lauantai 1. elokuuta 2015

Hipit ja kyöstit ne meillä jyrää(vät)

Aivan kuten mietiskelin, alkaa valtiokoneisto suitsia Portugaliin muuttavia eläkeukkoja ruotuun. Varmaan siinä menee samalla pari akkaakin ojennukseen, mutta mitäpä pienistä. 

Liikkumista on rajoitettava, ajattelee virkakyösti wiineri jo puoliksi syötynä. Ensin rajoitetaan rahaliikennettä, minkä jälkeen on sulavan luontevaa alkaa rajoittaa ihmisten liikkumista. Kellepä ei riittäisi yksi ulkomaanmatka kerran vuodessa, sillä eihän nyt missään voi olla mitään Suomea hienompaa. Ihmisessä täytyy olla jotain vikaa, jos hän täältä haluaa pois lähteä.

On aika karistaa Helsingin (Kallion) ganjanhajuiset ja kusiset kadut täksi illaksi ja poistua naapurikuntaan. Hipit valtaavat kadut . Liikkumista kaduilla hankaloitetaan tänään ja paikoitellen se on kokonaan estetty ainakin Hesarilla, mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät. Viherhipit omistavat tämän kylmän, tuulisen kylän. He tekevät mitä mielivät, me muut saamme kärsiä. Ja jos taas ei heitä miellytä jokin asia, voi aina järjestää miekkarin parissa päivässä, noin niinkuin "spontaanisti", ex tempore ja prima vista. Turhia lupia tai ilmoitusten jättämisen määräaikoja ei silloin kysellä. Mitä vaan voi periaatteessa tehdä, jos sen voi jotenkin muotoilla "kivan" muotoon

Sweduissa on innostuttu viskomaan käsikranaatteja. Suomalaisille tutussa pesiksessähän viskotaan palloa, haavoitutaan ja osa taitaa palaakin. Väkivaltainen, karmea kuolema kohtaa sen, joka ei syöksy poteroon riittävän ripeästi. Ruotsalaisten sietäisikin alkaa ottaa pesis vakavasti tulevaisuutta ajatellen.

Ehkä "Jugoista" alkaa aikanaan tulla importtina meillekin tänne kranuja. Kieltämättä hieman tylsäähän täällä Helsingissä on, kun pommit eivät pauku eikä kalashnikovit nakuta kylmää rytmiään kesäillassa. Edes kivet eivät vielä lentele.

Tylsää.


2 kommenttia:

  1. Mä lueskelin jostain että Pohjois-Suomen vastaanottokeskukset on täynnä, kun ilmeisesti joku ohjaa pakoloisia Ruotsista Suomeen. Ei jumalauta. Englanti laittoi sotilaat valvomaan tunnelin suuaukkoa. Kun tunnelia tehtiin, pelättiin että rotat voivat vallata saarivaltion. Meidänkin on kohta pakko laittaa Ruotsin rajalle raja-aita Israelin malliin.

    Vittu tää yhteiskunta on seonnut.

    VastaaPoista
  2. Musulmaanien kanssa ollaan vielä syvällä kusessa. Mut se kortti täytyy kattoo loppuun, niin se on. Pohjan kautta on taas länsimaiden noustava, jos ovat noustakseen vielä joskus.

    Just kattelin ikkunasta kun tossa kadulla meni noin 20 sompputeinitytön porukka. Siinähän se tulevaisuus on, säkeissä. Naama näkyy vielä, toistaiseksi.

    Vuosi vuodelta alan fanittaa tota itä-eurooppaa yhä enemmän. Mitä olen Baltiassa liikkunut, Puolassakin, niin muhamettilaisuus ei näy missään. Liettua on älyttömän siisti mesta ja siellä on maailman kauneimmat naiset, jengi osaa englantia ja ilmasto on OK.

    Huvittavaa, että lähi-itäläiset/muhamettilaiset sit kuitenki lopulta kukisti Euroopan. Kertoo niistä aika paljon että siihen meni rapiat tuhat vuotta. Hah hah.

    Asuntoja tai mitään kiinteetä ei täältä kande enää ostaa. Mikä tahansa alue voi olla ghetto jo vuosikymmenessä.

    VastaaPoista