lauantai 21. helmikuuta 2015

Kyösti vie pizzatkin uunista

Tiedä teistä, mutta minua huvitti Taloussanomien uutinen siitä, että Kotipizza myy pizzaa velaksi. Sivumainintana huomautan, että se on pizza eikä pitsa, sanoipa kielikyösti ihan mitä tahansa.

Kotimainen korruptio, jota ei siis oikeastaan edes ole, on vienyt jo pizzarahatkin kassasta. Korruptio on hieno lainasana. Mielestäni voisimme Suomessa alkaa käyttämään keksimääni yleistermiä kyöstitys. Sanan eri konnotaatiot eivät vielä ole itsellenikään selvillä mutta kyöstittäminen kattaa kaiken virkakyöstien kiinteistökaupoista (ja niitä muuten riittää, ja riittää) lähtien aina sosdemiläiseen yleistunarointiin ja nepotismiin sekä suoranaisiin mielipidevainoihin.

Lähestynemme kansana hyvää vauhtia kohti Euroopan suoraan sanottuna paskinta ostovoimaa.

Pizzapiikin todellinen vuosikorko on rapiat 38 prosenttia. Tulee siinä lätylle hintaa. Saahan sitä lainaa tarjota, se nyt on selvä. Mutta että pizzanostoon... kyllä se kertoo tämän maan tilasta erittäin paljon.

Koska olen itse tehnyt jo useita erilaisia siirtoja veronmaksuni vähentämiseksi, ei tämä tavallaan enää huolestuta minua. Tarkoitan siis tätä yleistä kurjuuden lisääntymistä. Olen usein maininnut, että seuraan syöksykierrettä ikään kuin sivusta, maksuja maksellen.

Ostovoiman lasku kiteytyy autoissa. Autojahan minä olen  itse olen seurannut pienen elämäni ajan. Taloussanomat uutisoi hienosti suomalaisten surkeasta autokannasta.  Tämä kirjoitus aiheesta voisi olla omani.Totuuden siemeniä on etenkin kommenteissa niin paljon, että tekisi mieli ne kaikki tähän laittaa. Suosittelen sen sijaan lukemaan koko jutun ja ne kommentitkin.

No, laitan nyt yhden tähän nimimerkiltä SDPsyökuormasta:

"mistähän se johtuisi....autoilija rahoittaa autoverolla sosialistien jakovaraa...jo vuodesta 1968...väliaikaisesti vain"



Ja niinhän se onkin. Suomen suurimmat ongelmat ovat kyöstitys, verotus, korruptio ja ryöstöverotus sekä sosdemiläinen asenne kaikkeen. Kaikki muut ongelmat seuraavat perässä ja ovat suurimmalti osin noiden perusongelmien aiheuttamia.

Suomesta voisi tehdä vaikka Sveitsi Kakkosen - helposti.
Mutta niin ei koskaan käy. Ei koskaan.


7 kommenttia:

  1. Kotipizza myy siis "pitsaa" korkealla korolla velaksi, mutta epäilen, että turkkilaiset myy sitä verovapaasti... :)

    Ei vanhalla autolla jaminen minua sinänsä häiritse, mutta en vaan voi käsittää sitä, että jos ostan Saksasta 20 tuhannen euron auton, niin 20 tuhatta ei meinaa riittää sen kulkineen veroihin Suomessa.

    Käsittääkseni kun autoveron ei mainosteta olevan 100% vaan ihan jotain muuta ainakin poliitikkojen puheissa.

    Viimeisin hankinta oli 2004-mallinen E320cdi Mersu. Maksoi 8 tuhatta ja veroa meni yli 3 tonnia...

    VastaaPoista
  2. Turkkilaisilla on omat säännöt. Muistaakseni olen sitä parissakin tekstissä ihmetellyt. Niin ja kiitos kommentista.

    Ei muakaan häiritse sinänsä ajaa vanhalla katiskalla. Ysärikipossa on jopa muutamia asioita paremmin kuin uudemmissa. Tietty vähemmän elektroniikkaa, eli vähemmän vikoja. Ei huuda ja piipitä koko ajan joka asiasta. Ohjaustuntuma on parempi kuin uusissa vastaavissa purkeissa, liekö sitten ohjaustehostin hydraulinen tossa vanhassa. Nythän ne on kaikki sähköllä ja täysin hervottomia etenki noissa halpiksissa.

    pakko tunnustaa että kyllä mulla jonkin moinen autokuume jo alkaa olla mut yritän sinnitellä tolla katiskalla nyt ainakin kesään asti. kyllä sitä tässä cityssä pyörittää välillä ihan huvikseenkin. hauska pikkuauto vuodelta markka.

    eihän tota verotusta käsitä kuin kyösti.
    mun tekis mieli hakee joku halpis saksasta. sanotaan semmonen kippo joka siellä maksaa 3000 egeä. siellä on ihan hyviä tarjolla. bemaria ja muuta.
    mut sitpä se vero tosiaan on toiset kolme tonnia äkkiä.

    E320cdi on kyllä jo letkeä matkalaite vähän vanhempanakin.

    puolivakavissani olen miettinyt jotain MB:n coupe-mallista autoa jostain vuostuhannen vaihteesta. saksasta siis. pensakoneellako se sit pitäs olla, vai tiisseli? kumpi niistä on maineeltaan parempi MB:llä?

    VastaaPoista
  3. Kyöstitys on loukkaus kaikki Kyösti -nimisiä kohtaan. Tosin toivon, ettei niitä ole kovin monta ainakaan ihmisissä. Taitaa olla enempi koiran nimi sekin nykyään... koirille ja kissoille annetaan ihmisten nimiä ja ihmisille lemmikkien nimiä.
    Useinhan nuo lehtijuttujen parhaat palat onkin kommenttiosiossa :)

    VastaaPoista
  4. Joku Kyösti voi sen noin tulkita. Toisaalta suomen kielessä on nimistä vaikka mitä konnotaatioita, erkki, yrjö, jorma... ties mitä muita.
    ei nimi miestä pahenna.

    Virkakyösti kuvaa sellaista virastoon arkisin päivähoitoon kävelevää hahmoa oikein hienosti. Nainenkin voi olla kyösti, vaikka itse olen käyttänyt nimeä virkakyllikki joskus.

    Sanoisin etten ole koskaan tavannut Kyösti-nimistä ihmistä.

    VastaaPoista
  5. Äiti sai joululahjaksi 99-mallisen clk-coupen ihan sillä perus 2-litraisella koneella. Siinä on joku tehtaan oma sportti-alusta, joka ei ole erityisen matala tai erityisen jäykkä, mutta on se mukavan tunnokas ajettava.

    Ruostetta noista tahtoo löytyä ja esim. etulokasuojat maksaa yli 400 kappaleelta, kun tarvikeosia ei ole saatavissa.

    Mersun tapauksessahan bensakoneet on kautta linjan aika huonossa maineessa dieseleihin verrattuna, mutta se näkyy sitten hinnassakin. Lisäksi noiden coupe-mallien teko dieselinä alkoi melko myöhään, joten ei niitä ole kovin paljon tarjolla.

    VastaaPoista
  6. Virkakyösti on yksi parhaimmista termeistä johon olen blogosfäärissä törmännyt. Jonkun verran olen sitä viljellyt, ja onpa jopa ottanut vähän tuultakin alleen. Minustakin olisi kiva ostaa bemari, mutta sen estää demari.

    VastaaPoista
  7. "Lähestynemme kansana hyvää vauhtia kohti Euroopan suoraan sanottuna paskinta ostovoimaa." Ei olla kyllä kaukana, vaikka tilastot muuta väittävät! Tämähän ei tietystikään koske kaikkia mutta oletan, että yli 3 miljoonalle suomalaiselle ostovoiman heikkeneminen on todellisuutta?

    VastaaPoista