torstai 31. joulukuuta 2015

Uusi vuosi, uudet verot

Vasurille koittaa uusi vuosi. Se on hyvää aikaa kehitellä uusia veroja ja maksuja. Pääkanisterin virkaa touhottava Saatanan-Sipilä lupaileekin jo perivasurimaiseen tapaan veronkorotuksia ja "lisäsäästöjä". "Lisäsäästö" on vasemmisto-horinaa ja tarkoittaa erilaisten maksujen ja verojen korotuksia perinteisten veronkorotusten lisäksi. Veroista valittaminen muuttuu maksulliseksi, samoin avioerot. Mitä moninaisemmat kohteet joutuvat maksulliseksi tai niiden maksuja korotetaan: pysäköintimaksusta valittaminen... terveyskeskusmaksut.

Tarkoitus on panna kansa kuopan reunalle. Kuopan täytteeksi haetaan siis sinua ja minua. Meitä tavallisia ihmisiä. Vasemmistolaisten oma itku siitä, miten oikeutta saavat vain "rikkaat", on kohta lähempänä totuutta kuin arvata saattaa. Tämän kaiken sinulle, maksajalle, tarjoilee vasuri itse. Samoin kuin julkisen tilan käyttö voi pysäköintimaksujen muodossa riippua varallisuudesta, riippuu näköjään kohta moni muukin siitä paljonko massia olet onnistunut keräämään.


Tarkoitus on, ettei kenellekään ole mitään. Tuosta joukosta pois on luettava virkakyöstieliitti ja puoluetoverit. Kaksi ryhmää, jotka käytännössä ovat yksi iso hyvin sekava elättijoukko. Kaiken maksamisesi tarkoitus on tuon ryhmittymän porsastelun rahoittaminen vuosisadasta toiseen. Nythän se ei ihan vielä meidän kotimaisten maksajien rahoilla onnistu, koska "syöttövelkaa" porsaskunnalle on kymmenisen miljardia euroa. Rahaa hankitaankin velaksi, koska se on vielä mahdollista. Toivottavasti yhä useampi keksii keinoja luistella kyöstittämisen rahoittamisesta omalla kohdallaan. Tässäkin blogissa niitä keinoja on kerrottu useaan otteeseen, joten kannattaa tutustua myös vanhempiin teksteihini.

Jos nyt jotain "hyvää"/hyvää vielä löytyy, niin se on moottoriavusteisten fihadisti-mankelien joutuminen maksupuolelle. On sinänsä moraalitonta toivoa muillekin samaa paskaa, mitä itse joutuu niskaansa ottamaan autoon liittyvien verojen ja maksujen muodossa, mutta tässä tapauksessa homma toimii juuri kuten pitääkin. Fihadistien on oltava samalla viivalla maksajien joukossa. Se, jos jokin, on sitä vasemmiston huutamaa tasa-arvoa. Olen aiheesta visioinut aikoja sitten jutussa Polkupyörävero (24.3.2013)

Helsinginkadun tuhonnut porukka pääsee nyt edes teoriassa itsekin maksupuolelle. Harmi vain, että pahin sabotaasijengi on niin köyhää, että siellä tuskin sähkömoottorifillareilla ajellaan.

Kaikille paitsi vasemmistovihreille toivon parempaa vuotta 2016.

tiistai 29. joulukuuta 2015

Virkakyöstille mieleinen lattia

Kyöstit ovat huhujen mukaan nostamassa arvonlisäveroa yhdellä prosenttiyksiköllä. Tässä blogissa kyöstejä ovat myös hallituksen jäsenet, kansanedustajat, ministerit sekä monet muut.

Luulisi, että olisi jokin universaali taho, joka suojelisi suomalaisia ryöstöltä ja virkakyöstien mielivallan ja ahneuden kohteena olemiselta. Sellaista tahoa ei valitettavasti ole. Olemme vuosisadasta toiseen virkamiesten, omien ja vieraiden, kuppaamisen uhreja. Mikään, ja toistan tämän, mikään määrä maksamista ei riitä. Ei ole sellaista rahasummaa, jonka saatuaan kyösti toteaisi; "okei, tää riittää". MIKÄÄN ei riitä virkakyösteille.

Muuan Jorma-Kyösti aluehallintovirastosta on herpaantunut ideasta, jossa alkoholijuomat, nuo Suuren Saatanan paheet, tuotaisiin elokuvateattereihin hallintoalamaisten saataville. Ei sellainen käy. Pelkkä ajatuskin ahdistaa kyöstiä. Ehkä tätä ennakoiden ovat jorma-kyöstit virastoissaan kehitelleet nerokkaan asetuksen siitä, että anniskelupaikan lattian on oltava tasainen. Kyöstin omin sanoin "katsomossa on [nykyisellään] turvallisuusriski." Miten tästä tuleekaan mieleen taannoinen sääntely lasten leikkipaikoista keinujen ketjujen pituuksineen ja lenkinvahvuuksineen. 38 senttimetriä, muistattehan?

Miettikääpä kuinka turvattomia elokuvateatterit ovatkaan! Miten voi olla, että joku istuu hieman toista ylempänä. Missä ovat tasalattia-arvo ja oikeudenmukaisuus?!

Jorma-Kyösti nauraa matkalla viraston saunailtaan. Viinat on haettu Valtion Virallisesta Monopolimyymälästä. Maksajana toimivat hallintoalamaiset. 

Sillä niin se on vain parempi. Nyt, aina ja - virkakyöstin aamen.

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Virkakyösti on lomansa ansainnut

Helsingin Totuudellisessa Hesarissa on herttainen artikkeli virkakyösteistä, jotka jo aikoja sitten ovat jääneet pitkille joululomille. Esimerkkinä käytetään Kalasatamassa sijaitsevaa, kolossaalisen kokoista kyöstilää, Tilastokeskusta. Siellä syntyy tilastoja, joita ilman emme voi elää.

Pelkästään Opetusviraston kyöstejä ja kyllikkejä jää lomille noin 6000. Ja kuten tiedetään, kyllä virastoja riittää. Täytyy myös muistaa, että välikyösteinä ovat myös lukuisat muut valtiolta rahansa kuppaavat toimijat, vaikkapa nyt monet ammattiopistot ja vastaavat kioskit. Kuten usein olen todennut, on jokainen meistä hivenen kyösti tätä menoa - ellei jo nytkin.

Mutta näinhän se, että hullu töitä tekee ja virkakyösti vähemmällä pääsee. On ehkä hyväkin, että virastot tyhjenevät ties kuinka moneksi viikoksi vuoden mittaan; ovatpahan vähemmän haittaamassa ihmisten elämää uusilla rasitteillaan ja maksuillaan.

Yksityisellä sektorilla tänään ja välipäivinä puskevat piruparat eivät pääse nauttimaan virastolaisten eduista. Onpa mokomilla vieläkin syystä tai toisesta lomaviikkoon käytettävä 6 lomapäivää. Kyösteillä tämäkin on ratkaistu eri tavalla. Täyteen lomaviikkoon riittää 5 lomapäivää.

Ehkä hienointa olisikin, että ihan jokainen Suomessa jollain verukkeella notkuva kansalainen tai kuka tahansa saisi 800 euroa kuukaudessa korvaukseksi notkunnasta. Jos joku tienaisi jostain syystä enemmän, ylimenevä osa takavarikoitaisiin ja jaettaisiin virastojen viinerikassaan. Sitten kaikki olisi tasan ja kaikilla hyvä mieli!

Opettajatkin voisivat toteuttaa ikuisen unelmansa ja olla lomalla 12 kuukautta vuodessa nykyisten noin kolmen kuukauden sijaan! Ei tarvitsisi sitä "suunnittelua ja kokeiden tarkastusta" säveltää hätäpäissään sieltä jallupullon varresta mökin terassilta.

Meillä on tosi iso unelma!

tiistai 15. joulukuuta 2015

Liiton miehet

Olin joskus, valitettavasti, sellaisessa duunissa, jossa oli "liiton miehiä". Valitettavasti tuo duuni oli Metalliliiton punalippuista miehitysvyöhykettä. Tiedätte ne puheet röökitauolla, kahvitauolla, lounastauolla, tauolla.... , joissa viljellään sanoja "riisto", "oikeudet", "työehtosopimus".... saattoi siellä jossain vilahtaa "lahtarikin". 

Kuitenkin nämä samat vuodesta toiseen vapaaehtoisesti duuniin kantautuvat, rapiat kolme donaa kuussa tienaavat oman elämänsä sankarit usein, tosi usein, ovat ihan pellejä. Pelle voi vaikka hitsata kaverin pukukaapin kiinni. Hitsipillin suhistessa duunikaverin kaapin oven juurella se kulmahuoneen "riistäjä" maksaa palkkaa hitsipillin varressa krapulassa narisevalle punapellelle. No, tästä ei tämän enempää. En tiedä näitä ihmisiä ja toi kioskikin on ihan nevöhööd. Muistui vaan mieleen, miten paskoja duunipaikkoja on olemassa. Duunin pilaavat ihmiset, ei se työ itsessään. Nuorena näki kaikenlaista punalipun liehutusta. Näitkö sinäkin?

Mutta: 

Virkakyösti tarvitsee sinunkin vihjeesi! 
Oletko varma, että sait viimeksi kuitin siitä pizzamestasta? Maksoitko parturissa käteisellä?! 

Auta kyöstiä. Käräytä edes joku. Verovilppi on kyöstille vakava asia.

Kyösti syö sinunkin pöydässäsi! Et kai jätä arvovierasta ilman leipää?

Jos duunikaverin naama oikein vituttaa, voit aina liimata kaverin sinappituubin kattoon. 
Palkallisella työajallasi. Mietipä sitä. 

maanantai 14. joulukuuta 2015

Omituisia kannanottoja

On aikoihin eletty, kun samana uutispäivä näkee espoolaisen kaupunginvaltuutetun kannanoton yksityisautoilun PUOLESTA ja helsinkiläisen viherhörhön, katajanokan yligai´istin kannanoton koko yksityisautoilua VASTAAN.

Molemmat ovat omalla tavallaan omituisia lausuntoja. Yllättävämpi on espoolaisen "veto". Harvoinpa tuollaista enää mistään saa lukea.

Sanoisin sekä espoolaisille että helsinkiläisille: lukekaa tikkablogia ja todetkaa itse viherhulluuden eli gai´ismin sekä fillarihulluuden eli fihadismin järjettömyys yli 400 tekstin voimassa ja nimessä. (oikeastaan harmi ettei blogillani ole enempää lukijoita! Hah hah!)

Kummassakaan lajissa ei ole itsessään sinänsä mitään pahaa.. Fihadismi on OK, Gai´ismi on OK. Niitä vain pitäisi harjoittaa jollain autiolla planeetalla naapurigalaksissa, jottei niistä olisi mitään haittaa muille, normaalijärkisille ihmisille, joilla suhteellisuuden taju vielä pelaa.

Gai´ismi käy nyt voitonmarssiaan täällä Helsingissä, joka myös Globaalin Vastuunkannon Ytimenä tunnetaan. Pientä virnettä naamalle tuo se, että ajat muuttuvat ja kehitys kehittyy. Tulee aika, jolloin Vihreä aate on vain maininta historian nettisivujen välilehdellä.

Tarve itsenäiseen liikkumiseen ei sen sijaan lopu ennen kuin Aurinko sammuu.

Ja siihen vielä muutama viikko menee, sanoivat gai´istit mitä tahansa.

perjantai 11. joulukuuta 2015

Maksumiestä kyösti vie

älä kysy, minne johtaa paska, suomalainen tie....". Vanhaa laulua mukaillen, siis.

Kempeleellä hauskasti tituleerattu Saatanan-Sipilä (vrt. esim. Isohookana-Asunmaa, sekä muut kaksiosaiset nimihirviöt, joita naiset käyttävät tehokeinona) haluaa keikarilaumansa kanssa korottaa sakkojen ylärajaa.

Vaikka sakkoja jaellaan milloin mistäkin, on tässä päällimmäisenä ajatuksena wanhoilla autonrotteloilla vuosisadasta toiseen työntelevien suomalaisten piruparkojen ryöstön laajentaminen yhä uusiin sfääreihin. Vai miltä kuulostaisi 345 egen maksulipuke 20km/h ylinopeudesta? Täytyy muistaa, että ylinopeus on aivan mielivaltainen ja lopulta virkakyöstipäätös. Ei sellaista oikeastaan ole olemassakaan. On vain liian suuria tilannenopeuksia.

Lypsylehmän huonoin puoli kyöstien ja muiden sirkustelijoiden mielestä lienee, että ei sitä oikein ampuakaan voi, vaikka niin kovasti mieli tekisi. Viha autolla vielä ajamaan pystyviä kohtaan kasvaa vuosi vuodelta. Helsingissä sen vihan voi jo tuntea. Se suorastaan värisee ilmassa kilpaa saasteisten bussien työntämien myrkkykaasujen kanssa.

Kuvaavaa on asian, että "valmistelua on kiirehditty".

Eipä ihme, sillä SPR:n ihmiskauppiaat täyttävät tehokkaasti maan joka ikisen nurkan nuorilla karvanaamoilla, joilla päivärahat juoksevat hautaan saakka. Siitäkin huolimatta, ettei palvelun taso täällä ei ole sitä mitä on odotettu. 


lauantai 5. joulukuuta 2015

Mechelininkatu 5.12.2015

Ajattelin, että otan valokuvia Meklusta ennen kuin se joutuu fihadismin alttarille. Veriuhri, joka Meklustakin tulee muiden kaltaistensa kanssa, on täysin turha. Niin kuin kautta aikain ovat erilaiset uhrit olleet turhia joka puolella maapalloa mitä merkillisempiä hörhöpappien keksimiä jumalia lepytellessä.

* kuvat voi klikata suuremmiksi


Kadun leveydestä vie lähes puolet täysin turha muinaisjäänne historiasta - raitiovaunu. 
Tavallaanhan siinä olisi fihadistien oma kaista jo valmiina olemassa, missä sitä uskontoa harjoittaa, mutta eipä sellaista sovi ajatella.



Kuka on viime aikoina Hesaria pitkin ajellut, tietää, mitä fihadismi tuo tullessaan. Tarkoitus oli kuvata Hesarikin, mutta jätän sen seuraavaan kertaan. 

Tilaa on, kuten kuvasta näkyy. Fillareita ei ole, mikä sekin näkyy kuvasta. 

Jatkamme matkaa:


On tavallinen lauantaiaamu kuolleessa itämeren pikkukylässä. On kosteaa, lämpötila +4 astetta.
Nämä muutamat harvat autot ovat suurimmalti osin ajaneet Länsisatamassa juuri äsken laivasta ulos. Se tuo hetkeksi hivenen elämää ja liikennettä autioille kaduille Hietalahden suunnallakin.
Ilman laivaa katu olisi täysin autio.


Tämä tässä yllä on se risteys, jossa pikkutyttö menehtyi jäätyään kuorma auton alle. Kuorma auto tuli kuvan oikean reunan tienpätkältä kääntyen oikealle. Nyt tähän rakennetaan jotain, arvatenkin liikennettä hidastamaan. Syyllinen surulliseen tragediaan täytyy kaivaa jostain, ja sopivana syntipukkina voivat olla kollektiivisesti "autoilijat", sillä se nyt vaan kuulostaa kivalta.





Oikealla sairaala-aluetta. Fillaria et näe vaikka tässä tunnin seisoisit. 





En tiedä miksi, mutta tämä kaupunkimaisema on aina miellyttänyt minua. Tässä on jotain sopivan 1950-lukulaista. Huomatkaa tien molemmin puolin jo nyt täysin tyhjyyttään humisevat leveät kevyenliikenteenväylät. Meklu päättyy mäen taakse noin 100 metrin päähän.


Tässä alla olevassa kuvassa ei olla enää Meklulla vaan hankalasti lausuttavalla Nordenskjöldinkadulla, aivan välittömässä läheisyydessä. Kuvat, pakkoruotsia lausuakseni, Nuurdensöldinkadusta, ovat tässä vain esimerkkeinä jo toteutuneesta fihadismista. 

Kadun toimivuus ja uhrattiin näkymättömille Gaian pyöräjoukoille (vrt. enkelihorinat yms). Kyllä ne siellä ovat, ne fillarit, niitä ei vain näe. Kuvan molemmin puolin menevät verenpunaiset fihadismin voittokaistat - tyhjyyttään tuulessa märkinä ajan kanssa routien.


jatketaanpa tuon pienen mäen yli...


Nuurdeninsöltti risteää tässä Manskun kanssa. Mielestäni tämä näkymä on yksi parhaita helsinkiläisen vihermankelistien aikaansaannoksia kuvaavia näkymiä. Huomatkaa valtavat, leveät, täysin turhat punertavat Oikeamielisten ja Parempain Kansalaisten väylät. Hetki, jolloin niillä mankelistin näkee, on vuoden luntokuvaehdokkaana korkealla.

Koska ajat ovat mitä ovat, pannaan vielä yksi rakentamisen mestarinäyte tähän. Yksikään valokuva ei välitä fiilistä, jonka järjettömän kokoinen talo väärässä paikassa antaa. Olen ihmetellyt miten tuollainen voidaan tuohon rakentaa, mutta tämä onkin Helsinki.

Kuvan talo löytyy täältä. Oikealla olevan vaalean talon osakkeenomistajien riemulla ei liene rajaa.




keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Verotuksen tappovaikutuksesta, taas

HS:n jutussa, jossa sivutaan suomalaisten nerokasta toimintaa ikuisesti jatkuvan ja taas ensi kuussa kiristyvän autojen ryöstöverotuksen kanssa, on kommenttiosastolla niin hieno kommentti, että se ansaitsee tulla kirjatuksi tähänkin.

Nimimerkki Hesux kiteyttää:

Hienoa työtä ja hyvää osaamista. Veikkaisin etttä autojen tuunaajat olisivat sitä harrastaneet vaikka autoveroa ei olisi ollut. Enkä näe mitään syytä hehkuttaa suomalaista autoverokäytäntöä. Sen takia on tuhansia ihmisiä on kuollut ja kymmeniä tuhansia lokkaantunut vuosien saatossa liikenteessä turhaan, kun ovat joutuneet ajamaan huonolla kalustolla. Ikävintä tässä on se että joukossa on paljon nuoria miehiä joilla olisi ollut elämä edessä ja heistä olisi tullut hyviä veronmaksajia jos olisivat saaneet elää. Autoveron hyödyt ovat menneet sairalakuluihin ja työkyvyttömyyskorvauksiin sekä menetettyihin tuloveroihin. Puhumattakaan siitä inhimillisestä kärsimyksestä jota se on välillisesti aiheuttanut.

Näinhän asia juuri on. Itsekin olen verotuksen tappovaikutusta sivunnut jutuissani Verotus tappaa, sanotaan (24.6.2013),  Verotus tappaa tänäkin vuonna (1.1.2014) sekä Verotuksen body count (5.7.2014).

Verotus tappaa. Lienee se myös osaltaan sen tarkoituskin, sillä autolla ei pidä suomalaisen ajaman. Bussilla ja junalla on parempi. Suomen valtio käyttää väkivaltaa kansalaisiinsa, vaikka harva sitä ymmärtää tai käsittää.

Eipä mulla muuta. Rauhaisaa virkakyöstin elätyksen täyttämään loppuvuotta jokaiselle, paitsi viherpiipertäjille ja verouskovaisille.

lauantai 14. marraskuuta 2015

Ählämit

Eipä ole oikeastaan mitään sanottavaa.  

Ensin ajattelin raivota tässä. Toisaalta kun mietin, niin tämä teuraslampaan rooli on meille eurooppalaisille jo niin luonteva, että odottelen, koska täällä alkaa tapahtua.

Maksanpa vaikka ajoneuvoveron tässä samalla niin tulee turvallisempi olo.

"Liikenteen turvallisuusvirasto" kuulostaa niin - turvalliselta.


Alla olevassa kuvassa marssitaan hymyssä suin teuraalle: unelmansa kullakin.




torstai 12. marraskuuta 2015

Täällä vielä

Hiljaista on. Pimeys vetää mielen synkäksi ja kylmyys väsyttää - tai toisin päin. Surullisena olen seurannut Helsingin tuhon etenemistä pitkälti kuten olen sen ennustanut tähän saakka. Kohta tuleekin kolme vuotta täyteen tuhon ennustajana ja seuraajana.

Hämeentien toimivuus uhrataan fillarieliitin -fihadismin- alttarille. Myös naurettava ja tavallaan viimeinenkin naula toimivan kaupungin arkkuun, eli bulevardisointi, on nähtävästi liikahtanut askeleen eteenpäin toteutuakseen. Fihadistit vähenevät katukuvasta päivä päivältä jäätävän sateen piiskatessa pientä kylää Itämeren rannalla. Hulluimmat vielä ajavat ajolasit silmillä, mutta trikookiitäjiä ei ole enää tässä kuussa niin näkynyt. Yksi fihadisti ajoi kovaa vauhtia ohi minusta ja käytännössä hipaisi takkiani Sturenkadulla. Oli täysi ihme ja onni, etten liikkunut senttiäkään sivusuunnassa yllättäen, sillä törmäyksestä olisi tullut pahaa jälkeä.

Fihadistikin tietää, että Hämeentien suurin ongelma ovat sitä pitkin jatkuvasti ajavat saasterottelot, joita busseiksi kutsutaan. Nuo haisevat ja meluavat kolhoosivaunut ovat kuitenkin aikamme Pyhiä Ajoneuvoja, vain fillarista seuraavia, joita mikään järjellinen toiminta ei koske. Samaten hitaat, 1800-luvun tekniikan mukaiset, kymmenien tonniset painoiset kusivaunut (raitiovaunut) kolistelevat madellen ympäri kaupunkia ajasta aikaan. Onneksi, siis onneksi, näitä ei muualla Suomessa enää ole. Ratikat vievät pääväyliltä, kuten Mansku, Hämeentie, Meklu jo nyt nopealla arviolla puolet kaikesta kaistapinta-alasta. Mitään, ei mitään muutosta, parempaan ole tulossa.

Hämeentien kuoleman myötä keskustan vähäinenkin vetovoima ja tavoitettavuus laskevat ja kauppakeskuskaaret kehillä ja muualla Espoota myöten nauttivat autovirroista ja omaa rahaansa käyttävistä ihmistä. Helsingin ytimeen jäävät enää koneinsinöörit Afrikansarvesta, maahan tunkevat irakilaiset ja afrikkalaiset, joita näkyykin jo aika reippaasti kaupungilla. White flight Helsingissä -niminen tutkimus olisi mielenkiintoista luettavaa, jos sellaisen jostain saisi.

YT-neuvottelujen tuloksena olen taas työmarkkinoilla tuhansien matujen ja satojen tuhansien suomalaisten kanssa kilpailemassa samoista pienistä rippeistä, joita kyöstit meille heittelevät ikuisilta lomiltaan. Onpa joskus kyösti nähty heittämässä verosuunnittelupalaverin jälkeen puolikas kampaviinerikin ryöstöverotetuille hallintoalamaisille. 

Se on armon osoitus kyöstiltä, jolla on kaikki valta maan päällä päättää sinunkin rahoistasi sekä elämästäsi, niin kauan kuin Auringossa virtaa riittää. Ja kyllähän sitä vielä riittää.

Nastasankareille terveiset. Hyvin jyrsii!

torstai 29. lokakuuta 2015

Pieni uhkailu piristää

Pökkelö, huonosti artikuloiva ja kroonisesti epävarman oloinen Mäntyniemen puhuva pää varoittaa "niitä joilla menee hyvin",  muuttamasta ulkomaille, pois suomalaisen verokyöstin vihan varjosta.

Minullakin menee oikeastaan ihan jees, olosuhteet huomioiden, mutta...

Onhan se nyt vähintään jännä ajatus, ettei Suomesta saisi muuttaa pois. Jos nyt jostain olen sosialistien kanssa edes saman suuntaisesti samaa mieltä, niin Outokummun toimitusjohtajan eroraha on kyllä käsittämätön veto minustakin Ehkä ihmettelen sitä vähän eri syistä kuin punanutut.

Minkälaiset idiootit siellä kioskin hallituksessa tekevät tuollaisia sopimuksia. Toimitusjohtaja ei tuossa voi kuin voittaa. Vaikka vetäisi perskännit ensimmäisenä työpäivänä ja ahdistelisi sihteeriä kahvitauolla niin eipä voi kuin voittaa - puolitoista miljoonaa euroa. No, omatpa on Outokummun rahat. Vai onko tuossakin kioskissa virkakyösteillä sormensa pelissä? 

Rahat tai henki, se on punanuttujen pelin mielisairas henki. Sen tietää verottomista palkkioista ja loputtomista eduista nauttiva turhake Kesärannankin kesäterassilla. Tuskinpa silti miettii "omaa olemistaan" - sekä sitä, kuka ne edut kustantaa. Tuskin tähän sentään suoraa uhkausta sisältyy "oman olemisen" loppumisesta hiekkakuopan reunalla Nagantin laukaukseen, mutta tulipahan mieleen silti.


Mistä tunnistaa vasemmistolaisen ?
- ei se muusta osaa puhua kuin muiden rahoista - 

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Kun kyösti audibiilin hankki

Audikin on auto. Itse en sellaista ostaisi, sillä... Audissa on jotain naisellista; ollut aina. Lisäksi kaikki, joilla noita käkättimiä on, ajavat joko öljykanisteri takapaksissa jonkin "ominaisuuden" takia tai seisottavat autoaan pajalla aivan liian usein. Rahalla minä ostaisin BMW:n. Toisten rahoilla todennäköisesti Range Roverin. Miljonäärinä Lamborghinin, johon jatkuva pajakierre tietyllä tapaa kuuluukin.

Kyöstillä asia on toisin. Raha-automaattiyhdistyksen virkakyöstit ovat Audi-miehiä ja -naisia. Mikäpä siinä. Kyseessähän siis ei ole huono auto sinänsä

Tuskin RAY:n työntekijät ovat viroissa. En tiedä, eikä kiinnosta. Kyseessä on lopulta samaa kyöstitystä eri paketissa. Ei näitä laitoksia pitäisi olla olemassakaan. Ei RAY:tä, Veikkausta... Alkoa, ei kymmeniä muita Hyvien Veljien suojatyömaita, joiden johtoportaisiin noustaan puoluekirjoilla ja muilla saunailtojen suhteilla. 

Mikä sekin kioski oli, joka liittyi hevosiin ja jonka "toimitusjohtajalla" oli kuukausipalkkio kolmattakymmentätuhatta? En muista enää. Näitä puljuja lienee sadoittain aina maakuntia myöten.

Lopeta pelaaminen, suosi ulkomaisia pelejä.

Kyösti joutaa kävellä.


sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Fihadismin voittokulun järjettömyys

Kulunut viikko on ollut synkkä. Säät ovat kyllä suosineet mutta uutiset joka puolella ovat laskeneet mielialaa. Tämän lisäksi olen ollut kohtalaisen pahan flunssan tai muun "perustaudin" kourissa, mikä on vetänyt olon erittäin heikoksi.

Surullisena olen seurannut fihadismin voittokulkua Helsingissä. Tempaukset käyvät toinen toistaan järjettömämmiksi aivan samaa vauhtia kuin trikookiitäjät ja köyhät opiskelijat työntävät mankelinsa lämmitettyihin, tai kylmiinkin, pyöräkellareihinsa eri puolella Suomea. Talvi tulee. Se on synkkä ja pimeä, kylmäkin. Fihadistien talvi kulunee haaveilla siitä, kuinka "pahat autoilijat" saataisiin päiviltä.

Sunnuntai-Totuuden juttu "itäbaanasta" on surullista luettavaa. Olen vuosikausia ajanut autolla masentavaa ja huonokuntoista Kulosaaren siltaa edestakasin ja mainitsin sen aikoja sitten yhdessä jutussani. (Suomalainen tie. 28.2.2014).

Nyt Totuus väittää tuhansien mankelistien ajavan sillalla joka päivä. Tokihan tämä voi olla totta, mutta mitä nyt itse olen asiaa vuosikausia tarkkaillut, niin eipä siinä montaa fillaria kerralla näy. Kesällä toki enemmän jos on hyvä sää mutta suurimman osan niistä kerroista kun minä siitä olen mennyt, on fihadistien kaista loistanut tyhjyyttään. Ihme se ei ole; silta on varsin pitkä ja Helsingissä tuulee jatkuvasti enemmän tai vähemmän. Talvella fillarin näkeminen täällä Globaalin Vastuunkannon Ytimessä, Helsingissä siis,  on vähän kuin suksien bongaaminen Vietnamissa.


(Kulosaaren silta 25.10.2015)...
kuva on melkein yhtä tärähtänyt kuin helsinkiläinen fihadisti,
 tuhannet mankelistit ovat tässä näkymättöminä


En usko, että pyöräuskonnon eli fihadismin voittoa pystytään estämään. Virkakyösti ja viherkahjo ovat pari, jota et voi järjellä voittaa. Noiden kahden symbioosi on kaiken järjen ulottumattomissa.

Osuvalla nimimerkillä "Verotettu" Totuuden artikkeliin kommentoiva henkilö on samalla asialla kuin minäkin.

Ei noille vihreiden typeryyksille loppua löydy.
Eikö ymmärrys riitä siihen että jos pääväylälle tehdään hidaste se sotkee koko läpiajoliikenteen.
Paikoillaan seisova liikenne saastuttaa ja maksaa!

Pyöräilijöiden reitit täytyy rakentaa niin ettei muun liikenteen tarvitse kärsiä sen vuoksi.

Tämä pyöräilymania on jo saavuttamassa järjettömyyden mittasuhteet.

Ostetaan verovaroin mummonpyöriä a'8700 ja rakennetaan tyhjyyttään loistavia pyöräteitä.
Eikö viheranarkialle löydy pysäyttäjää ennenkuin kaupungin asuinmahdollisuudet on tuhottu?

Vastaus tuohon kysymykseen on lyhyt; Ei löydy.

Itselläni ei ole tiliä HS:n sivuilla, enkä niin ollen siellä kommentoi.

En siis ole yksin. ME emme ole yksin.

Mutta vähän meitä on.

Ja vielä: Kiitokset viime aikoina hyviä kommentteja kirjoittaneille.

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Virkakyllikit piparivaakaa kyttäämässä

Uskomattomimmat tarinat löytyvät tosielämästä. Ei tässä maassa sitä ajatellen oikeastaan käsikirjoitettua viihdettä edes tarvita. Virkakyöstit ja -kyllikit tarjoilevat parasta "osaamistaan" meille maakuntia myöten.

Länsi-Savo -lehti tietää kertoa tapauksesta, jossa kaksi virkakyllikkiä on lähtenyt yksissä tuumin, tuoreet viinerit todennäköisesti mielessään, tutkimaan vakavaa vaaka-tapausta. Kahvilayrittäjällä on ymmärrettävästi mennyt kahvit väärään kurkkuun kyllikkien iskuryhmän saapuessa paikalle papereineen, joissa oli sellaisia tehosanoja kuin "vaakadirektiivi", "ehdollinen käyttökielto" ja "rangaistusvaatimus".

Muutaman kerran vuodessa piparien punnitsemiseen käytetty vaaka on nyt julistettu käyttökieltoon, koska siitä puuttuu lainmukaiset merkinnät. Kannattaa lukea tuo uskomaton tarina itse - ja hämmästyä.

Virkakyllikit, jotka tämän tehoiskun tekivät, jatkavat Mäntyharjulla, tai ties missä siellä päin, ikuisesti pitkien vuosilomiensa odottelua ja todennäköisesti uskovat kuluneen sanonnan mukaan "tekevänsä työtä jolla on tarkoitus". Johonkin kai mitään-osaamattomat naiset, ja miehetkin, on laitettava päivähoitoon, ja sitäkin varten meillä on maailman suurimpiin kuuluva julkinen sektori. Harmi vain, että sitä joutuu jokainen oikeissa töissä käyvä tahtomattaan elättämään alati kasvavilla veroilla ja maksuilla.

En muista, olenko koskaan mainostanut varsinaisesti mitään tässä blogissa, mutta jos joskus käyn Mäntyharjulla (täytyy vielä katsoa kartasta missä se on), ostan varmasti pipareita Kahvila Kaneliässästä.

Tämä blogi antaa täyden tukensa virkakyöstien vihan kohteena oleville suomalaisille pienyrittäjille.

perjantai 16. lokakuuta 2015

Vihreää hulluutta miljoonilla euroilla

Maksaisitko fillaristasi 26 000 euroa? 

Et tietenkään. Eikä maksaisi kukaan muukaan omista rahoistaan. Toisten rahoilla ja gai´ismin sokaisemana moinen mielipuolisuus on täällä Helsingissä mahdollista.

Gaian nimessä ja veressä on HKL tilannut 500 fillaria hintaan 13 000 000 (kolmetoista miljoonaa) euroa. Kauppaan kuulunevat fillarien "pysäkit", jotka oletettavasti ovat pala terästankoa. "Tavoitteena "on enemmänkin fillareita lähivuosina mutta, mutta.... tavoitteita meillä on kaikilla. Ans kattoo ny, kuten sanonta kuuluu.

Näin meillä, täällä Viher-Utopian pääkaupungissa rahaa käytetään. Veikkaanpa, että tässä on virkakyöstin veli tai kaveri päässyt tekemään hyvää tiliä, mutta tämä on vain veikkaus.

Fillareita ja pyörätelineitä saattaisi löytyä vähän halvemmallakin. Toki tällä projektilla on pari Oikeamielisten kaveria työllistetty vuosikausiksi erilaisiksi "pyöräilyn kehittämiskoordinaattoreiksi", ja mitä niitä muita nimikkeitä nyt on lehdistä ollut luettavissa. Tämä siis kaupungissa, jossa hyvin harvoin fillaria näkyy välillä elokuu - toukokuu.

Fillareita lentelee sitten Töölönlahteen ja mistä niitä nyt voi vaan veteen viskoa, niitä hajotetaan, varastetaan, roudataan hiacen perällä Baltiaan ja Neukkuihin. Mikään ei kuitenkaan voi pysäyttää tätä järjettömyyttä. Ei edes se, että kaksipyöräiselle sääkään ei anna kuin pari-kolme asianmukaista ajokuukautta tässä maassa. Loppuosa vuodesta suojaudutaan paleltumiskuolemalta kuka mitenkin.

Tähän järjettömyyteen verrattuna Stefan "ei nää toimi, mutta..." Lindforsin suunnittelemat vänkyrät ratikkapysäkit alkavat vaikuttaa fiksuilta hankinnoilta. Stefuhan muistetaan muun muassa kahvikupista, josta ei juuri saa otetta ja öljykannusta, josta ei voi kunnolla kaataa öljyä. Lisäksi hän on duunannut pullon, jonka nimi on Plup. Siitä ei ollut mihinkään. Hieromasauvakaan tuskin hieroo, mene ja tiedä. Ei hätää kuitenkaan, onhan kyseinen mies taiteilija, joten vastuu jää maksajalle, ei myyjälle....  ok, riittää jo. 





















Ei ihme jos harmaapaitaisella päätä raavituttaa...


Helsingin tuhoa valmistellaan hyvää vauhtia virastoissa, virkakyöstien ja vihreiden kipeissä mielissä. Meille tavallisille kuntalaisille jää tässäkin pelissä vain maksumiehen rooli. Rahasta ei ole todella ole puutetta ja sitä voi aina veroilla, maksuilla, sakoilla, veroluontoisilla maksuilla ja muilla ryöstöhimmeleillä raapia lisää jo valmiiksi ostovoimaltaan Euroopan, ellei koko maailman onnettommimmilta ihmisiltä - suomalaisilta.

Nopealla guugletuksella kinkeistä saisi tilattua fillareita muutamalla kymmenellä eurolla kappale. 

Parempi lienee kuitenkin käyttää muilta ryöstetyt rahat omien utopioiden rakenteluun.

Helsingin Uutiset kertoo, että "Helsingin ensimmäinen kaupunkipyöräjärjestelmä otettiin käyttöön vuonna 2000. Kolikkopantillisia pyöriä oli käytössä kesäisin 200–400 kappaletta, mutta varkaudet ja jatkuva ilkivalta koituivat muutamassa vuodessa kaupunkipyörien kohtaloksi."

Tässäkin kohtaa mennyt on oikeastaan tae tulevasta. Toistakymmentä miljoonaa on kadonnut mereen ja pusikoihin sekä romumetalliksi vielä ennen seuraavaa vuosikymmentä.


Ja lopulta ihan hyvä niin. Sen verran kipeää tämä touhu on. Ongelma on lopulta vain, etteivät mitkään elävän elämän tosiasiat häiritse gai´istin taistoa hiilineutraalin maailman puolesta. 

Lopulta fihadistin pysäyttää vain jihadisti.


torstai 15. lokakuuta 2015

Kadonneet: jotain ihan muuta

Kirjoitellaanpa muutama rivi varsinaisten ydinaiheiden ulkopuolelta. Olen jo ajalta ennen internettiä saakka miettinyt, minne kadonneet ihmiset katoavat. Vuosia sitten katselin tarkkaan joka jakson sopivan kömpelösti tehdystä Kadonneet - tv-sarjasta. Karmiva oli muun muassa sairaalasta 80-luvulla kadonneen vanhuksen tapaus. 

Ihmisiä katoaa meillä ja maailmalla. Jotkut löytyvät, jotkut jäävät kadoksiin. Arkijärjellä vain tuntuu, että miten ihmeessä esimerkiksi tavallinen suomalainen nuori voi kadota jäljettömiin. Toki meillä täällä vettä riittää, minne hävitä ikiajoiksi. Vesistöissä monet löytyneet ovatkin olleet. Guuglaamalla löytyy parikin tapausta, joissa jopa auto on kadonnut ihmisen mukana. Merkillistä, kerta kaikkiaan.

Jos unohdetaan ufo-miehet, todennäköiset itsemurhatapaukset ja "tahallaan katoamiset", todennäköiset rikollisten välien selvittelyt sekä metsissä piileskelevät sarjamurhaajat (joista sarjamurhaajiakin ehkä Suomessa voisi teoriassa olla joskus ollut, miksei nytkin. Myrkyttäjä sairaanhoitajat eivät kuulu tähän joukkoon) niin minne esimerkiksi lapset ja nuoret katoavat? Siinäpä kysymys.

Suosittua murhapisteinfo-nettisivustoa en ole niin paljoa jaksanut selata. Juttu siellä vaikuttaisi lähtevän aika nopeasti älyttömiin ulottuvuuksiin. Vuosi, pari takaperin luin kaikki viestiketjut Ulvilan murhasta läpi, mutten niistä paljoa netonnut. Ulvilan tapauksessahan murhaaja monen mielestä katosi terassin oven ikkunasta loikkaamalla yön hämärään murhatyönsä tehtyään. 

Tiedä teistä muista, mutta jotain karmivan kiehtovaa näissä kadonneiden tapauksissa on, vaikken edes ole kovin innokas rikosten "fani" tai seuraaja yleensä.

Tampereen seudulla kadonnut Raisa Räisänen on jäänyt nimenä mieleen suomalaisista tapauksista. Samoin omituinen skootteritytön katoaminen ja löytyminen syrjäisestä Likolammesta Tampereelta. Tiekin, jonne ajoi, on umpikuja, josta on lampeen mentävä pihojen ja puskien läpi. Tampereella oli sekin tapaus, jossa nuori mies katosi bileistä viime vuosikymmenellä.

Läheisiäni ei ole kadonnut koskaan, mutta pelko katoamisen aiheuttamasta epävarmuudesta tuntuu hirvittävältä ajatuksena. 

Onko lukijoissa ketään, joka katoamisia on joskus pohtinut?


tiistai 13. lokakuuta 2015

Kehä Ykkösellä

Oli eilen juttua Kehä Ykkösen miinoittamisesta yksisilmäisillä rosvoilla, koska sampo yskii ja kirstun pohja on jo kaluttu melkein puhki riipiessä viimeisiä euroja sosialistisen monikulttuurionnelan rahoittamiseen. Uusille kunniavieraille sentään järjestyy kärkipaikka jonossa Valtion tarjoamista luukuista. Onnea, partalapset!

Totuus siitä, että älykkyys ei todellakaan takaa viisautta saati oikeastaan mitään muuta kuin menestymisen mahdollisuuksia vallitsevassa ympäristössä, kiteytyy lääkärissä, joka hoitaa laittomia maassanotkujia ja jättää laskut muille. En ylipäätään käsitä, minkälainen idiootti muuallakaan hoitaa "asiakasta" viidellätuhannella eurolla ja laskun tullessa kelpaa, että tämä kärsivä potilas ilmoittaa toisen idiootin osoitteen, johon laskun voi lähettää. Eihän tällaista ole edes parhaissa huumoripätkissä nähty.

Jos olisin diktaattori, lähtisivät tuon lääkärin oikeudet hoitaa yhtään ketään saman tien hyllylle. Omilla rahoillaan hoitakoon vaikka koko maailman sairaat, mutta joku raja muiden rahoilla perseilyyn on pakko alkaa löytymään. No, ei sitä löydy tässä maassa.

Kehä Ykköseen takaisin... 26 rosvoa ovat valmiina ryöstämään sinunkin satasesi 24/7. Tiehän on nykyisellään jo aika hyvä. Se vetää eikä pinta ole pahasti kynnöspeltona. En oikeastaan muista nähneeni kehillä älyttömiä tilannenopeuksia tai muutakaan perseilyä. Harvoinpa sitä muutenkaan Suomessa näkee. Kyllä jengi ajaa osaa.




Aamulla tänään ajoin pahimpaan "ruuhka-aikaan", noin puoli yhdeksältä, Kehällä. Oli toki kaistat täynnä mutta Kolmostien kohdalta Lebuskiin ajoi noin kymppiminsassa. Siinä on fihadistilla ja julgisilla muiden piikkiin matkaavilla köyhillä (pois lukien lapset) miettimistä.

Miten se meni... "alle seitsemän kilsan matkoilla Hiljainen Kuolema ™ on nopein." Heh heh. No kokeillaan joskus vaikka Arbian kauppakeskuselta Kivikon sorttiasemalle. Se on autolla noin 10 minsaa. Fillarilla ei taida edes tietä olla mistä sinne järkevästi ajaa. Tärkeintä kuitenkin, että "legenda elää". Ylämäkiä ei tässä edes mainita.






















Auto - se Vihreää vituttaa
Siitä jo tietää, että kyseessä on hieno ja tarpeellinen laite

Virkakyöstit ja pyhä vimma

Kehä Ykkönen "miinoitetaan" peltipoliiseilla (alkuun niitä tulee 26 kappaletta!), poliisi kyttää liian halpoja pizzoja ja varoittelee Uberista (joka muuten vaikuttaa nerokkaalta). Kaiken huipuksi Stasi-tyylinen veroilmianto-nettisivusto on räjäyttänyt suosionsa. Vihjeitä tulee jo parisataa viikossa (miettikää!)

Näin yön hämärässä näistä aiheista välittyy lähinnä virkakyöstien onneton epätoivo ja rahantarve. Jotain, niitä viimeisiä rippeitä, on vielä yritettävä kerätä väistämättömän romahduksen edessä. Rajat vuotavat kuin seula, kassa on typötyhjä, kyöstien viinerit uhkaavat kuivua leipomon tiskille... talvikin tulee. Ei hymyilytä mutta tuskinpa virastossakaan pitkien vuosilomien odottelua täysin naama näkkärillä jatketaan. Nyt alkaa olla tosi kyseessä.

Olen tehnyt yhä enemmän tarvittavia järjestelyjä, joilla valmistaudun perikatoon. On mahdotonta sanoa varmuudella, tuleeko se vai eikö, tai huomaako sitä edes, jos ja kun se tulee. Ehkä se meni jo... On varmistettava velattomuus, jonka olen nostanut keskeisimmäksi teemaksi omassa strategiassani. Työpaikan menetys tässä tilanteessa olisi katastrofi. On yritettävä repiä irti, mikä vielä revittävissä on. 

Tavallaanhan minäkin elän kyösteilystä. Hyödyn siitä suoraan, kun valtio pumppaa rahaa työpaikalleni. Mutta tämähän on kyösteilyn tavoitekin; tehdä jokainen riippuvaiseksi hyvinvointivaltion kalmankalpeasta kourasta. Every pizza counts, sanoisi amerikkalainen. "Älkää jättäkö lättyäkään kääntämättä!". Erilaiset poliisien some-kampanjat kertovat, kuinka turhaa työtä osa paskalakeista tekee. Vaikea sanoa ovatko talousrikostutkijat edes oikeita poliiseja eikä lopulta asialla ole merkitystä. Pizzakuittien ja parturien kyttäämiseen ei kannata koulutusresursseja kenenkään tuhlata. Pasilan miehetkin on pidettävä jotenkin leivässä, ja puhelin kengässä, sekä ennen kaikkea kulissit kunnossa. 

Toki julkinen salaisuus on, etteivät niin sanotut karvakädet tai kinkitkään pelaa samoilla säännöillä ruuan myynnissä, mutta nyt olen alkanut ajatella, onko asialla lopulta niin merkitystäkään. Veromuotoisen ryöstämisen ovat virkakyöstit vieneet jo niin pitkälle, että oikeastaan hyvä, jos jostain vielä saa jotain selkeästi halvemmalla, tai edes hieman edullisemmin sen ansiosta, ettei jok´ikistä pykälää jakseta noudattaa. 

En tiedä, millaiselta tuntuu olla velanperijä, koronkiskuri tai väkivaltainen perijä, mutta tuntuu, että yhä merkittävämpi osa kytistä joutuu tuollaisiin tehtäviin. Muistan eräänä kesänä tulleeni hivenen surulliseksi, kun maakunnissa ajellessani näin kesäillassa hyttyspuskassa tienvieressä paskalakin tutka ojossa. Että eikö todella ollut mitään muuta tekemistä senkään kylän reinikaisilla. Eipä kai.

Joutuvat teräämään vastentahtoisestikin rahaa vastentahtoisilta "asiakkailta". Onnea valitsemallanne tiellä. Toivotaan, että munkit kuitenkin ovat pehmeitä ja kahvi tuoretta, kun rankan Facebook-työpäivän lomassa niitä nauttivat, kytät ja muut virastosankarit.

Unohtaa ei kannata sitäkään tosiasiaa, että kaikenlaisen kyttäämisen yksi suurimpia tarkoituksia rahastuksen lisäksi on työllistää ne kyttääjät. DDR:ssä Stasin ilmiantajina oli jossain vaiheessa, muistaakseni, suunnilleen joka toinen innokas itä-saksalainen. Ainakin paperilla asia taisi olla näin mutta saattoipa tuo olla ihan tosielämässäkin. On irvokasta luoda kyttäämisen ja ilmiantamisen ilmapiiriä aikana, jona miljoonia pumpataan elintaso-partalapsiin sen enempiä kyselemättä.

Suomen suurin ongelma on yhä, yhdellä sanalla, verotus. Muita ongelmia ei juuri edes vielä ole. Verotuksesta on tehtävä niin kevyttä, että sitä ei enää huvita kiertää. Suurin osa ihmisistä maksaa mielellään jonkinmoista "perusmaksua" perusasioista. Niihin eivät kuulu esimerkiksi kyttääjät ja ilmiantopalvelut, monikulttuurisuusläänintaiteilijat ja satoja ihmisiä notkumassa pitävät erilaiset virastot ja laitokset, eivät sadat tuhannet muut kyösteilyyn liittyvät asiat. Myös ne kampaviinerit.

Se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa. Suomalainen talous, sysimusta tulevaisuus.




perjantai 9. lokakuuta 2015

Lyhyet erikoiset

1. Hankkiudu velattomaksi - keinolla millä hyvänsä
2. Myy kaikki tavarasi, joita et tarvitse seuraavan kuukauden aikana kertaakaan. Niitä riittää.
3. Ala käyttää käteistä pääsääntöisesti
4. Osallistu Jenkkilän Green Card -lottoon. (Avautui tuossa eilen taas)
5. Säästä edes hieman, mikäli sinulla ei säästöjä ole. Verotuksen takia harvalla tavallisella työssäkävijällä on.
6. Hankkiudu velattomaksi. Tätä ei voi liikaa korostaa.
7. Vaihda auto velattomaan tonnin katiskaan. Ysäri-japsit suositeltavia.
8. Muuta vuokralle. Jätä riskit jollekin ihan muulle.
9. Käy ulkomailla, ihan vaan fiilistelemässä. Tallinnakin käy. Saat vähän tuntumaa.
10. Varaudu lähtemään Suomesta vain housut mukanasi.
11. Muista, Suomenkin tuhkasta voi, ainakin teoriassa, nousta jotain parempaa tilalle.
12. Lataa Uber luuriin. On kyllä harvinaisen hieno ja toimiva sovellus. Suomessa kun ollaan, niin virkakyöstit eivät halua sinun näitä käyttävän.
13. Airbnb:llä voit ehkä saada pieniä lisätuloja
14. Mieti, miksi Amerikassa on ja Pohjolan-Koreassa tai Pohjois-Koreassa ei ole, eikä tule.
15. Tilaa ulkomailta netistä kaiken minkä pystyt. Esimerkiksi huppareita saa kinkeistä kybällä kotiin kannettuna. Tilasin eilen, katotaan mikä on laatu tai sen puute.
....
16, Muu, mikä.

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Kyösti se on kommari-kyöstikin

Eipä mulla muuta tällä kertaa. Lukekaa tästä surullinen tarina virkakyöstien järjettömästä kyösteilystä. Aina kannattaa muistaa, että nämä yksittäiset tarinat ovat niitä jäävuorien huippuja ja pisaroita meressä - kyösteilyn valtameressä. 

Demokratiaan länsimaisessa ja meille tutussa muodossaan on tosiaan kylvetty tuhon siemen.  Valtaan pääsevät liian helpolla pyrkyrit, opportunitsit ja mitään-osaamattomat keskinkertaisuudet ja nollatkin, joille ei muunlaisessa ympäristössä olisi tarjolla kuin huomattavasti vaatimattomampia hommia. Orjuuttahan se on näitä elättää vuosikymmenestä ja -sadasta toiseen, kun tuloista menee helposti lähes kellä tahansa yli puolet suoraan kyöstien "virkistyskassaan".

Tosielämässä, siinä järkevässä muodossa, kommunistinen menneisyys nykyisyydestä puhumattakaan olisi suora este työllistymiselle, no...  oikeastaan yhtään missään.  Jotain teiniaikojen pelleilyjä ei ehkä lasketa mutta aikuisiällä noista sairaista fantasioista olisi hyvä luopua ensi tilassa.

Meillä komukka-setitys se on valtakirja loputtomalle perseilylle muiden piikkiin, hautaan saakka, elättinä muiden yläpuolella erilaisissa ministeröissä ja virastoissa, lukemattomissa laitoksissa ja ngo-puolella.

Muut maksaa. Virkakyösti vaan kuittaa potin.

Hyi v*ttu, suoraan sanoen.

torstai 1. lokakuuta 2015

Terveiset Näläkä-muhiksille

Vai ei se ruoka maita, ilimatteks sais syyä. Meikäläiset maksais, tieätsä. 
SPR (Suomalaisten Pirullinen Ryöstäjä) vetää vielä siivun välistä joka juustopalasta ja riisinjyvästä.

S´on, partamiehet, bisnistä se tei´n elatus sielä hoitolassa.

Jos ei ilimaseks eteen kannetut lihapadat maita, niin eipähän sitä tarvihe syyä.

Ei suomalainen laiskoja valloittajia elätä - ainakaan loputtomiin. Ihan jo senkin takia, että rahat loppuu jossain vaiheessa ja velkapiikki menee kiinni.

Sekään ei auta, vaikka teille sänkisankareille ruokakupongit paikalliseen markettiin jakaisi. Ne taitaa "kokkaustaidot" olla jääny partakoneitten sijasta säkitettyinä kotiin Irakiin ja muihin paskastaneihin.



Aina voi tosiaan olla syömäti. Ei se sen vaikeempaa oo.



keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Partalasten hotelli

Tässä oikeastaan välittömässä läheisyydessä on partalasten täysihoitola. Unelmaihmiset nimittävät sellaisia paikkoja vastaanottokeskuksiksi. Helsingissä näitä mestoja on kaksi, ellei useampikin tätä nykyä. Se kyllä näkyy esimerkiksi siinä, että rikosepäilyt ovat lisääntyneet Helsingin vastaanottokeskusten lähistöllä.

Ylläri, miten se nyt silleensä pääsi käymään. Partalasten, iPakolaisten, par-rakkaalla lapsella on monta nimeä, päivä on melko yksitoikkoisen näköistä, kun sitä sivusta seuraa. Heräillään ehkä klo 10 maissa (verhot nimittäin avataan hotellissa....siitä sen näkee.. Siivojakin se voi olla, mistä minä tiedän), varmaan syödään hotelliaamiainenkin, pannaan släbärit jalkoihin ja aloitetaan pihalla notkuminen rööki huulessa.

Tätä on nyt ollut näkyvissä oikeastaan siitä asti, kun aseeton "Tornion maihinnousu 2.0" alkoi, eli joitakin viikkoja. Kadulla notkuessa nojaillaan autoihin. Zuumaillaan mitä niissä ehkä on sisällä ja mulkoillaan isäntien elkein ohikulkijoita. Tukat on sliipattu ja sänki on tarkkaan rajattu, tuore leikkuujälki on tasainen. Kunnollinen partatrimmeri on hieno ja arvokas asia.

Ilmeisesti iltapäivällä, kun röökin veto släbärit jalassa kadun pielessä alkaa tympiä, lähdetään steppailemaan niin sanotusti kylille. Kylän pintaan, kuten ennen vanhaan oli tapana sanoa. Siellä sitten sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, mikä on helppo uskoa. Ei ehkä tiedetä ihan tarkkaan missä päin ollaan mutta Euroopassahan sitä kuitenkin, kai. Kieltä ei osata, ei lukea paikallisia kirjaimia. Ei ymmärretä ihmisten käyttäytymistä ja tehdään varmasti virhetulkintoja. Nähdään ehkä rasistejakin. Ohjeet siitä, mitä suvakeille tarinoidaan, ovat tiukasti mielissä. Niitä on hyvä tupakkiringissä hieman kerratakin.

Miettii nyt sitäkin, että tyypeillä on ikää noin 20-35, noin parransängenkarkealla arviolla. Siinä iässä ei kauan jaksa paikallaan "norttia" kiskoa vaan mieli tekee tehdä jotain. Tarvitaan äksöniä. Kotimaissa sitä on ehkä saatu singoista ja rynkyistä, kivien viskelystä, eikä meillä valitettavasti ole vastaavaa täällä tarjotaan - ainakaan vielä.

Välillä ilmeisesti Suomessa (jo) asuvat kaverit, sukulaiset, tai ties mitkä, käyvät moikkailemassa täysihoitolassa. Tupakkia palaa. Kamerat lauluavat; partalapset ottavat kuvia toisistaan, selfieitä, muita ryhmäkuvia. Taksillakin ajellaan, mikä on jo melko erikoista nähtävää. Rahaa on selvästi käytettävissä ihan mukavia summia, ja sitä käytetään. Vaatteet ovat siistejä, matkalaukut suuria ja arvokkaan näköisiä. "Henkensä edestä paenneet" ovat lähteneet liikkeelle mukavalla matkakassalla läpi Euroopan.

Uusi elämä paratiisissa on alkanut siten aluillaan. On saatu ehkä uusi henkilöllisyys, ruokaa tulee, siivous pelaa, lääkäri käy moikkaamassa. Olo on kuin isännällä konsanaan. Välillä poliisiauto tuo uusia kavereita. Ja tupakkia palaa. Släbärit, shortsit, hapan katse, "nortti" huuleen ja kadulle bostailemaan. Kuvia en viitsi laittaa, vaikka niitäkin olisi, koska osan olen ottanut suunnilleen kämpän ikkunasta.

Virkakyöstejä tästä invaasiosta on syyttäminen. Hulluus etenee, kuten tapanani on sanoa. Muutos on monelta osin peruuttamaton eivätkä sen todelliset toteuttajat, eli virkakyöstit, joudu rikoksistaan ja moraalittomuudestaan koskaan vastuuseen. On rikos antaa suomalaisten varallisuus pois partalapsille ja tarjota heille täysihoito vain sen takia, että joku keksi taikasanan, jolla kaikki normaali järki katoaa sen kuulijalta. Ei se ehkä minkään suomalaisen lain mukaan rikos ole, mutta siltä se todella tuntuu, kun menoa katsoo omin silmin kuulo- ja näköetäisyydeltä. 

Kyösti, mussuta nyt sitä viineriä. Minä muistan sinut kyllä. Ja kaikki te opportunistit, jotka tungette verorahani näihin iPakolaisiin ja perustelette näitä hotelleja ympäri Suomea. Minä muistan teidätkin.

Huomaatteko muuten, etteivät Oikeamieliset eivätkö Virheätkään ole viime aikoina hiilijalanjäljestä huudelleet. Saattaapa olla, että divisioonallinen muhamettilaisia on hiljentänyt heidät.

Ainakin meikäläisen tämä meno on vetänyt hiljaiseksi.

tiistai 29. syyskuuta 2015

Bloggaamisen sekopäisyys

Jos jotain arvostan tässä kirjoittamisessa, niin se on ihmisten kommentointi. On hienoa saada palautetta oikeastaan oli se millaista tahansa. Yhtäkään kommenttia ei ole tässä blogissa mennyt roskakoriin. Jollain tapaa kirjoitus, jota kukaan ei kommentoi, on ollut turha. Ehkä tuo on pieni kärjistys, mutta suunta on tuo. Tajusin jossain vaiheessa, että niin sanottu pöytälaatikkokirjoittaminen on ajanhukkaa ja itsepetosta. Teksti syntyy olemassaoloonsa vasta ihmisten lukiessa sen. Sitä ennen sitä ei, itse asiassa, ole edes olemassa.

Vasarahammerin, jonka kommentteja arvostan erityisen korkealle, toteamiin jatkuviin blogini lopettamista tuskaileviin juttuihini täytyy todellakin sanoa, että rehellisesti en keksi enää mitään kirjoitettavaa, vaikka samaan aikaan tekisi mieli parantaa tasoa entisestään ja haastaa virkakyöstit ja viherkahjot yhä uudestaan ja uudestaan. Fiilikset ovat siis erittäin ristiriitaiset. Siitä se jatkuva tuskailukin saa alkunsa. 

Kaiken lisäksi tässä on kesän jälkeen ollut havaittavissa suoranaista epätoivoon vaipumista. Meno käy yhä sekopäisemmäksi ja jotkut painajaiset, joista olen kirjoitellut, taitavat käydä toteen. Tällä kaikella on lannistava vaikutus. Käyn lähes yhden miehen sotaa näkymättömiä tuulimyllyjä vastaan kuin mikäkin romaanihahmo. Lisäksi olen kirjaimellisesti Vihreän Ytimen keskipisteessä. Jumalauta, oikein myrskyn silmässä täällä Kalliossa. Olo on välillä reaalimaailmassa ja ovesta ulos mennessä kuin toisella planeetalla. Oikeamielisyys paistaa ihmisistä täällä sadan metrin päähän. Sen huomaa, vaikka jatkuvasti energiaa menee kaahaavia fillareita väistellessä ja törmäystä pelätessä.

Fihadisti voi iskeä missä tahansa. Olin tuossa iltana muutamana puistossa tässä lähellä. Kallioita oli oikeastaan joka puolella. Eikö suoraan alas kalliota syöksy jonkinlainen trial-fihadisti motocross-kypärä päässä ja synkän musta ajoasu päällään kovaa vauhtia. Täysjousitettu uskonkappale antanee mahdollisuudet levittää fihadismin sanaa myös haastavissa  ja vaikeakulkuisissa maastoissa.

Fillarikaistaa vedetään kuin viimeistä päivää ympäri Helsinkiä. Koko idea saattaisi salaliittoon uskovien mielestä olla yksi suuri kusetus, jolla autoilua hankaloitetaan Helsingissä niin kauan ja hartaasti, että voidaan ottaa ruuhkamaksu-kortti käyttöön. Kuten eilen totesin,  on kyseessä myös silkka reviiritaistelu, jolla merkataan "Oikeamielisten ja Parempien ihmisten alue" aatteeseen hyvin sopivalla verenpunaisella värillä. 2-kaistainen Hämeentie, tai osakin siitä, olisi uskomattoman hyvä tulppa Kehä Ykköselle asti. "Voi että niitä ruuhkia!", huutaa viherkahjo kyöstin säestässä viineri hampaissa parin tunnin lounastuolla kesken "rankan" duunipäivän.


Kuvaavaa on, ettei edes fihadistien omiin kuviin osu pyöräilijöitä kaistapäistelemään..... 
(kuva pöllitty tunnetun vihreän jostain kuva-arkistosta.) Niin, kun ei niitä pyöräilijöitä niin paljoa lopulta ole. Joskus joku mankeloi jossain täällä päin, mikä on ihan ok. Omaa kaistaa siihen ei tarvita. Kuvassa kiteytyy helsinkiläisen liikennesuunnittelun järjettömyys. Vähimmälle määrälle liikkujia on varattu suurin osa tien pinta-alasta. Nopealla arviolla 70 prossaa pinta-alasta on varmaan 90 prossaa ajasta ihan tyhjänä... no, tätä tää on eikä muuksi muutu.

Jatketaan...

Yksi syy lopetusaikeisiin on myös vähäinen lukijamäärä. Ilmeisesti blogia, kaikkia näitä yli 400 kirjoitusta, on lukenut pieni mutta uskollinen joukko. Kiitos siitä jokaisella lukijalle. Kommentteja on kertynyt noin 1000, mikä on mielestäni aika paljon tällaisen tavallisen luontokappaleen naputtelemaan blogiin. Suunnilleen kaksi ja puoli vuotta tässä on oltu blogia takomassa.  En ilmeisesti osaa käyttää tehokkaasti tunnisteita, joilla saisin lukijoita. Lukijoita tulee eniten muiden bloggaajien linkkilistoilta. Kiitos kaikille, blogini omalle linkkilistallenne liittäneet.

Tiedän kyllä kirjoittaessani toistavani itseäni, etenkin noissa mainituissa lopettamisaikeissa, joten otan palautteen vastaan kiitollisena ja vältän tuota aihetta nyt jatkossa.

Periksi ei vielä anneta, vaikka se jatkuvasti käy mielessä. Elämme kuluneen sanonnan toteamissa jännittävissä ajoissa juuri nyt.

maanantai 28. syyskuuta 2015

Hulluus etenee kovaa vauhtia

Tottahan se on, että blogit ovat omalla tavallaan vanha muoto ilmaista itseään. Blogeissa on hitautta, joka on hetkittäin hyvä, mutta suurimmalti osin kyse on "eilisen uutisista". Tieto kulkee nykyään huimaa vauhtia ja ehkäpä siinä mielessä Twitter todella on parempi keino tavoittaa ja vaikuttaa. Itselläni ei ole edes tiliä Twitterissä. Siinä voisi kai kommentoida suoraan vihreiden ja muiden puna-aatteisten twiitteihin ainakin siihen asti, kunnes ne kommentoinnin estävät. Tärkeintä kuitenkin on, että keinoja on ja niistä voi vielä valita.

Tämä blogi on tehnyt tehtävänsä.  En pystynyt pysäyttämään Helsingin tuhoa, en Suomen tuhoa, en edes kotikatuni tuhoa täällä Helvet....singissä. En pystynyt vaikuttamaan lopulta mihinkään. Toisaalta, jos sain yhdenkin lukijan heräämään vihreän hulluuden mielettömyyteen, eivät naputtelemani kirjaimet ole menneet täysin turhaan bittiavaruuteen. Taas yhtä huonoa maahanmuuttoblogia tästä omastani ei tule, vaikka mieli ehkä joskus tekisikin sellainen aloittaa. Hyviäkin mamu/iSlam/iPakolainen-blogeja on jo ihan riittävästi. Pyrin pitämään noihin aiheiseen liittyvät ihmettelyt lähinnä sivuasioina.

Suomen tie on alamäki. Oma outo versiomme länsimaisesta elämäntavasta vetelee viimeisiään. Tuntemamamme elämäntapa käytännössä katoaa ja tilalle tulee jotain muuta. Muutos on suuri ja onneksi myös loputon, mutta se tapahtuu sen verran hitaasti, että itse asiassa suurin osa meistä, tai tulevistakaan, ei siitä lopulta kovin paljoa tiedosta. Siirrymme kohti jonkinlaista helvetillistä monikulttuuriviheraalto-sosialismia, joka ainakaan minua ei houkuttele yhtään. 

Fihadismin voittokulku tappaa Helsingin nykymuodossaan ja tilalle tulee outo, kolkko ja autio nukkumalähiö. Kaupungista ei silloin enää voida puhua. Tästä olen kirjoittanut useita eri kirjoituksia. Niitä voi selata arkiston puolelta. 

Hämeentiellä Viherkahjojen ja fihadistien housut kostuvat, koska fillarikaistat lopulta tuonnekin nähtävästi tulevat. Voisin taas kirjoittaa vaikka kuinka paljon siitä miten järjetöntä ideologinen fillarointi Helsingissä, aivan saatanan kylmässä ja tuulisessa kylässä, joka on täynnä mäkiä, on. Antaapa olla.

Hämeentiekin on yksi suuri ylämäki Kurviin saakka, kun Hakaniemestä lähdetään. Se on 10 kuukautta vuodesta lähes ajokelvoton jo pelkän ilmaston takia. Mitkään faktat eivät ole ennenkään mielipuolia estäneet, joten olkoon tämäkin purnaus tässä. Sörnaisten rantatiellä on jo nyt tilaa fillaroida. Sitä tilaa on siellä ihan liikaa. Fillareitahan siellä ei näy. Hämeentie toimii fihadisteilla kuin minareetti. Kyse on tilan valtaamisesta ja reviirin merkitsemisestä. Punaiset voitonkaistat lisääntyvät ympäri kaupunkia varmaan tahtiin. Eipä niillä juuri ketään näe ajelemassa, mutta se nyt ei se tarkoitus ole ollut alunperinkään.


Totuus on lähempänä tässä. Kuvan varastin jostain. Kyseessä sama kadunpätkä.


Vallaan rapistuvaan kahvaan suomilampaat äänestävät vuosikymmenestä toiseen erilaisia idiootteja punaisissa aatteissaan korottelemaan milloin mitäkin veroa. Persujen piti estää moku-utopian toteutuminen. Itseasiassa uskon, että moni äänestäjä aidosti uskoikin niin. Siinä mielessä pieni yllätys oli, että monikullttuurisen helvetin portit aukesivat suunnilleen hetikohta, kun ministeri-Audin takapenkkiin painauduttiin ensimmäisen kerran. Itse en onneksi äänestänyt, joten eipä tuo niin vituta. Selvähän se oli jo alusta alkaen, ettei mitään uutta ole siitäkään demarileiristä tarjolla. Jos joku ei muista, ei Suomessa ole muita kuin erilaisia demareita. 

Ajoneuvovero nyt on pieni Suomi-klassikko. Sitä voi aina vähän korottaa. Tai voi korottaa hieman enemmäkin, kuten viime vuosina on käynyt. Rahaa se ei sinänsä tuo lisää, mutta kirkastaa vasemmistolaisten mieliä kummasti.

Varmaa on enä vain virkakyötien kampaviinerit sekä muhamettilaisten invaasio. Tavallaan molemmat ovat lopulta ihan ok. Jokainen viineri ja muhamettilainen vie Suomen taloutta miinukselle joka päivä. Mistään, ei mistään, ole näkyvissä mitään merkittävää tulonlähdettä. Lopulta, kun verot on korotettu noin 100 prosenttiin ja ajoneuvovero on autosta riippun 5-10 000 euroa vuodessa, alkanee punanuttujen touhu olla valmista.

Muuttoni pois Helsingistä, Vihreyden ytimestä, on ottanut taas yhden askeleen eteenpäin. Toisaalta, kassa tyhjenee valtiolla sitä vauhtia, että on lopulta ihan sama, missä Suomessa asuu; edessä on vain maksamista ja minareetteja.

Te, jotka pystytte, muuttakaa ulkomaille.

Minä vielä silloin tällöin saatan jonkin rivin naputella. Ei tämä tähän lopu. Ei vielä.


sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Singolla Suomeen


Kyllähän tää touhu on jotain sellaista, mitä en itse enää pysty kommentoimaan. Lukekaa itse ja tehkää joku tästäkin parempi bloggaus:

– Esimerkiksi tervehtiessä he pystyvät keskittymään tilanteeseen eikä hämmentävään hetkeen, kun naisilla näkyy paljasta pintaa."

Tätäkin kaveria varmasti ahdistaa niin maan perusteellisesti, kun sinko jäi himaan.
Ei  mulla muuta, kuten tapana on sanoa.


lauantai 19. syyskuuta 2015

Voihan vekkuli sentään

Nyt kun Irak, lainausmerkeissä, hyökkää Suomeen aseettomalla hyökkäyksellä, heräsi ajatus, voisinko esimerkiksi minä hakea turvapaikkaa jostain. Ensisijaisesti sitä voisi hakea jostain vähän lämpimämmästä Euroopan maasta Välimereltä mutta Ruotsista voisi aloittaa. Svenssoneissa on aina ollut jotain hauskalla tavalla säälittävää surkeutta.

Oikeastaan omituista, ettei maasta löydy ketään työtöntäkään, joka tarttuisi tähän asyyli-korttiin. Aina voi heittäytyä kielitaidottomaksi. Virkakyöstien vallallahan meistä on useimmista jo sormenjäljet otettu, minustakin, joten tunnistaminen helpottunee turvapaikanhakumestassa sitä myöten aika helpoksi. Toisin se on karvaisilla iphone-miehillä.

Virkakyöstejä tästäkin on syyttäminen. Rahaa, ruokaa ja asuntoja tai majoitusta jaellaan kuin kommarimaissa ansiomitaleja pitkin ja poikin kuka niitä vain kehtaa tulla vaatimaan. Sairasta touhua, aivan sairasta. Virkakyöstit tuhoavat tämän maan - lopullisesti. Jokaiselta(?) iphone-mieheltä otetaan keuhkokuva. Voi vain kuvitella mikä määrä tautienkantajia joukossa täytyy olla, jos tuollaiseen toimenpiteeseen ryhdytään. Rikkaus todella käy kalliiksi suomalaisille. Voimme vain onnitella itseämme siitä, että valtio maksaa kustannukset - eli ei mitään hätää siellä kotikatsomoissa. Lopulta käy itseasiassa niin, että jihadistien avulla Suomi alkaa tienata. Ei todellakaan tarvitse hätäillä enää.

Aivan aluksi on ihan sama lakkauttaa Puolustusvoimat, Tulli ja Rajavartiolaitos, jotka erivärisissä työhaalareissaan pitävän sirkustaan satamissa, itä-rajalla, ties missä lähinnä tavallisten hyväntahtoisten ihmisten kiusaksi kyttäämällä viinapulloja ja kävelemällä saksanpaimenkoirien kanssa kivoja metsälenkkejä itärajan luonnonkauniissa metsissä. Mitäpä väliä näillä enää on, kun samaan aikaan länsirajalta vuotaa pataljoonan verran päivässä ukkoa sisään taikasanaa käyttäen. 

Stalin oli helvetin hölmö kun ei käyttänyt samaa kikkaa. Kaikenlaisia "kansainvälisiä sopimuksia" oli silloinkin vinot pinot eri kyöstien pöydillä ja persettä niilläkin pyyhittiin hyvin pitkälti.

Semmoinen muistikuva minulla on, että joku aseistakieltäytyjä haki takavuosina Belgiasta turvapaikkaa vedoten valtion suorittamaan vainoon. Ja tietenkin oikeassahan kaveri on ollutkin. Valtio vainoaa jokaista, verottaja jokaikistä ja armeija meitä joilla on kivekset ja järki tallella.

Sitä minä en tiedä, miten Belgian "sotapakolaisen" kävi. 

Eikä silläkään enää mitään merkitystäole.

Virkakyösti, toivottavasti nautit viineriä heti maanantaina. Olet sen totisesti ansainnut.