perjantai 20. joulukuuta 2013

Kun vastuuta ei ole

Helsinkihän on muiden Suomen kuntien tapaan erittäin virkamiesvetoinen paikka. Siinä sivussa sitten pienet ja isommat pyrkyrit taistelevat eduista ja asemasta käyttäen milloin mitäkin muodissa olevaa aatetta keppihevosena menestykseen. Ilmiöstä käytetään nimitystä kuntavaalit.  Täällä "pääkaupunnissa" se johtava aate on ollut jo vuosia, aivan liian kauan, muuan vihertävä aate. Joku voisi tehdä selvityksen, mistä sen suosio tuli ja miten se upposi niin tehokkaasti ihmisiin,  jotka poikkeuksetta kärsivät siitä lompakossaan ja arjessaan vaikka useimmat eivät sitä itse valitettavasti edes ymmärrä.

No eipä silti, ryssimistä ja keplottelua, eli kansanomaisesti sanottuna perseilyä tapahtuu oikeastaan vain siksi, että yleinen mädätys tässä maassa on johtanut jo siihen, ettei oikeastaan millään ole enää paljoakaan väliä. Haalitaan niitä etuja itse kukin itsellemme ja oikeastaan se on aika viisastakin, jos sen oikein haluaa nähdä ja oivaltaa. siis se, että laittaa muut maksamaan ja keskittyy itse kiinnostavampiin asioihin.

Joskus se perseily sitten ilmenee sieltä virkamiesten pitkien lounaiden lomasta tällaisena sekoiluna. Laskuja kirjoitellaan miten sattuu, valvonta on sitä luokkaa, ettei valvontaa olekaan ja silti homma vaan skulaa. Ja touhu jatkuu vuosia. Siis vuosia. Ei viikkoja, ei kuukausia vaan vuosia. Ja tuo, kuten nyt vaikkapa Kevan Keittiöremppa (jolta en muuten tilaa keittiöremppaa) on vain pisara meressä. Tai hippi kesäisessä puistossa. Niitä riittää.
Käytännössä Helsingin kaupunki on maksanut tekemättömistä töistä. Poliisitutkinnan perusteella kyse on Niemisen mukaan sadoista miljoonista euroista.

Mitäänhän asialle ei enää voi. Voin vain ilmaista sen, etten hyväksy kuntaverojeni käyttöä tällaisenkaan sikailuun vaan vältän ja kierrän veroja aina kun voin. Kannan rahani mahdollisuuksien mukaan ulkomaille aina, kun se on järkevästi mahdollista.

Maksattakaa sotkunne jollain muulla. Minä en tähän enää osallistu kuin tekemällä muuttosuunnitelmia. Touhu Suomessa lähtee paranemaan vasta, kun ihmiset lakkaavat rahoittamasta tätä sikailua; ja se muutos lähtee ihan sieltä omista rahoista liikkeelle, vaikeaa se ei ole. Se ei välttämättä ole kovin paljon mutta viesti on sitäkin selkeämpi.

Helsingin kaupungin Rakennusvirastossa vuosilomia odottelee 476 hommailijaa, jotka toimintakertomuksen mukaan ovat "lisääntymään päin". No tässä pari ratkaisua, joilla saataisiin vähän säästöä meille maksupuolella oleville: lopettakaa se ilmastonmuutokseen varautuminen niiden tulvavallienne kanssa, lyhentäkää maksullista pysäköintiaikaa niin voitte panna niitä pysäköintikyöstejä oikeisiin töihin (ne ovat niitä joista joku haluaa maksaa palkkaa). Ja hei, ennen kaikkea: lopettakaa tarinointi.

Kuva

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti