maanantai 26. tammikuuta 2015

Totuus leireilee

Alan vuosi vuodelta kyllästyä yhä enemmän natsi-Saksan perseilystä kertoviin artikkeleihin. Vaikea sanoa, mistä se tarkalleen johtuu. Olen enemmän tai vähemmän aina seurannut aihepiiriä ja pitänyt sitä mielenkiintoisena. Kävin viime vuonna Aatun Kotkanpesällä. Upea paikka päiväretkelle jos Baijerissa liikutte.

Saattaa olla, että niin sanotun natsi-kortin pelaaminen on viime vuosina yleistynyt ja tuo sinänsä todella erikoinen yhteiskuntakokeilu ihmiskunnan historiassa on sen takia alkanut tuntua vähän loppuun kalutulta aiheelta.

Helsingin Totuus muistanee jutullaan leirin vapauttamisen vuosipäivää.  Artikkelin teko ei ole vaatinut edes paikan päällä käyntiä, ja samanlaisia on tehty harva se vuosi varmaan Hesariinkin. No, kyllä maailmaan juttuja mahtuu. Toivoisi kuitenkin, että kaiken jo kirjoitetun keskeltä yritettäisiin vaikka muunkin sivun kuin wikipedian avulla vielä kaivaa jokin uusi näkökulma aiheeseen. Toivo voi olla mahdoton toteutettavaksi. Natsi-kortti on pelattu kohta tunnistamattomaksi. Kortin yläkulmasta voi vielä hahmottaa kuluneen hakenkreuzin yksittäisen sakaran.

Jotenkin flunssaiseen mieleeni juolahti, että HS:n kirjoitus palvelee myös tulevia vaaleja, sillä kommenteista on melko nopeasti, rivien välistä luettavissa, kuinka on varmistettava "ettei sama enää koskaan toistu, eikä muukalais- tai muukaan viha nouse enää". Rivien välit paljastavat, että usein manattua äärioikeistoa on syytä pitää silmällä. Harva sitä nähnyt on, mutta tarkkailu on ollut sitäkin aktiivisempaa.

Naurahdin tahtomattani, kun jutussa kerrotaan kuolemanleireille eräänlaisina vapauttajina saapuneiden neuvostosotilaiden tarjonneen "hellyyttä jonkin verran".

Neuvostoarmeija kyllä mielellään tarjosi "hellyyttään" ympäri itä-Eurooppaa  - ja aatteellisesti laajemminkin. Pieninä annoksina puna-aatteen myrkkyä riitti myös itärajan viattomille siviileille. Lapsiakaan eivät jättäneet rauhaan. Toki Hesari mainitsee, että aika veikeä vankileirijärjestelmä Joosepillakin oli tuohon aikaan. Ja oli jo paljon ennen Aatuakin.

Lopulta ympäri maailmaa tosiaan ilmestyi erilaisia "punaisia armeijoita".  Löytyipä sellaisista jopa japanilainen versionsakin. Jos aate ei vielä ollut jossain kirjaimellisesti verenpunainen, pystyi lapsikin laulamaan Suomea myöten, kuinka Lenin setä asuu yhtä lähellä kuin Setä Ho Chi Minh. Eikä näistä asioista ole koskaan miten "puhdistusta" tehty täällä, enkä tiedä, onko tehty muuallakaan kovin yleisesti.

Stalinen tappokoneiston yhdelläkään jäsenellä tuskin oli erityistä syytä helliä ensimmäistäkään puolalaista, kun muistelemme minkälaisia sosialistinkauppoja kaksi historian suurinta reaalisosialistia, Aatu ja Jooseppi-setä, keskenään tekivät.

Kävin itse Auschwitzissa viime vuosikymmenellä. Menihän siellä päivä kierrellessä. Sää suosi silloin.

Oma natsisaku-tiedonjanoni vaimeni tehokkaasti luettuani aikoinaan tuoreeltaan Sir Ian Kershawn kirjan Hitler. Kirja vastasi moniin minua askarruttaneisiin kysymyksiin sekä tarjosi hienon kokonaiskuvan aikakauteen, jona tuo kiero sossuilun tapa sai tulta alleen ja leimahti liekkeihin tuhoten käytännössä koko Saksan.

Pari asiaa on jäänyt silti hiemaan mietityttämään, vuosien jälkeekin.

Miksi ihmeessä saksalaiset tuhosivat "todistusaineistoa" leireistä. Tätä termiähän usein käytetään. Tuhotyöt tilanteessa ,jona kaik on mänt. Mitä merkitystä sillä enää on.

Sekä se, miksi tuhoamiskoneistoon Euroopassa riitti niin valtavasti resursseja, kun samaan aikaan alkoi jo olla pula lähes kaikesta sotamateriaalista ja vihollinen kolkutteli ovella.

No eipä silti, sosialistien viha ihmistä ja vapautta kohtaan ei järkeä tunne. Tänäkään päivänä.

hitler_vs_stalin_by_salemustbedestroyed-d3dmlel

4 kommenttia:

  1. miksi tuhoamiskoneistoon Euroopassa riitti niin valtavasti resursseja, kun samaan aikaan alkoi jo olla pula lähes kaikesta sotamateriaalista ja vihollinen kolkutteli ovella.

    Siis Saksahan eli varastamalla muilta. Götz Alyn kirjassa Hitler's beneficiaries käydään virallisten tilastojen (kuten voit arvata, saksalaiset tilastoivat kaiken - jopa kuljetetut juutalaiset, koska DB sai korvauksen sen perusteella) perusteella läpi mm. tuonti Saksaan. Vasta kun sota loppui, elintaso romahti.

    Kun saksalaisten ruokkiminen jäi amerikkalaisten vastuulle, saksalaiset kokivat joutuneensa KOSTON uhreiksi, eli että amerikkalaiset yrittivät näännyttää heidät! Siinä missä englantilaisten elintaso romahti 80% ennen sotaa olevalta ajalta, saksalaisten vajosi vain noin 20%. Saksalaisnaiset kykenivät lyhentämään asuntolainojaan miestensä ollessa rintamalla, mikä kuvastaa aika hyvin sitä, miksi kansa ei kääntynyt Aadolfia vastaan. Todellinen hyvinvointivaltion kantaisä.

    VastaaPoista
  2. Mä voisin vakavasti miettiä Götzin kirjojen lukemista. Toi Kershaw oli kyllä mainio teos sekin. Siinähän todettiin aika nopeasti että nasset veti Saksan konkkaan, suorastaan perikatoon, jo ennen vuotta 39 mutta ehkä se ei tosiaan sitten äänestäjälle näkynyt missään.

    Diggaan älyttömästi Saksasta. Monella tapaa ihan paras mesta. Amerikan veroinen, ellei jopa joiltain osin hienompi kulttuuri. No vertailut on aina vähän turhia.
    3 kertaa olen käynyt Sakuissa ja aina on ollut hyvä ja helppo toimia vaikken ole taitava saksan puhuja ollenkaan.

    nyt netistä tsekkaamaan noi Götzit.

    VastaaPoista
  3. "Neuvostoarmeija kyllä mielellään tarjosi "hellyyttään" ympäri itä-Eurooppaa - ja aatteellisesti laajemminkin. Pieninä annoksina puna-aatteen myrkkyä riitti myös itärajan viattomille siviileille."
    Mekin saimme nauttia heidän hellyydestään 1940-41 Hankoniemellä ja toisen kerran 1944-56 Porkkalassa!
    Ajatella, että jotkut vielä haikailevat heidän peräänsä.... Osa harmittelee kun eivät sitten tulleetkaan 1944 syksyllä panssarivaunuilla tänne tai eivät laajentaneet vuokra-aluetta koko Suomea kattavaksi "hellyyden osoitukseksi"

    VastaaPoista
  4. Kyl, kuten blogimaailmassa on usein ihmetelty etenkin KT:n kysymänä; miksi sosialismi ei kuole.
    En tiedä.... ehkä se tosiaan on liian houkutteleva, helppo ja katala myrkky, joka on kiva napata syövyttämään aivoja jo nuorella iällä.

    VastaaPoista