torstai 21. toukokuuta 2015

Lähes kyösti siis itsekin

Hiljaista on ollut kyöstien rintamalla mutta onneksi nyt on julkaistu parissakin mediassa uusimpia palkkalistoja. Kyöstinä tienaa, sitä ei käy kieltäminen. Homma on kuitenkin huoletonta, lomat pitkiä ja tulevaisuus näyttää mukavalta, koska verot nousevat jatkossakin.

Taloussanomat tietää kertoa, että Kyösti Keskiverto tienaa rapiat 3500 euroa. Se on aika mukavasti, kun katsoo listaa, jossa on lueteltu erilaisia ammattinimikkeitä. Jos ammatin edessä on sana "erikois-" tai "erityis-", nousevat liksat jo melko huimiin summiin. Mainittakoon nyt vaikka erikoisupseeri (4955eur) sekä erityisluokaopettaja (4349).

Työmies on palkkansa ansainnut ja tuskin kukaan teistäkään on kuullut kenenkään sanovan muuta kuin "tämä on vaativaa työtä, ja raskastakin". Ihminen vaikuttaisi olevan siitä metka olento, että sen toistaessa tarpeeksi jotain hokemaa, kuten vaikkapa "tämä on matalapalkkaista hommaa", siihen itseasiassa alkaa lopulta aidosti uskoa itsekin. Upein esimerkki tästä ovat erilaiset sairaanhoitajat ja muut hoitajat, joiden vuosikymmeniä jatkunut propaganda on tuottanut tulosta; ihmiset todella uskovat, että kyseessä on huonosti palkattu ala, vaikka sitähän se(kään) ei ole. Sairaanhoitaja sijoittuu taulukossa lukemaan 3569, mikä on erittäin, erittäin kaukana huonosta, saati matalasta.

Vielä vuosi sitten haaveilin itsekin virkakyöstin urasta; kuinka istuisin pulla suussa kahvia lipittäen ja päivän päättymistä odotellen. Välillä voisi kävellä edestakaisin ja näyttää huolestuneelta. Jossain välissä voisi vaikka käydä työpaikan kuntosalilla, siis työajalla tietenkin. Olen hyvää vauhtia matkalla siihen suuntaan, uskokaa tai älkää. Olen opetellut jo hokemaa "tämä on raskasta ja vastuullista työtä", sekä maistellut sanaa "matalapalkka" syvällä sisimmässäni. Ammattiliittoon en ole vielä liittynyt. 

Erikoistutkija (4771) voisi ehkä tutkia, miten tähän on päädytty: on hienoa huomata, että palkkiovirkoja jaetaan Virheistä unelmista myös todellisille moniosaajille ja aatteen tiedemiehille. Selaa sukunimessä T-kirjaimeen. Mietinkin jo päivänä muutamana, minne hallituksen ilmastopoliittinen neuvonantaja katosi. Kyöstiksihän se katosi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti