torstai 21. toukokuuta 2015

Mielenjakajat

Vasemmistolaiset (eri nimillään) ovat mielenjakajia. Ihmisiä, jotka ottavat sinulta sanasi ja ajatuksesi pois ja tarjoilevat ne sinulle takaisin muodossa, jota et tiennyt olevan olemassakaan. Tämä kyseenalainen taidemuoto on kieltämättä aika tyylikäs. Jossain toisissa oloissa moista mielenmuokkausta voisi jopa ihailla. Nyt tämän psykologisen aivosyövän aiheuttama jälki on Suomessakin niin karmeaa, ettei voi kuin surra ja seurata wanhan kansan käsittein jakomielitautisten marssia kohti tahdon riemuvoittoa. Aitoon sairausluokituksen mukaiseen skitsofreniaan en ota tässä kantaa.

Sosialistien uusimpia omituisuuksia on liike, joka haluaa edistää sananvapautta ottamalla sananvapauden toisilta pois. Tervejärkisillehän tämä kuulostaa... oudolta, mutta noissa tiedostavissa piireissä homma näyttäytynee suorastaan fantastiselta, kuin karkuun luikkineen entisen pääministerin tilipussi.

Katsotaanpas, mitä Ei Vihapuheelle -porukka julistaa:

"EI VIHAPUHEELLE -LIIKE ON NUORTEN LIIKE, JONKA TAVOITTEENA ON EDISTÄÄ SANANVAPAUTTA JA YHDENVERTAISUUTTA VERKOSSA JA SEN ULKOPUOLELLA."

Että näin.

Mitäs vielä?

"Ei vihapuheelle -liikkeen nuoret ihmisoikeusaktivistit haluavat puuttua vihapuheeseen ja edistää yhdenvertaisuutta verkossa ja yhteiskunnassa."

Ahaa.

Mutta you aint seen nothing yet:

"Me tahdomme olla luomassa sellaista yhteiskuntaa, jossa kaikilla on oikeus ilmaista itseään ja lupa olla sellainen kuin on ilman pelkoa uhkailun ja häirinnän kohteeksi joutumisesta. Kuka tahansa voi kokea tai tuottaa vihapuhetta – siksi jokaisella on oikeus ja velvollisuus sanoa ei vihapuheelle."

Ok. Mutta kuitenkaan se, että saisi ilmaista itseään ja olla rauhassa sellainen kuin haluaa, ei oikein niinku käy, jos mielipide on väärä?


3 kommenttia:

  1. Pahkasika on täyttä totta tänään. Kyseessä ei aikanaan ollut mikään huumorilehti vaan visio tulevaisuudesta.

    Pahkasiassa Itä-Suomen Kansantasavallan johtaja Kimmo L. Sunkkilan kuolemattomiin lausahduksiin kuului seuraava:

    "Jos joku on pakotettu ajattelemaan muita kuin minun ajatuksiani, häneltä on riistetty vapauksista tärkein, ajattelemisen vapaus."

    Eli orwellilaista sananvapautta nämä ei vihapuheelle -teeman alle ryhmittäytyneet sananvapauden "pulustajat" edustavat.

    VastaaPoista
  2. Hyvä herrat, kiitos kommenteista. Tämähän on todella aivan käsittämätöntä.
    Pää tulee kipeäksi kun etsii Vihapuheen vastustajain Sananvapauskerhon logiikkaa.

    Toi Sunkkilan lausahdus on kyllä aivan helmi! Siinähän se kiteytyy koko touhu.

    VastaaPoista