat pyörät kuluvan aikalailla. Ajan tosiaan kuin vanha nunna, ainakin omasta mielestäni. Konehuoneessa on kuitenkin perushyvät tehot reservissä, joten kaipa sekin vaikuttaa renkaiden kulumiseen.

Mielenkiintoista onkin miettiä, mistä renkaat ostaisin. Ostanko suomi-renkaat, joiden kierroshinta on noin 800 euroa ellen sitten lähde kokeilemaan onneani niin kutsuttujen kiinalaisten tapporenkaiden kanssa. Rengassetin hinta saattaisi jäädä silloin noin viiteensataan euroon. Vai haenko kesäkumit Tallinnasta samalla kun vien auton sinne määräaikaishuoltoon? Siitä ei nimittäin Jutta kostuisi (sic) yhtään mitään. Vastaavasti minä saisin renkaat vähän halvemmalla ja voisin käyttää erotuksen suomirenkaisiin johonkin aivan muuhun.

Esimerkiksi tekemällä baarikierroksen Tallinnassa hyvän pihviravintolan kautta koukaten. Majoitus järjestyy jossain laadukkaassa hotellissa siinä sivussa!

Näen jo mielessäni tämän matkan aiheuttaman hiilijalanjäljen ja tunnen etäisesti vihermiesten halveksuvat katseet selässäni heidän kauhoessaan haaleaa aamupuuroa parin minuutin kylmän suihkun jälkeen.

No, ei se valinta nyt lopulta niin vaikea ole.

Enää on mietittävä vain renkaiden tärkein ominaisuus: väri. Kaltaisellani ekomiehellä on silloin vain yksi vaihtoehto.

Kuva

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Verotus tappaa tänäkin vuonna

Lehtitietojen mukaan kansanedustaja on selvinnyt ihmeen vähillä vammoilla törmäyksestä rekan kanssa.

Kansanedustajakin ymmärtää jotain autoista:
Ei ollut vielä minun aikani lähteä. Turvatyynyt, uusi auto ja suojelusenkeli pelastivat.

Suojelusenkelistä saa jokainen olla mitä mieltä haluaa, mutta turvatyynyt ja uusien autojen tekniikka parantavat hienosti mahdollisuuksia selvitä vähemmillä vammoilla tai peräti hengissä vakavistakin onnettomuuksista. Jopa cityvihreä saattaa sen käsittää, joten laitetaan tueksi linkki aiheeseen liittyvistä artikkeleista Liikennevakuutuskeskuksen ja Talouselämän sivuille.

Kirjoitin jo viime vuonna lyhyen huomion ryöstöverotuksen tuhovoimasta. (Verotus tappaa, sanotaan. 23.6.2013)

Kiitos autovihamielisen Suomen valtion, on meidän jatkossakin ajettava ikälopuilla ja huonokuntoisilla romuillamme, sillä niihin ryöstäverotetut rahamme juuri ja juuri riittävät.

Tai ehkä tarkoitus onkin, että autoilevat kuolevat pikkuhiljaa peltipurkkeihinsa.

Vihervasemmistolaisuus tappaa - tiellä ja ehkä puutarhassakin. Vaikea sanoa tarkemmin, kun en tiedä paljoakaan puutarhanhoidosta.

Olenkin katsellut itselleni vihreää autoa, koska vihreys on nyt muodissa. Jospa se auttaisi pelastamaan maailman.

lam

Kaikille muille paitsi vasemmistolaisille oikein hyvää uutta vuotta 2014.

Riistoverotus on väkivaltaa tänäkin vuonna.